Suuria asioita, suuria sähellyksiä. Ei liene mitään epäselvää siitä, että meidän suomalaisten suuri unelma on puolueettomuus. Mitään epäselvää ei ole myöskään siitä, mitä tämän päivän ns. putinistinen utopiapelimaailma sisältää. Me elämme elämää, he pelaavat peliä. Luulisi sen jo viimein uppoavan kovempaankin kalloon.
Maailmassa on toivojia ja maailmassa on tekijöitä. Toivojan osa voi olla kaunis, mutta kun toivoja on jatkuvan hyväksikäytön kohteena, on tekijöiden aika.
Pitkästä aikaa meillä on todella suuri maailmanluokan suurmies valtakunnan johdossa. Uudenvuodenpuheessa tuli selvää puhetta. Suomi päättää itse ja Suomi liittyy, jos näkee sen tarpeelliseksi. Vaikka sitten ulkopolitiikkaan kuulumattomat alkoivat sekoittamaan pakkaa, kävi presidenttimme asian hoitamassa.
Kun sitten koitti helmikuun päivä ja venäläinen oli hävinnyt urheiluottelunsa, teki putinisti siirron, joka ei meille enää jättänyt järkevää valinnanvaraa. Sairaan raakuuden edes ymmärtäminen asettuu sivistyneen terveen ymmärryksen ulkopuolelle.
On aivan totta, että rauhaa me haluamme, mutta kun kaikki eivät sitä halua, meidän ei pidä istua hiljaa toivomassa. Heidänkään, jotka toivovat, että eihän meidän vain nyt tarvitse lähteä minnekään, jos joku joutuu ahdinkoon, mutta haluavat, että meitä kyllä tullaan auttamaan, jos meillä apua tarvitaan. Mikä sellainen liitto olisi? Eikö isä opettanut, mitä on vastuu? Liianko helpolla on päästy?
Mitä ajattelitkaan kauan sitten maatessasi avuttomana, rinta lävistettynä maassa, jota niin rakastit? Miten sille mahtaa käydä?
Tie on valittu ja päätös tehty. Suomi ja Ruotsi eivät vielä kuulu Natoon. Säheltäjät heräävät jälleen. Turkin ja Venäjän toimintamalleissa on tiettyjä yhtäläisyyksiä. Sotketaan toisten asioita ja lähetetään laskuja, millä ei ole mitään tekemistä minkään asian kanssa.
Meidän ei tule missään muodossa sekaantua yhteisön sisäisiin asioihin ennen kuin olemme täysjäseniä. Meillä ei ole äänioikeutta. Monilla muillakin johtajilla on lehmiä ojissa ja he ovat asiattomilla teillä, jotka Naton tulee selvittää sisäisinä asioina. Siinä selviää yhteisön kyky ja vahvuus.
Nyt tarvitaan tyyntä malttia meidän puoleltamme. Olemme pyrkimässä toimivaan, järkevään yhteisöön, jossa vuorovaikutuksen pitää toimia ja jossa jokainen maa hoitaa itselleen kuuluvat valtiotoimensa itse.
Rakas isäni. Kuinka haluaisinkaan sinun nyt olevan täällä. Mitä ajattelitkaan kauan sitten maatessasi avuttomana, rinta lävistettynä maassa, jota niin rakastit? Miten sille mahtaa käydä? Ei mennyt hukkaan se työ, mille olit valmis kaikkesi antamaan.
Tänään sinun maasi johtaja on sanonut alistajalle lopullisen sanan. ”Itse olet ongelmiasi kerjännyt”. Tänään, isä, sinun maasi on vihdoin täysin vapaa tekemään omat valintansa. Vapauden kiitollisuus nousee Suomen sinitaivaalle.
Veikko Harala
