Lukijoilta

Hoitoalan lakko on hyvin perusteltu

Lakot eivät ole mukavia, eikä niihin ryhdytä kevein perustein. Tehyn ja Superin ja laajemmin kunta-alan lakoissa sympatiani ovat täysin työntekijöiden puolella. Haluttomuus maksaa tehtävien vaativuuden ja vastuun mukaisia palkkoja on tyly viesti työnantajilta. Se kertoo, minkä verran työnantajat arvostavat hoitoalan työtä.

Sairaanhoitajan tutkinto vaatii kolmen ja puolen tai neljän vuoden opiskelun ammattikorkeakoulussa. Työ on vastuullista ja raskasta, useimmiten kolmivuorotyötä.

Silti monessa tehtävässä muun muassa markkinoinnin ja myynnin alalla on mahdollisuus kaksin-, jopa kolminkertaisiin palkkoihin lyhyehkön tehtävään perehdyttävän koulutuksen jälkeen. Tällaisissa tehtävissä ei ole vastuuta toisen ihmisen hengestä tai terveydestä, joskin työpaikka voi helposti mennä, jos myyntiluvut eivät tyydytä ylempää johtoa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Jatkuvat vaatimukset suuremmista suoritemääristä ja ainainen resurssipula lisäävät hoitotyön raskautta. Taitamaton henkilöstöjohtaminen kuormittaa monin tavoin hoitoalan työpaikkoja muun muassa lisäämällä sairauspoissaoloja. Hoitoalan alipalkkaus on kuitenkin tärkein syy yhä pahenevaan työntekijäpulaan.

Uutisista olemme saaneet lukea, että useat kymmenet hoitoalan työntekijät ovat pyytäneet Valviralta ammattioikeuksiensa poistamista. Jos tämän työtaistelun avulla hoitoalan palkkauksen vääristymiä ei saada oikaistua, on vaarana yhä laajempi poistuma alalta. Hoitoalan työvoiman tuonti ulkomailta ei ole kestävä eikä oikea ratkaisu.

Turun Sanomien mielipiteet-osastolla oli 12.4. Osmo Lavikaisen erittäin hyvä ja oivaltava kirjoitus "Sairaanhoitajat, älkää antako periksi". Kirjoittaja pohtii muiden tärkeiden seikkojen lisäksi uusien sote-alueiden määrää ja valtavia hallintokuluja, päälliköiden jopa 18 000 euron kuukausipalkkoja ja 400 euron kokouspalkkioita. Nämäkin kulut maksetaan terveys- ja sosiaalitoimen budjetista.

Työtaistelu vaatii uhrauksia, joihin kuuluu myös hoidon saatavuuden vaarantuminen. Se on ymmärrettävää. Hoitoala on ajautunut sellaiseen ahdinkoon, että paluuta "vanhaan menoon" ei mielestäni enää ole.

Erkki Perämäki

eläkeläinen

Kaarina

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (5)

Vanhimmat ensin
Vastaa
CaCola
Työmarkkinoiden tasapaino korvaa lakot
Kysynnän ja tarjonnan laki hakkaa lakot. Älä jää loukkuun. Vaihda alaa ja pyydä ihan oma palkkasi. Ota tai jätä omilla ehdoillasi. Hanki tarvittava ylivoimainen osaaminen, josta kilpaillaan. Sinun on noustava osaamisellasi massojen yläpuolelle ja vastattava puutteeseen.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Työmarkkinoiden tasapaino korvaa lakot
Luultavasti ikinä ei päästä siihen tilanteeseen, että jokainen varastomies, kassamyyjä ja siivooja on vahvoilla neuvottelemaan itselleen kovan palkan. Silti nämäkin ihmiset ansaitsevat asiallisen palkan työstään - palkan, jolla Suomessa elää.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sivustaseuraaja
Vast: Työmarkkinoiden tasapaino korvaa lakot
Ihan hypoteettisesti ajatellen, jos hoitajat saisivat kaikki vaatimustensa mukaiset palkankorotukset sellaisinaan, mihin se johtaisi:
A) muut julkiset jäisivät vanhoille palkoilleen?
B) kaikki muutkin julkiset saisivat samat korotukset?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
KäPy
Kiitos Erkki
Toit esille keskeisiä asioita, miksi hoitajien palkkoja on ehkä nostettava nyt tässä kohdin enemmän kuin muiden alojen. Syynä on todellakin työvoimapula. Työ on ihmishenkien pelastavaa ja parantavaa hoitoa, jossa alan koulutuksen saaneilla on varsin laaja tietämys niin ihmisen fysiologiasta kuin sairauksistakin. Koulutus ei itsessään vielä takaa osaajaa vaan tarvitaan määrätietoinen, vuosia kestävä erikoistuminen. Se tapahtuu työssä ja täydennyskoulutuksella.

Suuret ikäluokat tarvitsevat yhä enemmän hoitoa. Meillä on valtava mielenterveyden katastrofi joka lisää samalla myös somaattista sairastavuutta. Yhä nuorempi jää sairaseläkkeelle masennuksen ja muiden mielenterveyden syiden vuoksi.
Meillä on huonosti voivia lapsia ja nuoria, korona ja valtava pula osaajista.
Ulkomainen työvoima ei tule riittämään koska ongelma on globaali.
Nyt olisi kaikin keinoin saatava terveydenhuoltoon henkilöstö joka jaksaa ja haluaa pysyä alalla. Yksikin menetetty osaaja on kallis, menee vuosia ennen kuin uusi voi korvata hänet. Ja tulijoita ei ole.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Jasse
Mikä neuvoksi?
Taistelu tyylimyllyjä vastaan lienee turhaa, joten alanvaihtoa ainakin itse suosittelen. Poliitikot puhuvat vain rahasta. Eiköhän sitä hoitajillekin riittäisi, kysymys on vain asioiden tärkeysjärjestyksestä. Onko ihmisten terveys lähellä ykkössijaa, sitä voisivat poliitikotkin joskus ajatella. Ja etenkin Hippokrateen valan vannonut tietty henkilö!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.

Luitko jo nämä?