Lukijoilta

Miten kulkea kohti toimivaa pedagogista yhteisöä, kun käsitys opettajuudesta on hämärtynyt ja työmäärä lisääntynyt?

MARTTIINA SAIRANEN
Johdon pedagoginen osaaminen ilmenee siinä, miten se saa dialogin ja yhteistyön avulla opettajat onnistumaan ja  loistamaan työssään,  sanovat kirjoittajat.
Johdon pedagoginen osaaminen ilmenee siinä, miten se saa dialogin ja yhteistyön avulla opettajat onnistumaan ja loistamaan työssään, sanovat kirjoittajat.

Opettajien tehtäviin kohdistuu nyky-yhteiskunnassa monenlaisia odotuksia, koska sivistystä on ryhdytty yhä voimaperäisemmin määrittelemään talouden kategorioin.

Sen eetoksessa opettajia kutsutaan muutosagenteiksi, ohjaajiksi, kehittäjiksi, koutseiksi ja mentoreiksi, joiden on ennen kaikkea valmennettava oppilaistaan kilpailukykyisiä, tuottavia ja joustavia yrityskansalaisia.

Monet opettajat kokevatkin stressiä sisällöllisesti muuttuneen työn ja sen lisääntymisen takia. Palaverit, projektit ja jatkuvat kehittämistehtävät syövät opetusaikaa. Käsitys opettajuudesta on hämärtynyt samalla kun työmäärä on lisääntynyt.

Opettajat ovat hämmentyneitä. He kysyvät, kantaako ammattitaitoni supistuneiden resurssien ja keskinäisen kilpailun koulussa? Tutkimusten mukaan jopa noin neljännes opettajista kokee masennusta ja työhön liittyvää tyhjyyden sekä välinpitämättömyyden tunnetta. Puheet opettajien alanvaihdosta ovat yleistyneet.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Positiivisuus kouluyhteisön toimintatavoissa edistää työhyvinvointia ja negatiivisuus aikaansaa turhautumista, pessimismiä ja ahdistusta. Koulun johtamisessa tulee suosia innovatiivista ja ratkaisukeskeistä pedagogiikkaa, jossa ei etsitä virheitä, vaan hyvin toimivia käytänteitä ja ratkaisuja.

Erityisesti koulun johdon tulee osata viestiä avoimesti, tarjota ideoita ja innostaa.

Lisäksi koulussa tulee suosia hyvinvointiohjelmia – kuten työnohjausta –, koska niillä on myönteinen vaikutus työn tuloksiin ja työviihtyvyyteen.

Erityisesti koulun johdon tulee osata viestiä avoimesti, tarjota ideoita ja innostaa. Johdon pedagoginen osaaminen ilmenee siinä, miten se saa dialogin ja yhteistyön avulla opettajat onnistumaan ja loistamaan työssään.

Hyvän pedagogisen yhteisön tunnusmerkkinä on toiminnan perustaminen yhteisesti jaettuun ajatteluun, jossa kasvatuksen ydin ilmenee niin opetusta kuin oppimista edistävinä tekoina ja toimintatapoina.

Jyrki Kaarttinen

KT, FM, erityisopettaja ja opinto-ohjaaja, Raisio

Matti Taneli

kasvatustieteen tutkija, opettaja ja pappi, Turku

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Leif Michaelsson
Joskus ihmetyttää miten opettajat jaksavat
Kun joku hölmö opetusministeri puhuu lisäkoulutuksesta, siis opettajien. Niin joskus varmaan se pinna katkeaa.
Kuka viitsisi olla jatkuvasti tavoitettavissa, touhuta työn ääressä iltakaudet, hoitaa asioita jotka oikeastaan kuuluisivat vanhemmille, niin ihmettelen.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.