Lukijoilta

Suomen tehtävä itsenäisenä demokraattisena EU-maana on Ukrainan voimakas tukeminen

EPA/OLEG PETRASYUK
Kirjoittaja muistuttaa, että Suomella on väestömääräänsä nähden resurssit toimittaa rahallista apua Ukrainalle enemmän kuin Euroopan valtioilla keskimäärin. Kuvassa vapaaehtoiset auttavat paikallisia raivaamaan sodassa vaurioituneita taloja Ukrainan Mylassa.
Kirjoittaja muistuttaa, että Suomella on väestömääräänsä nähden resurssit toimittaa rahallista apua Ukrainalle enemmän kuin Euroopan valtioilla keskimäärin. Kuvassa vapaaehtoiset auttavat paikallisia raivaamaan sodassa vaurioituneita taloja Ukrainan Mylassa.

Vuosia taottiin päähämme, että Natoon liittymisen vastustaminen on Venäjän ja Putinin Nato-kannan hyväksymistä ja jotain vielä pahempaa: suomettumista. Sitoutumattomuutta. Puolueettomuutta. Takomisesta huolimatta emme kannattaneet Natoon liittymistä.

Putinin joukkio varoitti Suomea liittymästä Natoon ja uhkasi seurauksilla. Olimme edelleen yhtä kovapäisiä, samoin ruotsalaiset. Sitten Putinin Venäjä hyökkäsi Natoon kuulumattomaan Ukrainaan. Nyt presidentti, pääministeri, hallitus ja kansa, muun muassa minä, päädyimme hyväksymään liittymisen Natoon. Vastaava tapahtui Ruotsissa.

Meille on selostettu, että Putin teki suuren virhearvion uhatessaan vastatoimilla Natoon haluavaa Suomea, kun hän ei ymmärtänyt kiihdyttäneensä Suomen liittymään Natoon.

Putin tiesi mitä teki. Natoon laajentumisen aikaansai juuri hän. Hän sai, mitä pitkään oli väittänyt. Hän sai, mitä suuren maan diktaattori valtionsa kansalle tarvitsee, vihollisen, lähestyvän, kasvavan, uhkaavan Naton. Nimitetäänkö tätä Putinin virhearvioksi?

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Säilyttääkseen valtansa diktaattorin on voitettava uhkaava vihollinen. Suomi ja Ruotsi ei voitettavaksi viholliseksi soveltunut. Ei vain omien voimiensa ja turvatakuidensa vuoksi, vaan myös vuosittain Suomeen tutustuneiden lukemattomien venäläisten vuoksi.

Kansalle tarjottavaksi viholliseksi sen sijaan sopi Naton ja EU:n suuntaan kulkeva entinen alusmaa Ukraina. Näin Putin ennakoi päättäessään ”vapauttaa” Ukrainan liitettäväksi Venäjän alaisuuteen. Suomen liittyminen Natoon ei Putinin joukkiota olisi rasittanut, jos se olisi onnistunut pääasiassaan, saamaan Ukrainan Venäjän valtapiiriin. Nyt rasittaa.

Kun tätä ei ole ymmärretty, virhearvio on kohdennettu väärin. Moni on julkisuudessa ihmetellyt, kuinka rauhallisesti Putin ja Lavrov suhtautuivat Suomen valittua Nato-jäsenyyden. He saivat sen, mitä halusivat, kansalleen lähestyvän vihollisen ja kansan kannatuksen hyökkäykselle Ukrainaan.

Kannatus katoaa, kun totuus Ukrainan tapahtumista paljastuu Venäjän kansalle. Putin ei tehnyt virhearviota Suomesta vaan Ukrainasta. Putin tietää jo sen ja yrittää vielä voittaa suuremmalla väkivallalla ja sensuurilla.

Säilyttääkseen valtansa diktaattorin on voitettava uhkaava vihollinen.

Suomen ja muiden itsenäisten demokraattisten maiden tärkein tehtävä on saada myös Venäjän kansa tietämään ja ymmärtämään virhearvio ja sen tuottama äärimmäinen pahuus. Demokraattisten maiden pitää nyt toimia, ei Naton.

Suomen tehtävä itsenäisenä demokraattisena EU-maana on Ukrainan voimakas tukeminen. Voimakkaana Suomen tukea voitaisiin pitää, jos se olisi suurempaa kuin muiden Euroopan valtioiden tuki suhteessa väestön ja bruttokansantuotteen määrään.

Koska Suomi on myös Venäjän rajanaapuri, Suomi ei voi auttaa valtavin asetoimituksin. Sen sijaan Suomella on väestömääräänsä nähden resurssit toimittaa rahallista apua Ukrainalle enemmän kuin Euroopan valtioilla keskimäärin.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Suomi on lähettämässä miljardeja Yhdysvaltoihin saadakseen maailman tehokkaimpia hävittäjiä. Suomen turvallisuudelle olisi tärkeämpää antaa ensimmäinen miljardi Ukrainalle hankkia, mitä tarvitsee.

Yhtä tärkeää, kuin voimavarojen toimittaminen Ukrainalle, on valmistella Venäjän kansalle edellytyksiä valita uusi tie Putinin joukkion jälkeen. Suomi ja muut demokraattiset maat eivät saa toistaa kolmekymmentä vuotta sitten Neuvostoliiton rauniolla tehtyä megalomaanista virhettä, lännen bisnesmaailman ”neuvonantajien” ryntäämistä tulevien oligarkkien kumppaneiksi saaliinjaolle.

Venäjän kansalle on sen omalla kielellä saatava tieto kansainvälisen sopimusjärjestelmän olemassaolosta ja sisällöstä, ihmisoikeuksista, demokratiasta ja oikeusvaltiosta sekä luonnon, ympäristön ja kulttuurin yhteisyydestä ja käytön rajoista.

Suomettuneessa, puolueettomassa ja venäläisten kanssa ikänsä asioineessa, maailman onnellisimmaksi mitatussa maassa ovat kehittyneet parhaimmat edellytykset edistää tämän tien suunnittelua ja rakentamista. Tässä työssä tärkein kumppani tulee olemaan puolustustaistelunsa voittanut itsenäinen Ukraina.

Osmo Kivivuori

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.