Miten kulkea kohti toimivaa pedagogista yhteisöä, kun käsitys opettajuudesta on hämärtynyt ja työmäärä lisääntynyt?

Opettajien tehtäviin kohdistuu nyky-yhteiskunnassa monenlaisia odotuksia, koska sivistystä on ryhdytty yhä voimaperäisemmin määrittelemään talouden kategorioin.

Sen eetoksessa opettajia kutsutaan muutosagenteiksi, ohjaajiksi, kehittäjiksi, koutseiksi ja mentoreiksi, joiden on ennen kaikkea valmennettava oppilaistaan kilpailukykyisiä, tuottavia ja joustavia yrityskansalaisia.

Monet opettajat kokevatkin stressiä sisällöllisesti muuttuneen työn ja sen lisääntymisen takia. Palaverit, projektit ja jatkuvat kehittämistehtävät syövät opetusaikaa. Käsitys opettajuudesta on hämärtynyt samalla kun työmäärä on lisääntynyt.

Opettajat ovat hämmentyneitä. He kysyvät, kantaako ammattitaitoni supistuneiden resurssien ja keskinäisen kilpailun koulussa? Tutkimusten mukaan jopa noin neljännes opettajista kokee masennusta ja työhön liittyvää tyhjyyden sekä välinpitämättömyyden tunnetta. Puheet opettajien alanvaihdosta ovat yleistyneet.

Positiivisuus kouluyhteisön toimintatavoissa edistää työhyvinvointia ja negatiivisuus aikaansaa turhautumista, pessimismiä ja ahdistusta. Koulun johtamisessa tulee suosia innovatiivista ja ratkaisukeskeistä pedagogiikkaa, jossa ei etsitä virheitä, vaan hyvin toimivia käytänteitä ja ratkaisuja.

Lisäksi koulussa tulee suosia hyvinvointiohjelmia – kuten työnohjausta –, koska niillä on myönteinen vaikutus työn tuloksiin ja työviihtyvyyteen.

Erityisesti koulun johdon tulee osata viestiä avoimesti, tarjota ideoita ja innostaa. Johdon pedagoginen osaaminen ilmenee siinä, miten se saa dialogin ja yhteistyön avulla opettajat onnistumaan ja loistamaan työssään.

Hyvän pedagogisen yhteisön tunnusmerkkinä on toiminnan perustaminen yhteisesti jaettuun ajatteluun, jossa kasvatuksen ydin ilmenee niin opetusta kuin oppimista edistävinä tekoina ja toimintatapoina.

Jyrki Kaarttinen

KT, FM, erityisopettaja ja opinto-ohjaaja, Raisio

Matti Taneli

kasvatustieteen tutkija, opettaja ja pappi, Turku