Lukijoilta

Tarvashovista keskusteltaessa tarvitaan vastuullisuutta

Nuortentalo, urheilutalo, tanssi- ja juhlapaikka. Tarvashovin tietävät lähes kaikki, sillä vuosien saatossa siellä on moniin erilaisiin tapahtumiin osallistuttu. Ajat ja tarpeet muuttuvat ja ovat luoneet toiminnalle ja rakennukselle omat uudet haasteensa.

Viime viikkoina on Tarvashovin tulevaisuuden näkymistä tehty Liedon kunnassa päätöksiä, joista olemme saaneet lukea lehdistä. Näissä kovasti ennakoidaan rakennuksen purkamisvaihtoehtoa ainoaksi ja oikeaksi toimenpiteeksi.

Toivoisin kunnan päätöksentekoon vastuullisuutta, sillä purkukelpoiseksi määritetty kauppakohde edellyttää vahvat perusteet.

Tarvashovilla on vankka paikallinen ja kulttuurinen historia. Rakennuksen sisä- ja ulkopinta on rakennettu paikallisesta maaperästä paikallisen yrityksen valmistamista savitiilistä ja rakennushankkeet on tehty vahvasti talkoovoimin paikallisten ihmisten, yritysten ja yhdistysten voimin.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tarvashovissa ovat esiintyneet myös lukuisat mega-artistit niin kotimaasta kuin ulkomailtakin.

Onko Tarvashovi purkukuntoinen rakennus vai onko sen elinkaari vasta alkumatkassa? Asiaa tulee tarkastella nykyistä laajemmin korjaus- ja muutosrakentamisnäkökulmasta. Oleva rakennuskokonaisuus lunastaa paikkansa ympäristössään huomattavasti paremmin kuin lähietäisyydelle juuri rakentunut peltiliiteri.

Tarvasjoella on käyty joitakin keskusteluja Tarvashovin rakennuskokonaisuuden säilyttämisestä rakennusperintölain mukaisena kohteena. Lähtöolettamus on, että Liedon kunta ei ole näitä arvoja ja ominaisuuksia kartoittanut eikä keskustellut asiasta alueen vastuumuseon kanssa.

Nyt kun kohdetta ollaan ryhtymässä myymään ja vielä purkukuntoisena rakennuksena, on syytä tiedostaa, että nykyinen ja tuleva omistajataho ovat tietoisia myös tämän suuntaisesta vaalivasta toimenpiteestä.

Jukka Latokylä

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.