Venäjän käynnistämät julmat sotatoimet ovat muuttaneet Suomen asemaa maailmassa peruuttamattomasti. Selkein ulkoinen merkki on yhdessä Ruotsin kanssa jätetty hakemus liittyä Pohjois-Atlantin puolustusliiton, Naton, jäseneksi.
Venäjään suunnattujen taloudellisten pakotteiden seurauksena edessä on haastavia rakenteellisia muutoksia. Tavara ei enää kulje Saimaan kanavan kautta, junaliikenne Venäjän suuntaan on loppunut, Euroopan unioni ei harjoita enää ohjelmayhteistyötä Venäjän kanssa.
Vaikea pähkinä on myös suomalaisten yritysten toiminnan myynti tai alasajo rajan takana. Vaikka toimissa onnistuttaisiin, moni firma joutuu tekemään sen hyvin tappiollisella tavalla.
Muuttuneen tilanteen kohtaavat Suomen maakunnista ensimmäisenä ne, jotka sijaitsevat Venäjän läheisyydessä. Etelä-Karjalassa, Kymenlaaksossa, Lapissa ja muissa rajamaakunnissa todellisuus tuntuu jo.
Mutta pidemmällä tähtäimellä suurin muutos saatetaan kokea menestyvässä Suomessa. Silloin puhumme Uudestamaasta, Varsinais-Suomesta, Pirkanmaasta tai ruotsinkielisestä Pohjanmaasta.
Uusi tilanne pakottaa Suomen miettimään suhdetta Ruotsiin, eikä kyse ole pelkästään ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Monesti aivan oikein sanotaan, että maailmasta tuskin löytyy toista maaparia, jonka intressit ovat niin yhteiset kuin Suomen ja Ruotsin.
Silti naapuruussuhde on ollut kautta aikojen täynnä pientä tai hieman suurempaa draamaa.
Monet suomalaiset ajattelevat edelleen, että Ruotsi jätti Suomen oman onnensa nojaan viime sodissa. Helppo ei myöskään ollut hakemusprosessi Euroopan yhteisöön, nykyiseen Euroopan unioniin. Ruotsi ”unohti” ilmoittaa päätöksestään hakea jäsenyyttä Suomen presidentti Mauno Koivistolle.
Ja epäilemättä Nato-asiassa suurelle yleisölle jäi sellainen kuva, että Suomi vei ja Ruotsi seurasi perässä. Sellaiseen kakkosrooliin naapurimaan poliitikot eivät Suomen suhteen ole tottuneet.
Venäjän kammottavien toimien johdosta on taloudessa syytä herätä uuteen tilanteeseen avoimin mielin. Ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari on ollut ideoimassa yhdessä pohjoismaisten kollegojensa kanssa yhteismarkkinaa kilpailukykyisille vihreille teollisuusratkaisuille.
Vaikka meillä suomalaisilla on tapana ilveillä elämänmenoa lahden takana, on meillä myös paljon oppimista Pohjolan naapureista.
Kyse olisi pääoman saatavuudesta, tutkimuksesta, kokonaisten arvoketjujen rakentamisesta, infrastruktuurista ja työmarkkinoista. Tällaisia toimia tulee tervehtiä suurella tyydytyksellä.
Vaikka meillä suomalaisilla on tapana ilveillä elämänmenoa lahden takana, on meillä myös paljon oppimista Pohjolan naapureista, ennen kaikkea Ruotsista. Suomesta on puuttunut tarvittava rohkeus kehittää esimerkiksi liikenneyhteyksiä.
Ruotsissa on jo kauan sitten saavutettu hyvä konsensus puolueiden välillä liikennepolitiikasta. Yksinkertaistettuna se on tarkoittanut kaksiraiteisuutta, nelikaistaisuutta ja kykyä tehdä päätöksiä ja ottaa niiden myötä rahat pois EU:lta.
Varsinais-Suomi on Uudenmaan ohella Suomen kansainvälisin maakunta. Me olemme olleet myös aito osa Ruotsia. Turun hovioikeus perustettiin heti Svean hovioikeuden jälkeen jo 1600-luvulla.
Yliopisto näki päivänvalon Turussa silloin, kun monessa Suomen osassa opeteltiin vielä tulentekoa. Mutta kanssakäymisessä on toki parannettavaa.
Mikään uutinen ei ole se, että Ruotsi ei viime vuosina ole ollut hirveän innostunut Suomesta. Ruotsalaiset eivät seuraa Suomea ollenkaan samalla tavalla kuin me teemme lahden yli.
Uusi turvallisuuspoliittinen tilanne voi kuitenkin olla uusi alku. Se tarkoittaa toimia valtakunnallisella, maakunnallisella ja kunnallisella tasolla. Myös ruotsin kielen opiskelua on vireytettävä. Jopa Varsinais-Suomessa ruotsin puhuminen on surkealla tasolla.
Olemme menossa kohti ensi kevään eduskuntavaaleja. Länsisuunnan on näyttävä myös tulevassa hallitusohjelmassa. Jos niin tapahtuu, Varsinais-Suomi voittaa. Esimerkiksi voi ottaa Turun Tunnin junan.
Toteutuessaan se on raideyhteys Pohjolaan ja Eurooppaan sekä vahvistaa Suomen huoltovarmuutta. Samanlainen kehitys on nähtävissä myös satamaliikenteessä.
Varsinaissuomalaisuuteen kuuluu olennaisena osana vakavamielisyys, jonka yksi ilmenemismuoto on pessimismi. ”Ei tul mittä” on täkäläisistä yhteiskunnallisista analyyseistä tunnetuin.
Länsisuuntautumisessa maakuntamme on kuitenkin syytä olla edelläkävijä. Maakunnan kannattaa uskoa itseensä nykyistä enemmän. Edellytykset siihen on.
Kari Häkämies
Varsinais-Suomen maakuntajohtaja
