Lukijoilta

Kuituhampulla erikoisia etuja maataloudellemme

VELI POHJONEN
Kuituhampun tarve kasvaa, kun biotalous kehittyy uuteen suuntaansa, sanoo kirjoittaja. Kuvassa talven puhdistamaa ja kevätahavan kuivattamaa kasvukauden 2021 kuituhamppua Tyrnävällä, valmiina kevätkorjuuseen vapun jälkeen 2022.

Bioteollisuuden päätuote sellu tahkoaa tulosta. Tähän ovat tykästyneet myös puuta kasvattavat maatilat.

Selluun pohjaa pakkauskartonki. Verkkokaupasta ostamme tavaran etänä. Tavara postitetaan eri puolilta maailmaa pakattuna kartonkiin.

Jo uudet kartonkitehtaat tarvitsevat raaka-ainetta enemmän kuin olemme aikaisemmin laskeneet. Samalla kun kartongin kysyntä nousee, nousee myös huoli luonnonmetsiemme riittävyydestä.

Voisimmeko tuottaa teollisuudelle vahvaa kuitua muustakin kuin männyn ja kuusen rungosta?

Kuitu on kartonkivaiheessa mitaltaan milliluokkaa. Ei kuidun tarvitse välttämättä olla peräisin kymmenmetrisestä harvennuspuusta.

Kuitua saa myös biomaataloudesta. 2020-luvun lupaavin ehdokas on kuituhamppu. Sen viljely on hallittu jo vuosikymmeniä ellei vuosisatoja.

Yksivuotisena biomassakasvina kuituhamppu on sopeutunut erikoisella tapaa pohjoiseen kasvukauteemme. Kuituhampun siemen on peräisin Keski-Euroopan lajikkeista. Ne ehtivät kukkia, normaalisti tuleentua ja tuottaa siementä siellä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kuituhamppu on sopeutunut myös pohjoiseen talveemme erikoisella tapaa.

Suomessa kuituhampun kukkiminen myöhästyy pitkälle syksyyn. Siementä ei ehdi syntyä, mutta kuituvartta syntyy sitä enemmän.

Pitkän päivän kasvukaudessamme kuituhampun sisäinen kello menee tavallaan sekaisin. Kello viivästyttää kuituhampun kukkimista runsaamman siemensadon saamiseksi, pidemmän kuituvarren kärkeen.

Luontaisesti sisäisen kellon häiriö johtaisi tietysti näissä oloissa kyseisen lajikkeen menehtymiseen siementen puutteessa. 2020-luvun EU-maataloudessa tämä ongelma on poistunut eteläisten ja pohjoisten maiden kuituhampun kasvattajien yhteistyöllä.

Kuituhampun siementä, esimerkiksi lajiketta Tiborszallasi saamme tänään muun muassa Unkarista.

Kuituhamppu on sopeutunut myös pohjoiseen talveemme erikoisella tapaa. Rungon kasvu jatkuu lumentuloon saakka. Talven lumimyrskyt pudottavat lehdet maaperään karikkeeksi. Kevätahava kuivattaa lehdettömät versot. Vapun jälkeen hamppu on valmista korjattavaksi kuitu- ja muulle bioteollisuudelle.

Osa hampun kuivaa satoa voidaan käyttää myös biopelletin raaka-aineeksi. Pelletin tarve on kasvanut Ukrainan kriisin myötä, niin Suomessa kuin maakaasulla lämmitykseen pohjaavassa Keski- ja Etelä-Euroopassa.

Pohjoisessa kasvukaudessa hamppu kasvattaa yli kaksimetrisen kuituvarren. Mitä vahvempi on kuituvarsi, sitä vahvempi on juuristoon, sitä kohenevampi on maaperän hiilen nielu. Tätä mittaa hiiliviljelyn tutkimus.

Maaseudullamme kasvoi luvallista, täsmäjalostettua hamppua vajaat 2 000 hehtaaria kesällä 2021. Siitä öljyhamppua oli noin 1 500 ja varsinaista kuituhamppua noin 400 hehtaaria.

Kuituhampun tarve kasvaa, kun biotalous kehittyy uuteen suuntaansa. Uusien biotuotetehtaiden ei tarvitse jäädä raaka-aineen pulaan. Myös biopellettiä tarvitaan lisää, ehkä jo ensi syksynä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kuituhampulla on erikoisia etuja maataloudellemme.

Veli Pohjonen

Maatalous- ja metsätieteiden tohtori

Metsänhoitotieteen dosentti Helsingin yliopistossa, Kuusamo

Metsätalouden energiatuotannon emeritusprofessori Joensuun yliopistossa

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (4)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Ajattelija
Peukutan tätä
Olisko vielä mahdollista että kuituhamppu laskettaisiin pellolla niin sanottuun ympärivuotiseksi kasviksi? Eli on kuitenkin syksyn pahimmat sateet yleensä pystyssä kun odotellaan kuivumista. Näin ollen voitaisiin viherryttää vanhoja turvetuotanto alueita jolloin nekin pysyisi kunnossa vesitaloudeltaan yms jos niitä vielä joskus tarvitaan.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Samppa
Vast: Peukutan tätä
Tuohan oli mukava kirjoitus. Kehitys kehittyy vaikka vanhaa uudeksi nostamalla. Puukuitu onkin aivan liian arvokasta kakkausten ja painopaperinkin tuotantoon.
Maataloudessa alkutuotantona on vielä paljon kehittämisen varaa.
Tattarin uutta tulemista odotellaan. Sillä olisi sanansa sanottavana kauraa terveelllisempänä ja glugeenittomana kasvina. Tattarin kasvatus saattaisi taas onnistua ilmaston lämmetessä? Se kasvaa happamilla mailla ja sen fosforin sidontakyky on hyvä. Typpeä kasvi tarvitsee vähän. Tattarin viljely on ympäristöteko.
Gluteeniton kasvi käy kaikkien viljakasvien korvikkeeksi. Erityisesti kauran ja ohran korvikkeeksi se käy erinomaisesti.
Tattari tuo terveyttä Raisio Oy.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Angus
Uusia ideoita tarvitaan aina
Mitä mahtaa kuulua energiapaju- ja järviruokohankkeille...?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Samppa
Vast: Uusia ideoita tarvitaan aina
Energiapajusta en ole kuullut, mutta järviruon käyttösuunnitelmista kylläkin. Paraisilla on ollut kehitteillä järviruokoa leikkaava , keräävä ja pelletoiva ponttooni, jossa kaksi siirtolavaa pelletin siirtämistä varten. Siirtolavt on vedettävissä suoraan autojen päälle edelleen kuljetettavaksi.
Järviruokon ravintoarvot ovt heinää paremmat alkukesästä kukintoon saakka, jonka jälkeen ravinteet siirtyvät juuriin ja varret ovat pelkkää selluloosaa.
Järviruoko on hyödynnettävissä samasta paikasta parisen vuotta, jonka jälkeen sen on annettava kerätä uutta varaenergiaa juuriin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.