Lukijoilta

Quo vadis, Venäjä?

Tavallinen politiikkaa mediassa seuraava on ihmeissään siitä, etteivät Euroopan, eikä koko maailmankaan valtioiden johtajat nähneet, mihin Venäjä on menossa.

Oliko tästä kuitenkin ymmärrys joillakin, esimerkiksi tiedusteluorganisaatioilla, joillakin tutkijoilla, venäläistä elämäntapaa, kulttuuria ja kieltä oikeasti tuntevilla, siellä arkista elämää elävillä ja havainnoivilla? Jäikö kuitenkin voimaan mustissa autoissa palatsista toiseen kuljetettujen poliitikkojen ja bisneseliitin usko järjestelmän muutokseen: ”Kyllä me osaamme heitä käsitellä, me ohjaamme heidät oikealle tielle”?

Kun ilmiselvät jälkiviisaat ja hyväuskoisuuttaan nyt peittelevät karsii pois, jää tuskin muita kuin vasta politiikkaan tulleita tuoreita, rohkeita voimia, joihin nyt on turvattava.

Olennaista ei tietenkään ole se, kuka oli väärässä vaan se, että nyt olisi tehtävä pikaisesti analyysi ja skenaarioita siitä, mitä Venäjällä on tapahtumassa ja miten tämä näkyy maailmassa. On myös nähtävä mahdolliseksi se, että nykytila ei ole mikään äkkinäinen muutos, vaan jatkumoa ainakin vuosikymmenien kehitykselle. Yhteiskuntahan ei ole kehittynyt, vain johtoa on vaihdettu.

Muutos tietenkin on tulollaan. Sen luonteen ennakointi vaatii nyt lopulta oikean arkisen tiedon rohkeata käyttöä.

Akuutein asia on tietysti tappamisen ja hävittämisen lopettaminen Ukrainassa.

Osmo Nieminen

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Luitko jo nämä?