Lukijoilta

Yleisen maskisuosituksen poistaminen tässä vaiheessa pandemiaa oli THL:ltä virhe

Täytyy ihmetellä THL:n venkoilua ja linjattomuutta maskien käytön suhteen. Torstaina 14.4. tuli ohjeistus yleisen kasvomaskisuosituksen poistumisesta. Todettiin, ettei maskien käyttö yksinään estä koronaviruksen leviämistä.

Poikkeuksia edellä mainittuun ohjeistukseen oli muutamia, eli maskia tulee käyttää esimerkiksi altistuneena tai flunssaoireisena, jos on aivan pakko liikkua kodin ulkopuolella. Lisäksi maskin käyttöä suositeltiin rokottamattomille ja riskiryhmäläisille.

On selvää, ettei maskin käyttö estä kokonaan ja yksinään tartunnan levittämistä/saamista ja pandemiaa, mutta kyllä maskin käyttö vähentää tartunnan saamisen riskiä yksilötasolla. Kaikkia keinoja on syytä käyttää.

Meitä riskiryhmäläisiä (sisältäen myös iäkkäät), joiden 3. rokotuksen suoja alkaa hiipua, on paljon. Meidän on pakko käydä kaupassa, asioita hoitamassa jne. Vai halutaanko meidät taas eristää koteihimme?

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

THL toisaalta myöntää maskin hyödyllisyyden tuotuaan esiin nuo poikkeustapaukset ohjeistuksessaan. Ristiriitaista on.

Yleisen maskisuosituksen poistaminen pandemian tässä vaiheessa on virhe.

Maskin käyttäminen on helppoa ja sen ei pitäisi rasittaa ketään, jollei ole lääketieteellisiä perusteita sen käyttämättömyydelle.

Toivottavasti paikallisesti pidetään maskisuositus edelleen voimassa. Ja jokainen voi ohjeesta huolimatta käyttää edelleen maskia.

Kyllä maskille

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (14)

Vanhimmat ensin
Vastaa
AKurkinen
Höpö höpö
Jos joku haluaa maskia pitää niin pitäkööt ! Ei sitä kukaan kiellä ! Korona ei kuitenkaan mihinkään katoa, eli voitte kävellä maskit naamoissanne lopun elämäänne ! Nythän olis jo aika tehdä kunnollinen ja puolueeton tutkimus näistä maskeista, auttavatko ne oikeasti yhtään mitään vai toimiiko päin vastoin pöpöjen kasvualustana ja levittäjänä !

Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Pyöräilijä
Hmm
Ruotsissa kukaan ei käytä maskeja. Alkuvuoden tautipiikin jälkeen tilanne on rauhoittunut.

Eli maskien käyttö näyttää vain venyttävän epidemiaa mutta ei hillitse sitä.

HANNU NIEMINEN
Vast: Hmm
Ruotsissa ei kukaan käytä maskia, koska alkutilanteessa suuri osa vanhuksista juuri kuolivat Koronaan. Ja että maskien käyttö vain venyttää epidemiaa. Melkoinen tietäjä tämä pyöräilijä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pyöräilijä
Vast: Hmm
Ainakaan Hannu ei tiedä asiasta mitään. Eikä osaa tehdä mitään päätelmiäkään. Suomen kuolleisuus koronan osalta tulee olemaan Ruotsin luokkaa. Nämä kuolemat vain tulevat pidemmällä aikavälillä, eli Suomi osti vanhuksille lisää elinaikaa rajoituksilla ja rokotteilla. Mutta jo nyt vanhuksia kuolee päivittäin noin 20 joko koronaan,i koronan aiheuttamiin jälkitauteihin tai sitten taustasairauden ja koronan yhdistelmään. Maskit valtaväestöllä eivät näitä kuolemia vähennä saatikka poista, vain vanhusten täydellinen eristäminen ja hoitohenkilökunnan karanteenit poistaisi ne.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
HANNU NIEMINEN
Vast: Hmm
Mistä muuten pyöräilijä kuvittelette ikäni, voisitte yllättyä. Yllättävää myös se, että mielestänne vanhus voi kuolla vaikka puoli vuotta aikaisemmiin, mikäli tätä purkaustanne oikein ymmärsin. Olette melkoinen elämän pituuden määrittelijä. Itse tuon vain sen esille, että maskin käyttö luo ennalta ehkäisyn mahdollisuuden saada tartuntaa, tai tartuttaa muita mikäli itsellä se on. Ja meillä se ainakin on toiminut, emme ole sairastuneet. Muistissa oma tuhkarokko ja jälkitauti, jossa lähtö oli erittäin lähellä, josta jäi iänikuinen vaiva! Toin myös aikaisemmin esille, että allergikot kehtaavat nyt julkisesti käyttää maskia, kuten Kiinassa käytetään yleisesti huonon ulkoilman vuoksi. Lopuksi tämän hetkinen tilastollinen Suomen Korona kuolleisuus noin viides osa Ruotsiin verrattuna, tosin väkilukujen erot vaikuttaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pyöräilijä
Vast: Hmm
"Mistä muuten pyöräilijä kuvittelette ikäni, "

