Lukijoilta

Huono johtaminen kiihdyttää sote-alan työntekijäpulaa

Joka kolmas julkisella sektorilla työskentelevä sote-alan työntekijä ei koe työkykyään hyväksi. Merkittävimmät työkykyä alaspäin painavat syyt löytyvät palkkauksen ja liian suuren työkuorman lisäksi myös johtamisesta. Tämä on usein keskusteluissa unohdettu aihe.

Johtamisen pitää nousta pinnalle, kun sote-alan veto- ja pitovoimasta puhutaan. Kysyimme yli 300 julkisen sote-alan työntekijältä ympäri Suomen heidän työkyvystään ja syitä mahdolliselle heikolle jaksamiselle työssä. Selväksi tuli, että samalla kun sote-ala on valtavan myllerryksen keskellä, johtamiseen kohdistuu entistä suurempia paineita.

Johtamisella voitaisiin selkeästi tukea työkykyä ja työssä jaksamista, mutta selvityksemme mukaan jopa 28 prosenttia sote-alan työntekijöistä kokee johtamisen onnistuvan tässä huonosti tai erittäin huonosti. Myös tulevaisuuteen suhtaudutaan melko pessimistisesti, kun joka neljäs odottaa, että tulevien kahden vuoden aikana johtaminen tulee tukemaan työkykyä ja työhyvinvointia nykyistä huonommin.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Johtamiseen on satsattava nyt, tai muuten tulemme kiihdyttäneeksi työntekijäpulaa.

Johtamiseen on satsattava nyt, tai muuten tulemme kiihdyttäneeksi työntekijäpulaa. Samalla on hyvä muistaa, että kyse ei ole hienoista johtamisjärjestelmistä, vaan siitä, mitä tapahtuu arjen tasolla. Onko riittävästi aikaa suunnitelmalliseen lähijohtamiseen? Ymmärtävätkö kaikki omat tavoitteensa ja kokevatko mahdollisuuksia uralla etenemiseen ja kehittymiseen?

Nämä eivät ole pehmeitä asioita, vaan kovassa ytimessä, kun puhutaan julkisen sektorin työntekijöiden hyvinvoinnista ja jaksamisesta.

Iina Vartia

johtaja, sote-konsultointi

FCG Finnish Consulting Group

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (11)

Vanhimmat ensin
Vastaa
CaCola
Suhteellisuuden taju
"Merkittävimmät työkykyä alaspäin painavat syyt löytyvät palkkauksen ja liian suuren työkuorman lisäksi myös johtamisesta. Tämä on usein keskusteluissa unohdettu aihe."
Ei ole unohdettu, sillä kaikki voivat valittaa samasta asiasta.
Korjataan vain ja kohta inflaation jälkeen sama tarina alkaa alusta. Näln ön aina ollut eikä mikään ala ole koskaan pystynyt vetämään palkkakaulaa muihin nähden kysynnän ja tarjonnan takia.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Terävä
Resursseihin on satsattava
"Huono johtaminen" on jargonia, jota kuulee usein. Sote-alan henkilöstöongelmien syynä on terveydenhuoltoalan aliresursointi ja liian suuri työmäärä tekijöihin nähden. Johtamista ja esimiestyötä on aina helppo syyllistää, kun jokin syntipukki pitää löytää. Poliitikkojen tulee nostaa terveydenhuoltomenot pohjoismaiselle tasolle, vain se on ratkaisu.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Resursseihin on satsattava
Kyllä johtajatyöllä on suuri merkitys moniin asioihin työpaikoilla. Hyvä johtajuus esim. organisoi tehokkaasti, kannustaa jne. Huono johtajuus kohtelee epäreilusti, ei puutu epäkohtiin jne. Resursseja tarvitaan, se on aivan totta, mutta myös muuta kehitystä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
ArvoTasa
Lisää liksaa?
Jokaisessa keskustelussa tuodaan esiin kaiken maailman epäolennaisia asioita, puhutaan ns. asian vierestä. Kun kysytään organisaatioilta mikä mättää, ykköseksi nousee yleensä tiedon kulku, johtaminen, uupuminen ja viihtyminen jne., selvittämättä tarkemmin mitä niillä tarkoitetaan.
Miten uupumukseen auttaa lisäpalkka? Täytyykö työssä viihtyä? Tarvitseeko minun tietää organisaation asioita jotka eivät liity tehtäviini?
Myös vertailu toisiin ammattiryhmiin on turhaa jos perusteluina on kuka on istunut koulun penkillä pitempään tai kuinka kauan on kyseistä työtä tehnyt. Vastuukin on hyvin ympäripyöreä peruste jollei sitä pystytä mittaamaan tarkasti. Palkan perusteena pitäisi olla ammattitaito ja ahkeruus, osaaminen ja selviytyminen töistään.
Yhteenvetona siis, haluamme lisää palkkaa sillä siisti, eikä pitkää litaniaa turhan epäolennaisia perusteluita alan houkuttelevaisuudesta jne. Jos tulokkaita alalle on vähän palkatkin nousevat automaattisesti.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Lisää liksaa?
No ei lehtijutuissa, saati tv-uutisissa, voi alkaa avata noita kaikkia asioita (tiedon kulku, johtaminen, uupuminen ja viihtyminen jne.). Ei se silti tarkoita, että ne olisivat asian vierestä ja joutavia.

