1950-luvusta jäi hyvät muistot
Vaikka olen elänyt Turussa nimenomaan 1950-luvulla ja paljon sen jälkeenkin, en ole eläissäni kuullut, että Turkua olisi rakennettu amerikkalaisittain, että Turku olisi ollut liikennekatastrofi ja että meidän lättähatut olisivat pahamaineisia.
Mistä Turun Sanomissa torstaina 26.5. julkaistu Rauno Lahtisen haastattelu oikein kertoo?
Paikkansa siinä jutussa pitää, että konserttisalissa oli todella mahtava rock-konsertti ja näkyy yhdessä kuvassa olevan tuttu lättähattukin. Mutta tämä tapa, millä kerrotaan vuosikymmenien takaisesta elämästä – Turussa tai missä tahansa – on vastenmielistä luettavaa sen ajan kokeneelle. On epä-älyllistä repostella vanhoja aikoja ja verrata niitä sitten nykymenoon.
Tällaisesta historian tulkintatavasta kirjoitti Turun Sanomissa Markku Jokisipilä erittäin painavan kolumnin 27.10.2021. Suosittelen sitä kaikille muistojen kerääjille. Tai ainakin sellaisten julkaisemista suunnitteleville.
Tietenkin sen ajan lehdissä on kolariuutisia. Ja totta vieköön on hyvä, että lehti kertoo kansan asuntokurjuudesta. Kun sitten on pakko kertoa, että uusia asuinrakennuksia rakennetaan – huutavaan tarpeeseen – niin se saadaankin kuulostamaan jotenkin negatiiviselta: Turku ”amerikkalaistuu”...
Jutussa kauhistellaan myös 1950-luvun ”liikennetungosta” ja ”ruuhkia”... no, ehkä niitä tässä vanhassa hansakaupungissa saivat aikaan hitaat raitsikat, jotka mennä kolistelivat pysäkin ohi kun itse olit noin 30 metrin päässä. Seuraavaa saikin sitten odottaa puoli tuntia.
Niinpä Turussa mukavien lättähattujen kaverina eläneenä pidän kyseistä ”historian” kerrontatapaa ja etenkin köyhimpien ihmisten kohtaloilla mässäilemistä perin yksisilmäisenä ja loukkaavana. Ei meillä kenelläkään ollut rahaa eikä hienoja vaatteita, mutta ei siitä kukaan valittanut.
Kun kahvikuppiin (kahvilassa salaa tietenkin) kaadettiin tilkka koskenkorvaa ja kahvipullana oli reikäleivän viipale, päällä lauantaimakkaraa ja etikkakurkkua, niin voiko siitä jäädä muuta kuin hyvät muistot?
Jii Nieminen
P.S. Erään rock-elokuvan jälkeen meidän piti suuren maailman malliin kaataa pari autoa Kauppiaskadulla, mutta ei viitsitty. Oli niin kylmäkin.
