Vanha viisaus varoittaa nykytermillä ilmaistuna keskittämisen vaaroista. ”Ei kaikkia munia samaan koriin”, ei esimerkiksi huippumoderniin sota-alukseenkaan, joka voi olla helppo kohde paikantaa ja upottaa.
Ehkä kunnianhimo ja suuruuden tavoittelu estää ihmistä tunnistamasta mahdolliset ”yhden korin” mukanaan tuomat vaaratekijät. Pitihän aikansa suuruuden, Titanic-loistoristeilijänkin olla uppoamaton, toisin kuitenkin kävi, mennessään se vei meren syvyyksiin yli 1 500 ihmistä. Uusimpien tutkimusten mukaan onnettomuuden syynä oli muun muassa kunnianhimo, suuruuden tavoittelu ja laivayhtiön heikko taloudellinen tila, joka pakotti varustamon tietoiseen riskinottoon kohtalokkain seurauksin.
Mielestäni tämän päivän Titanicit, suuret ydinvoimalat ovat liian suuri ”yksi kori”, sillä mahdollisen sotilaallisen kriisin uhatessa ne olisivat varsin helppoja kohteita ohjusiskuille, joita kyllä tulisi riittämään. Lisäksi kaikista turvatoimista huolimatta tekninen vika, mukaan lukien terrorismin mahdollisuus ja inhimilliset virheet voivat laukaista hallitsemattoman ydinkatastrofin.
Kaiken suuruudentavoittelun taustalla on useita tekijöitä, joista keskeisimmät ovat kunnianhimo, raha sekä tehokkuuden ja tuottavuuden maksimointi. Suuret yksiköt ovat tehokkaampia kuin pienet, näin uskotaan, ja ilmeisesti kaikki näyttääkin hyvältä ainakin suunnittelijoiden pöydällä – ainakin niin kauan kuin kaikki sujuu suunnitelmien mukaan.
Maataloutemme on viime vuosikymmenten aikana ajautunut kohti ”yhden korin” järjestelmää. Tuotantolaitokset ja tilakoot ovat kasvaneet ja samalla voimakas koneellistuminen ja automaatio on useimmiten vaatinut suuria investointeja, ja sen myötä kasvattanut huomattavasti yrityksen alttiutta niin globaaleille finanssi- kuin talouspoliittisillekin vaihteluille. Pienet tilat eivät ole tässä menossa pärjänneet, ne on liitetty suurempiin.
”Yksikorijärjestelmä” on herkästi haavoittuva, se ei kestä kovinkaan hyvin vaurioitumatta taloudellisia eikä poliittisia ja globaaleja myllerryksiä, sodista puhumattakaan.
Yhteiskunnalle tärkeiden toimintojen, kuten energia- ja elintarviketuotannon suhteen on säilytettävä riittävä omavaraisuusaste, huoltovarmuus, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että myös niiden tuotannon on oltava Suomessa. Kuten hyvin tiedetään, konfliktin sattuessa tavara- ja lentoliikenne voidaan pysäyttää, kaasuhana on helppo sulkea ja sähkön syöttö katkaista.
Tulevaisuudessa hajautettu ”monikorijärjestelmä” voisi suurelta osin turvata energia- ja elintarviketuotantomme myös kriisioloissa. Tämä edellyttäisi maatalouden ja energiatuotannon rakenteiden uudelleenarviointia, kehittämistä ja toteuttamista.
Suunnittelun keskiöön nousisivat uusiutuvien energiamuotojen, kuten tuuli- ja aurinkoenergiatuotannon kehittäminen ja ennen kaikkea tuotannon tehostaminen nykyisestään samalla miettien myös sitä, millä keinoin kasvavaa kulutustamme voisi hillitä. Elinkaarensa päähän tulleiden ydinvoimaloiden korvaaminen esimerkiksi pienydinvoimaloilla, jos tarpeen ja maataloustuotannon monimuotoisuuden tehostaminen tavoitteena toimintamalli, jossa yhden tuotantohaaran heikko tulos ei vaarantaisi koko yritystoiminnan jatkuvuutta. Yhtenä varteen otettavana ratkaisuna olisi ”monikorijärjestelmä”, tuotannon hajauttaminen keskittämisen sijaan.
Varsinkin vaalien alla poliitikot puhuvat vakavin ilmein koko Suomen asuttamisen tärkeydestä. Karu totuus kuitenkin on, että väestön kasvu on keskittynyt voimakkaasti etelään, suurimmille kaupunkiseuduille ja valtaosa kunnista on menettänyt väestöään. Toisin sanoen "iso kori” jatkaa kasvuaan ja "pienemmät korit” hiipuvat entisestään. Jostain syystä ihmiset hakeutuvat mieluummin ”suuriin koreihin”, selityksiä ilmiöön löytyy varmasti pilvin pimein.
Normiarjen menossa tuskin monikaan kaupunkilainen miettii mahdollista riskitekijää, jonka suuri väkimäärä samassa paikassa ja tiheä asutus tuottaa, kun ”yhdessä korissa” on paljon ”munia”. Nyt tämä riski konkretisoituu hirvittävällä tavalla Ukrainassa, jossa hyökkääjä pommittaa järjestelmällisesti suuria kaupunkeja tavoitteenaan tappaa mahdollisimman paljon siviilejä sekä hävittää kaupunkien rakenteet maan tasalle.
Osittainenkaan siirtyminen ”yksikorijärjestelmästä” ”monikorijärjestelmään” ei käy käden käänteessä, mutta monilta osin se vaatisi käytännössä vain uudenlaista ajattelua ja muuttuneen poliittisen tahtotilan. Tiettyjä ”suuria koreja”, kuten nykyiset ydinvoimalat ja satamat, on vaikea hajauttaa ympäri Suomenmaata, mutta helposti toteutettavien ”pikkukorien” synnyttäminen on vain poliittinen tahtokysymys.
Suomi on eurooppalaisittain nähtynä harvaan asuttu maa, joten puhdasta luontoa ja elintilaa riittää niin yrityksille kuin yksityisille kansalaisillekin muuallakin kuin vain Kehä kolmosen sisäpuolella.
En kohdista kritiikkiäni kansainvälisen yhteistyön välttämättömyyteen, valtiot tarvitsevat toisiaan, mutta oman maan turvallisuutta ja elinkelpoisuutta ei tule rakentaa yhdenkään ulkomaisen elintarviketuotannon, öljy-, kaasu- tai sähköverkon varaan.
Toivottavasti viime kuukausien tapahtumat edistävät tämän viestin perillemenoa: ”Ei koskaan kaikkia munia yhteen koriin.”
Hannu Kreivilä
