Lukijoilta

Emme olleet lajimme viimeiset – demoninen paha vyöryi Ukrainaan

Lounais-Suomen Sotaorvot ry:n 20-vuotisjuhlassa viime marraskuussa Turussa juhlapuhuja toivoi, että me olisimme lajimme viimeiset Euroopassa. Emme olleet. Demoninen paha vyöryi Ukrainaan.

Eräässä Liedon itsenäisyyspäivän juhlassa 2000-luvun alussa puhunut sodan käynyt reservin upseeri maalasi itänaapuristamme melkoisen uhkakuvan. Hän kutsui sitä nukkuvaksi karhuksi. Ajattelin tuolloin, että tokkopa sentään, taitaa vanhan sotaveteraanin puheessa olla vähän ”rintamalisää”. Mutta ei ollut. Hän oli oikeassa. Nyt karhu on herännyt talviunestaan ja räyhää hullun lailla.

Kirkoissa on luettu pääsiäisen edellä Kristuksen kärsimyshistoriaan liittyen ylipappi Kaifaksen ennustus: ”Ettekö te käsitä, että jos yksi mies kuolee kansan puolesta, se on teille parempi kuin että koko kansa joutuu tuhoon.” (Joh. 11:50). Kuinka ajaton lausuma uhrista! Taas on sanottu vain vähän eri sanoin: On parempi, että yksi kansa kärsii, kuin että sota eskaloituu.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ajattelussaan harhainen Venäjän johtaja halaa patriarkkaa, sytyttää kirkossa kynttilän, lähettää murhakoneiston liikkeelle ja panee tahtipuikollaan maailman tanssimaan.

Euroopasta ja maailmalta on kyllä osoitettu Ukrainalle myötätuntoa ja taputuksia, toki myös humanitaarista, aineellista ja aseellista apua, runsaastikin. Kaikkein suurimpana tietysti pakotteet.

Tästä kaikesta huolimatta tulee väkisinkin mieleen kenraali Adolf Ehrnroothin tunnettu lausuma Suomesta mukailtuna Ukrainaa koskevaksi: ”Ukraina on hyvä maa. Se on puolustamisen arvoinen. Sen ainoa puolustaja on Ukrainan kansa.”

Olen tähän asti arvostanut Venäjän ortodoksista kirkkoa Stalinin ja Hrushtshovin ajan marttyyrikirkkona. Nytkin toivoin, joskaan en uskonut, että sen johtaja olisi sanonut painavan sanansa veljeskansan tuhoamisesta ja murhaamisesta. Tapahtuikin päinvastoin ja nyt sen johtajan parrassa on ukrainalaisten verta.

Ajattelussaan harhainen Venäjän johtaja halaa patriarkkaa, sytyttää kirkossa kynttilän, lähettää murhakoneiston liikkeelle ja panee tahtipuikollaan maailman tanssimaan.

Entä sitten se Kaukoidän suuri salaperäisesti hymyilevä mies, jonka hymyn luonteesta ei ota selvää? Hänellä olisi valtaa ja mahtia käskeä aselepo, mutta ei. Eikä ollut Yhdysvaltain presidentilläkään psykologista silmää, kun etukäteen ilmoitti, mitä tulee neuvottelussa vaatimaan tältä suurelta mieheltä. Siihen myöntyminenhän, vaikka tällä olisi haluja ollutkin, olisi vaikuttanut alistumiselta.

Ja niinpä sota jatkuu. Uusia uhreja tulee. Myös heitä, jotka itkevät pitkään isäänsä, äitiänsä, puolisoaan ja poikaansa tai tytärtään. Emme olleet lajimme viimeiset. Ne, jotka ehtivät jo hetken kasvaa vanhempansa kanssa ja muistavat tämän, surevat pitkään, vaikutus ulottuu elämän loppuun. Nuorimmilla sotaorvoilla ei ole fyysistä eikä henkistä kokemusta vanhemmasta, on vain tyhjää ja selittämätön kaipuu.

Sääliksi käy myös Venäjän kaatuneitten sotilaitten lapset, lesket ja vanhemmat. Yhtäläinen suru on sielläkin, vieläpä yksinäisempää. Jos sodan koko kuva heille joskus valkenee, tuskaa lisää vielä se, kun ymmärtävät, että sotilas kuoli suuruudenhulluuden uhrina.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Psalmissa 139:19 luemme: ”Kunpa surmaisit, Jumala, väärintekijät! Kaikotkaa, murhamiehet!” Kun vuosikymmeniä sitten luin tämän ensimmäisen kerran, ajattelin, että eihän noin rajusti saa pyytää, surmaisit väärintekijät. Ajattelin, että psalmintekijällä ei ollut vielä Jeesuksen opettamaa syvällisempää ihmisrakkautta.

Ja nyt tälläkin raamatunkohdalla on katetta. Voiko noin rukoilla? Ainakin sitä, että heidät syrjäytettäisiin tehtävistään. Joka tapauksessa ellei olisi Kremlin väärintekijöitä, ei olisi sotaakaan ja miljoonien ukrainalaisten kärsimystä.

Minkälainen on sitten raakuuksia tehneitten ja eloon jääneitten venäläisten sotilaitten tulevaisuus? Ei käy kateeksi. Koko loppuelämän he tulevat kantamaan syyllisyyttä, josta eivät pääse koskaan eroon. Venäläiseen tapaan he upottavat tuskansa viinaan ja kuolevat ennenaikaisesti alkoholisteina.

Sota ei ole koskaan kaunista. Ei kenellekään.

Erkki Marttinen

Suomen valtion sotaorpo jo äidin kohdussa vm. 1941

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.