Lisäpalkka ei auta uupumukseen suoraan. Mutta jos parempi palkka vetää alalle lisää väkeä (ja mitoituksia saadaan korjattua, johtamista, tiedon kulkua ja viihtymistä parannettua), niin se kyllä auttaa.

Kyllä minusta päämäärän tulee olla, että työssä viihtyy. Kun nuorilta kysytään näkymiä tulevaan työelämään, viihtyisyys on yksi tärkeimmistä vetovoimatekijöistä. Tulevaisuudessa saattaa olla pieni pakko panostaa työn viihtyvyyteen, jos haluaa työntekijöitä. Viihtyvyys ei välttämättä tarkoita viherkasveja nurkissa ja kivaa taustamusiikkia, vaan ihan muita asioita.

Omasta puolestani pidän hyvänä oman työnantajani linjaa, että jokainen tietää työpaikan asioista yleisemminkin eikä pelkästään oman ehkä kapean työnsä puitteissa. Esim. omaan motivaatiooni vaikuttaa se, että tiedän, mihin kohtaan organisaatiota asetun ja mikä merkitys työlläni on muille ja organisaatiolle.

"Palkan perusteena pitäisi olla ammattitaito" - no sitähän juuri mitataan vaaditulla koulutuksella ja kokemuksen tuomalla osaamisella. Vastuuta ei voi määrittää tarkasti esim. euroilla, mutta muita mittareita on.

Omasta mielestäni hoitsut nyt painottavat palkkaa liikaakin, koska muita epäkohtia voisi kenties korjata halvemmalla ja tulokset voisivat olla tehokkaampia.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Normaalipainoinen_Laitetoimittaja
Vast: Lisää liksaa?
@Angus
"... nyt painottavat palkkaa liikaakin, koska muita epäkohtia voisi kenties korjata halvemmalla ja tulokset voisivat olla tehokkaampia. "

Lähestyt nyt - kenties tietämättäsi - tätä nyt jo ulosnaureskeltua "kutsumusammatti"-huuhaata.

Lisää liksaa!

Se on tanakasti sanottu, ja kun se puoli on ehkä joskus hoidettu, voidaan alkaa puhua pehmoisempia puheita.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Lisää liksaa?
Kiistän ehdottomasti lähestyväni mitään kutsumusammatti-huuhaata!

Sanoin, että hoitsut painottavat palkkaa LIIKAAKIN, mikä ei tarkoita, etteikö heidän pitäisi painottaa palkkaa. Kovastikin.

Mutta jos alan tavallisia ongelmia ovat vuoronvaihdot ja ylityöt sekä vaikkapa huono johtaminen, niin niitä ei isokaan palkankorotus ratkaise ainakaan kovin lyhyessä ajassa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Normaalipainoinen_Laitetoimittaja
Vast: Lisää liksaa?
@Angus

"Kiistän ehdottomasti lähestyväni mitään kutsumusammatti-huuhaata!"
Okei, kiistetty on.

Mutta kuten toteat, on se tosiaan kummallista, että nää hoitsut silleen oikeen silleen ylikorostavat palkkaa! Kummallinen rahanahneus saanut siälä vallan.

Hyvä johtajuus voisi tuoda lohdun, ei raha.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Myrna
Oletko valmis?
Rehellisesti puhuen: moniko meistä olisi valmis tekemään hoitajien työtä? Minä ainakaan en, en mistään hinnasta! Enkä nyt puhu kolmivuorotyön haitoista muulle elämälle, en kiireestä enkä työnjohdon kehnoudesta, vaan ihan siitä työstä itsessään, sen sisällöstä. Verta, hikeä ja kyyneleitä, ulosteita, oksennuksia, virtsaa, kudosnesteitä, mätää ja ties mitä ihmiskehon eritteitä päivästä päivään... kipua, valitusta, kiukuttelua ja jopa väkivaltaa... sairauden ja kuoleman alituinen läsnäolo.... Ja kaikki tämä pitää kohdata tyynenä, aina ystävällisenä ja potilasta rauhoitellen. En kykenisi. Siksi maksan mielelläni vaikka lisää veroja, kunhan vain joku suostuu nämä hommat tekemään - koska jonkun ne on tehtävä. Jossain vaiheessa elämää hoitoa tulee tarvitsee maan meistä itse kukin.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Normaalipainoinen_Laitetoimittaja
Vast: Oletko valmis?
@Myrna
"Verta, hikeä ja kyyneleitä, ulosteita, oksennuksia, virtsaa, kudosnesteitä, mätää ja ties mitä ihmiskehon eritteitä päivästä päivään..."

Olen aiemminkin huomannut, että sinusta olisi ainesta
a) yhteiskunta-analyytikoksi
b) kirjailijaksi

Anna palaa - tarvitsemme kaltaisiasi!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lisää