Lukijoilta

Kesäkadusta tuli farssi

Olen keskustellut viime vuonna Kristiinankadulla toteutetun kesäkadun merkityksestä kadunvarren yrittäjien kanssa. Viime kesän kokeilu oli onnistunut heidän mielestään ja 26.10.2021 julkaistun Turun raportin mukaan.

Vaikka kysymyksessä oli vain kokeilu, ei voinut kuvitellakaan, ettei vuodelle 2022 oltu valmistelemassa jatkoa. Tehokkaan hallinnon tulisi toimia huomattavasti paremmin hyvän eteen.

29.3.2022 kaupunkiympäristölautakunnalle esiteltiin suullisesti kesäkadun tilanne, josta saatiin vielä 31.3.2022 kaupunkiympäristöjohtajan Christina Hovin kirjallinen vahvistus sähköpostilla: Pormestaristo on käsitellyt kesäkatuasiaa ja esittää sitä toteutettavaksi toiseen paikkaan. Vuoden 2022 kesäkatuun ei ole varauduttu budjetin eikä henkilöstöresurssien näkökulmasta.

Kannanotossaan Hovi perustelee 2022 kesäkadun toteutuksen ongelmia muun muassa näin: ”Kaupunki ei ehdi osallistaa taikka kehittää yhteistyötä yrittäjien ja muiden toimijoiden kanssa. Vuorovaikutukseen yrittäjien kanssa pitäisi panostaa aiempaa enemmän: kesän 2021 kokeilua varten oli kaksi työpajaa ja tiivistä keskustelua sähköpostitse ja puhelimitse. Hallinnolliset prosessit, vuorovaikutuksen suunnittelu ja toteuttaminen, kilpailutukset ja hankinnat vievät aikaa.” Hovi ilmoitti sähköpostissaan, että kesäkadun valmistelu tuodaan lautakuntaan 3.5.2022.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Näin asia esiteltiinkin kokouksessa pormestarin tahdon mukaisesti siten, että kesäkatu toteutuu 2022 Kristiinankadulla välillä Linnankatu–Läntinen Rantakatu. Lautakunta päätti kuitenkin lisätä vuoden 2021 kesäkadun myös tälle kesälle, vain kokoomuksen neljä jäsentä vastusti viime vuoden kesäkatua.

Olin todella ihmeissäni, että yrittäjien tukena esiintyvän puolueen jäsenet kääntävät yrittäjille tällä tavalla selkänsä. Henkilökohtaisesti katsoin, että kyseiset kivijalkayrittäjät tarvitsisivat kaiken tuen.

Päätöksemme jälkeiset lehtikirjoitukset ja kannanotot ovat saaneet minutkin paremmin ymmärtämään taustoja: Esitys kesäkadun toteuttamisesta Kristiinankadulle Linnankadun ja Läntisen rantakadun väliin oli pormestari Minna Arven käsialaa. ”Ryhmäkuri” piti kokoomuksen leirissä.

Suurempien yritysten heikosti perustellut suulliset kannanotot ovat olleet monille tahoille merkittävämpiä kuin kaupungin ja pienten yritysten kirjatut faktat.

TS:ssa (5.5.2022) kiinteistöneuvos Heikki Vaiste toteaa: ”Kesäkatu on tulossa väärään paikkaan.” Artikkelissa todetaan, että ”Siihen, onko hän vaikuttanut luottamuselimien tekemiin päätöksiin kesäkadusta, Vaiste ei suoraan vastaa.”

Olen samaa mieltä Vaisteen kanssa seuraavasta: ”Kesäkadun jatkamisessa Linnankadulta jokirantaan ei ole mitään järkeä, koska katuosuus on pelkkä kulkuväylä vailla liiketoimintaa.” Täysin eri mieltä olen Vaisteen kannasta: ”Eerikinkadusta Yliopistonkadulle olisi parempi vaihtoehto.”

Uskomatonta, että monille tahoille hyvin viime kesänä toteutuneelle vaihtoehtoehdolle pitäisi lähes pakkomielteisesti löytää jokin muu paikka.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Nyt tämä kesä on pelastettu. Tulevillekin vuosille pitää ajoissa saada päätös siten, että jatkuvuus turvataan eivätkä toimijat joudu odottamaan kesäkadun toteutuksesta päätöstä toukokuulle. Tänä vuonna asia tullee päätettäväksi lautakuntaan 31.5. aiemman päätöksen mukaisin valmisteluin.

Henry Toivari

Kaupunkiympäristölautakunnan jäsen, kaupunginvaltuutettu (sd)

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (4)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Ilkka Salo
Kesäkatua 2022 ei olisi toteutettu ilman pormestari Arvetta (kok)
Hän toi esille huolensa, ettei vuodelle 2022 ole ollenkaan tulossa kesäkatua ja ohjeisti kaupunkiympäristötoimea valmistelemaan kesäkadun myös vuodelle 2022. Kesäkatua vastaan kirjelmöi Turun ydinkeskustayhdistys, jonka sisällä oli ja on asiasta eri näkökantoja kuin tuo kaupungille toimitettu kirjelmä antaa ymmärtää. Kuitenkin tämä huomioiden kaupunkiympäristötoimi (ei siis pormestari Arve) päätti esittää kesäkatua välille Linnankatu - Läntinen Rantakatu. Tämä esitys sitten laajeni myöhemmässä käsittelyssä.

Kiitos pormestari Arven, Turussa on kesäkatu myös vuonna 2022.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
ArvoTasa
Vast: Kesäkatua 2022 ei olisi toteutettu ilman pormestari Arvetta (kok)
Turkulainen sananlasku, kenen vaalirahoitusta nautit, sen lauluja laulat.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Masa_Pasa
Vast: Kesäkatua 2022 ei olisi toteutettu ilman pormestari Arvetta (kok)
"Kiitos pormestari Arven, Turussa on kesäkatu myös vuonna 2022."

Kiitos kansalaiskeskustelun, se on muutakin kuin 90 metriä pitkä parkkipaikan syrjä, missä on hyppyruudukko.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Asko Ojala
Byrokratia vie aikaa
Malliesimerkki siitä, miten asioita ei saada tehtyä: on työryhmiä, palavereja, vaikutusarvioita, visioita, kyselyitä, toinen työryhmä, äänestys, uudelleensuunnittelu jne.

Vaikka kyse on vain parin kuukauden verran paikallaan olevista betoniporsaista…