Siinä se erään elämän perustotuus on. Saamamme palautteet ja toimintamme yhteisöissä muokkaavat ajatusmaailmaamme. Sanomisilla on paljon suurempi vaikutus, kuin mitä me tunnustamme.
Herkästi heittäydymme mielipiteemme taakse, niinpä tämäkin kirjoitus on vain mielipide ja tuntemus. Hieman huumorilla pehmentäen.
Ei sota, eikä sen julmuudet, ole mihinkään muuttuneet. Vaan ihminen, joka pystyisi muutoksen tekemään, ei ole pätkääkään viisastunut.
No, onhan Pahiksen rintamasuunta muuttunut. Japaniin ja Vietnamiin se tuli lännestä, nyt idästä. Kauheista kokemuksista huolimatta vielä nykypäivänäkin vihjaillaan ydinaseiden käytöstä.
Minun ”sotani” on sotalapsen muistelua. Isä haavoittui kaksi kertaa. Ja ”rautaa rajalta” hän vei koteloituneena, hautaan asti. Jos Pietarilla oli metallinilmaisin, niin isälle sen näyttö varmaan merkittiin positiivisena ilmiönä.
Talvisodan alkuajoista ei ole paljoa muistiin jäänyt. Se johtunee varmaan kehitykseni alkuvaiheesta.
Vihaan sotaa, en vastapuolta. Perheellinen isä sielläkin taisteli, jonka isäni saattoi surmata.
Mutta sen muistan, että olimme isän kanssa eri mieltä jäisellä kannolla istumisesta. Siitä palelusta sain ilmeisesti pysyvän kaipuun lämpimiin maihin – kaipuun, jota sitten myöhemmin toteutin todella kattavasti.
Maailmaan tuloni ajoittui pahimpaan paukkeeseen. Kävin kyllä kurkkaamassa, mutta sotilas-termiä käyttäen, vetäydyin takaisin.
Joten lopullisesti tulin vasta viikko välirauhan solmimisen jälkeen. Vetosin myöhemmin riitatilanteissa aina siihen, etten ole syntynyt maailmaan sotimista varten. Vaan rauhan oli tultava, ennen kuin suostuin syntymään.
Niin, onhan Ukrainakin muistoissani. Noin 50 vuotta sitten haimme öljylastin Odessasta. Silloisessa kaupungissa oli paljon juutalaisia kauppiaita ja mittavat kulkukoiralaumat. Piti olla patonkia heitettäväksi, etteivät muodikkaat khaki-housut lyhentyneet. Varsinkin öisin se oli tosi rauhaton paikka.
Alkuperäiskansa oli silloinkin ystävällistä. Haave itsenäisyydestä toteutui vasta 20 vuotta käyntimme jälkeen. Samat veijarit ovat taas sitä kyseenalaistamassa Ukrainassa, tänäänkin.
Vihaan sotaa, en vastapuolta. Perheellinen isä sielläkin taisteli, jonka isäni saattoi surmata. Sodassa ei voittajaa ole, saatikka sankareita.
Tiivistäisin sanomani seuraavasti, mukaillen:
Sinne taakse taaimmaisen tähden
Minäkin täältä kerran lähden
Siellä ei lasketa valtaa, ei rahaa
Eikä kukaan tee kenellekään pahaa.
Kirjoittaja on kaarinalainen monien merien matkaaja, palvellut kauppalaivastossa, laivastossa ja merivartiostossa.
