Sukupuolikiintiöt ovat tarpeellinen siirtymävaiheen toimenpide

Alice Girs kritisoi mielipidekirjoituksessaan ”Haitallinen kiintiöajattelu tuhoaa yhteiskunnan” (TS 11.6.) sukupuolikiintiöitä. Olisikin hienoa, jos sukupuolikiintiöitä esimerkiksi pörssiyhtiöiden johtokunnissa ei tarvittaisi, mutta valitettavasti tasa-arvo ei toteudu omalla painollaan, vaan vaatii konkreettisia toimenpiteitä.

Girsin mukaan ihmisiä tulisi valita tehtäviin sukupuolesta riippumatta. Olen täysin samaa mieltä. Ikävä kyllä on kuitenkin osoitettu, että ihmisten käsitys omasta puolueettomuudestaan on virheellinen.

Miesjohtaja saattaa kuvitella keskittyvänsä ainoastaan haastateltavan osaamiseen, mutta todellisuudessa hän taipuu pitämään pätevimpänä henkilöä, joka on samankaltainen kuin hän itse on. Työhön ei siis valita pätevintä, vaan pätevimmän oloinen henkilö.

Hallituksiin saatetaan valita ”muodon vuoksi” yksi nainen edustamaan koko sukupuoltaan. Elina Halttunen-Riikosen kirjoituksessa ”Sukupuolikiintiöt ja pörssiyhtiöiden hallitukset” Feministien vuoro -blogissa on aiheeseen liittyen useita huomioita.

Kun asenteemme muuttuvat ja opimme aidosti katsomaan ainoastaan osaamista ohi sukupuolen, voimme luopua kiintiöiden käytöstä. Tätä tavoitetta ei kuitenkaan ole vielä saavutettu ja siksi tarvitsemme kiintiöitä väliaikaisena siirtymävaiheen toimenpiteenä.

Girs kutsuu kirjoituksensa lopuksi intersektionaalista feminismiä ”epäolennaisuuksiin keskittyväksi haitalliseksi ideologiaksi”. Intersektionaalinen feminismi on todellisuudessa työkalu, joka haastaa jokaisen kiinnittämään huomiota niihin oman elämän mahdollisuuksiin ja haasteisiin, jotka eivät ole omaa ansiotamme tai syytämme, vaan yhteiskunnassa vallitsevista asenteista johtuvia.

Taustamme ja lähtökohtamme vaikuttavat siihen, miten meitä kohdataan ja tuetaan esimerkiksi koulu- ja opiskelumaailmassa, työhaastatteluissa ja työelämässä.

Omassa elämässäni olen saanut monia etenemisen mahdollisuuksia ilman omia ansioitani, koska olen keskiluokkainen, valtaväestöön kuuluva, vammaton, hetero ja koen olevani sitä sukupuolta, johon minut on syntymässä määritelty.

Minun on ollut helpompi edetä koulutus- ja työelämässä kuin esimerkiksi vammaisen sukupuolivähemmistöön kuuluvan romaninaisen, jonka ominaisuudet asettavat hänen urapolulleen haasteita.

Kun tunnistamme ja tunnustamme näitä ihmisten välisiä eroja, voimme pyrkiä tasoittamaan toistemme polkuja ja vaatimaan yhdenvertaisia mahdollisuuksia kaikille. Intersektionaalinen feminismi ajaa empatian ja solidaarisuuden asiaa.

Outi Lindström

Turku