Lukijoilta

Kännykän käyttö koukuttaa nuoria ja altistaa haittavaikutuksille

MARTTIINA SAIRANEN
Nuoren voi olla hankala itse hallita kännykän käyttöään, minkä takia vanhempien tuki on tärkeää, sanovat kirjoittajat.
Nuoren voi olla hankala itse hallita kännykän käyttöään, minkä takia vanhempien tuki on tärkeää, sanovat kirjoittajat.

Älypuhelimista on tullut niin kiinteä osa etenkin nuorten elämää, että heistä saattaa tuntua oudolta tai jopa ahdistavalta, mikäli puhelin ei ole lähettyvillä.

Nykykännykät ovat todella tehokkaita ja käyttömahdollisuuksiltaan monipuolisia, minkä seurauksena niiden käyttöön kuluu helposti paljon aikaa. Jatkuva kännykän käyttö voi muuttua voimakkaaksi riippuvuudeksi sekä altistaa haittavaikutuksille, etenkin nuoruuden herkässä kehitysvaiheessa.

Tutkimustulokset jatkuvan puhelimen käytön selkeistä haitoista ovat vaihtelevia, mutta runsas käyttö vaikuttaa olevan vähintään osatekijänä monissa ongelmissa kuten keskittymisvaikeuksissa ja masennuksessa, jotka saattavat myös ylläpitää liiallista käyttöä.

Älypuhelimet sovelluksineen on suunniteltu tarkoituksella mahdollisimman koukuttaviksi niiden tuottoisuuden lisäämiseksi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Jatkuva puhelimen käyttö kuormittaa ja mukauttaa etenkin nuorten kehittyviä aivoja, minkä seurauksena puhelimen selaamisesta saattaa tulla pakonomainen refleksi, jonka toistuvuuteen ei välttämättä kiinnitä edes huomiota. Toimintamekanismi on sama kuin muissakin riippuvuuksissa, ja ilman puhelinta oleminen voi ilmetä erilaisina vieroitusoireina kuten ärtymyksenä tai ahdistuneisuutena.

Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n 10–18-vuotiaita tukevassa Linkki-toiminnassa on noussut esille huolestuttavia piirteitä nuorten runsaasta puhelimen käytöstä. Kännykkää saatetaan käyttää myöhään yöhön, jopa akun loppumiseen asti.

Ruudun tuijottaminen juuri ennen nukkumaanmenoa heikentää tutkitusti unen laatua, mistä johtuva väsymys heikentää keskittymiskykyä ja mielialaa koko seuraavan päivän. Tällöin myös opiskelu tuntuu vaikeammalta, etenkin jos vieressä olevaan puhelimeen tulee jatkuvasti häiritseviä ilmoituksia.

Sosiaalisen median sovellukset ovat mahdollistaneet laajamittaisen kiusaamisen koulun ulkopuolellakin. On esimerkiksi perustettu viestiryhmiä pelkästään tietyn henkilön haukkumista varten. Lisäksi näissä viestintäkanavissa on jaettu arkaluontoista sisältöä toisista ilman heidän lupaansa.

Toisaalta monella yksinäisellä nuorella ainoat sosiaaliset kontaktit samanikäisiin voivat olla somessa, josta voi löytyä lähiympäristöä paremmin omanlaista seuraa tai saada vertaistukea ongelmiin. Riskinä voi tosin olla uppoutuminen täysin somen maailmaan muun elämän kustannuksella.

Nuoruudessa vasta rakennetaan omaa identiteettiä, minkä takia nuorilla on vielä korostunut tarve kuulua ryhmään ja saada hyväksyntää ikätovereiltaan. He voivat kokea painetta olla jatkuvasti somessa, etteivät jää mistään ulkopuolisiksi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Somessa muista välittyy kuitenkin usein vääristyneen täydellinen kuva, mikä voi luoda nuorelle huonommuuden tunnetta ja epävarmuutta omasta ulkonäöstä.

Runsas puhelimen käyttö on aiheuttanut paljon riitatilanteita nuorten ja vanhempien välillä sekä muuten heikentänyt heidän kommunikointiaan. Nuorten kännykän käyttö voi olla rajatonta, mikäli vanhempi ei siihen lainkaan puutu. Yhä nuoremmat käyttävät älypuhelimia, ja toisaalta yhä useampi vanhempi saattaa näyttää huonoa esimerkkiä omalla jatkuvalla kännykän käytöllään.

Vanhemmat voivat rajata lapsensa puhelimen käyttöä tämän ikätason huomioiden asettamalla esimerkiksi ruutuaikoja ja huolehtimalla lapsensa nukkumaanmenosta. Komentelun ja puhelimen takavarikoimisen sijaan olisi rakentavampaa pohtia yhdessä muuta mielekästä tekemistä. Kiinnostuksen osoittaminen nuoren elämään ja avoimen keskustelun ylläpitäminen auttavat kännykän käytön hallinnassa.

Älypuhelimien ilmeisistä hyödyistä huolimatta niiden käyttö on koukuttavaa ja vie aikaa muulta elämältä. Kyse ei ole pelkästään käytön määrästä, vaan myös käyttötavoista.

Nuoren voi olla hankala itse hallita kännykän käyttöään, minkä takia vanhempien tuki on tärkeää. Nykyteknologian syyllistäminen ei ole kuitenkaan rakentava ratkaisu, ennemminkin se estää kiinnittämästä huomiota todellisiin taustasyihin, jotka aiheuttavat yhä enenevissä määrin pahoinvointia nuorille.

Ilmari Helva

järjestötyöntekijä

Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry

Jenna Simola

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

koordinaattori, Linkki-toiminta

Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.