Lukutaitoinen huomaisi että en ole ikääsi maininnut saatikka arvannut missään kohdassa. Totesin vain faktoja. Koronakuolemat ovat noin 90%:sesti yli 70-vuotiailla ja sitten 5% 60-70-vuotiailla ja loput sitten nuoremmilla.

Ja omikronin myötä vanhusten kuolemantapaukset ovat nousseet erityisesti, taitaa olla niin, että vain yksi alle 50-vuotias on kuollut tuohon varianttiin Suomessa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
T.E
Kukin tyylillään
Vapaa yhteiskuntamme on siitä hieno paikka, että kukin voi nyt toimia täysin haluamallaan tavalla. Pelokkaat ja huolestuneet saavat pitää maskia naamallaan vaikka hamaan tappiin saakka, mutta turha asiasta on moralisoida ja syyllistää kaikkia muita. Vaikka maskia pidettäisiin naamalla omassa sängyssä nukkuessakin ei koronavirus tule maailmasta katoamaan, vaan jää keskuuteemme kiertämään muiden virusten tavoin.

Maskin käyttöön tuntuu ajavan ihmisiä enää joko yli äyräittensä mennyt pelokkuus ympäröivää maailmaa kohtaan tai vaihtoehtoisesti tarve signaloida omaa vastuullisuuttaa ja hyveellisyyttään muiden silmissä. Merkitystä koronan torjunnassa maskeillä ei taida olla ollut enää pitkiin aikoihin.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
HaVe
Sisälukutaitoa
Kannattanee opetella sisälukutaitoa. Ei maskien käytön jatkamista puoltava kirjoitus todennutkaan maskilla hävitettävän koronavirusta, tai maskin edes antavan lähellekään 100%:sta suojaa. Kirjoittaja totesi maskien käytön olevan yksi tapa pienentää tartuntariskiä. Eikä se, että riskiryhmäläinen yksin käyttää maskia pelkästään auta, koska koronaa kantava maskiton ihminen levittää hengittäessään virusta sisältäviä pisaroita. Kannatan itsekin sitä, että esim kaupoissa, julkisissa kulkuvälineissä pidettäisiin maskia (näin ymmärsin myös kirjoittajan tarkoittaneen). Näissä myös riskiryhmäläisten on pakko liikkua. Erikseen ovat sitten paikat, joihin ei kenenkään ole pakko mennä, esim. konsertit, ravintolat. Tartuntoja on edelleen paljon, joten maskisuositusta olisi vielä voinut jonkin aikaa jatkaa. Riskiryhmään kuuluva voi pahimmillaan tartunnan saatuaan menettää henkensä. Ja muista ihmisistä välittäminen on kaikkea muuta kuin tarvetta "signaloida omaa hyveellisyyttään". Outo ajatus.
Maskien tehosta on hyvää tutkimuksellista näyttöä. Kannattaa tutustua .
Turhaanko esim. terveydenhuollon paikoissa vaaditaan edelleen kävijöiltä maskien käyttöä.

Lisää