Opettajat ja oppilaat voivat pahoin – ainoa joka laulaa iloisesti on Wilma
Vielä inkluusiosta, kaikkien oppilaiden sijoittamisesta samaan luokkayhteisöön. Inkluusio-käsite on saanut alkunsa jo noin 25 vuotta sitten ja jatkuu edelleen.
Olen kahdeksankymppisenä elänyt koulumaailmassa runsaasti yli puolet elämästäni. Ollessani itse pikkukoululainen pienellä paikkakunnalla, opetettiin 1.–3. luokkia yhdessä. Oppilasaines sekä iältään että kyvyiltään oli hyvin erilaista. Kuri esti häiriöt ja oppimaton jätettiin luokalle. Nyt ei kuria ole eikä luokalle jätetä ilman huoltajien suostumusta.
Yläkoulussa neljännestä ylöspäin häiriköt eristettiin muista oppilaista. Olen kuullut, että ainakin osa heistä on pärjännyt hyvin esimerkiksi menestyneinä yrittäjinä.
Mennessäni 11-vuotiaana oppikouluun oppilasaines karsittiin. Pääsin kouluun, kun osasin näyttää kartalta Haltiatunturin. Luokallejäämisiä oli paljon, mutta kaikki keskikoulun suorittaneet osasivat lukea, kirjoittaa ja laskea. Lukioon karsittiin uudelleen.
Ei ollut puhettakaan luokka-avustajista tai tukihenkilöistä, koulussa ei ollut opinto-ohjaajaa eikä kuraattoria eikä terveydenhoitajaa.
Varsinkin oppilaan vanhemmille erityiskouluun tai -luokkaan sijoitus oli kuin ”lahja”. Oppilaalta ei vaadittu liikoja eikä hän tuntenut itseään muita huonommaksi.
Ikäluokastamme nousi kuitenkin tarpeellinen määrä korkeakoulun käyneitä viemään Suomea maailman kartalle.
Myöhemmin, toimiessani koulun kanslistina perustettiin erityisluokkia. Käsittääkseni oiva tapa pystyä opettamaan erityislapsia. Tunnen sekä aikuiseksi varttuneita koululaisia että heidän vanhempiaan sekä erityisopettajia. Varsinkin oppilaan vanhemmille erityiskouluun tai -luokkaan sijoitus oli kuin ”lahja”. Oppilaalta ei vaadittu liikoja eikä hän tuntenut itseään muita huonommaksi.
Nyt häirikköoppilas poistetaan toisinaan luokasta käytävälle ilman valvojaa ja annetaan tehtäviä. Henkilökohtaista avustajaa ei riitä kaikille.
Lika barn leka bäst!
Nyt inklusoidaan, eikä tämän jälkeen oppilas enää voi tuntea itseään tasa-arvoiseksi muiden luokkatoverien joukossa.
Häiriö on molemminpuoleinen, eivätkö nykyiset Pisa-tutkimuksen tuloksetkaan laita hälytyskelloja pauhaamaan, jossain on menty todella pieleen?
Jos ihmisen alku on 5-vuotiaasta 17–18 ikävuoteen opin saunassa eikä ole luku-, kirjoitus- ja laskutaidon puolesta kykeneväinen yhteiskunnan rattaisiin, olisi systeemissä mentävä vuosia taaksepäin ja aloitettava oppisuunnitelmien laatiminen vanhalta hyväksi koetulta perustalta.
Nyt kaikki voivat pahoin, sekä opettajat että oppilaat. Ainoa, joka laulaa iloisesti on Wilma.
Eeva Auvinen
Naantalin Merimasku
