Lukijoilta

Museoala on mukana kunta-alan lakoissa

Viikolla 14 on oltu lakossa ja osoitettu mieltä kunta-alan oikeudenmukaisen palkkauksen puolesta useammassa kaupungissa. Työehtosopimusneuvottelut ovat keskeytyneet eikä sopimusta ole saatu aikaiseksi.

Lakkotapahtumissa me museo- ja kulttuuriperintöalan korkeakoulutetut, mutta alle kunta-alan keskipalkoilla työskentelevät asiantuntijat olemme olleet mukana pitämässä ääntä yhdessä muiden kanssa.

Ääntä me tarvitsemmekin – surukseni huomaan, että uutisissa ei edustamamme ryhmä näy juuri ollenkaan! Jossain lehtikuvassa saattaa näkyä meidänkin sloganit, mutta muutoin ala ja sen palkkauksen jälkeenjääneisyys jää pimentoon.

Museoalan henkilöstö on toki vain pisara kunnan henkilöstöstä, mutta se ei tee palkkakuoppaa hyväksytymmäksi.

Museoita ja kulttuuria kiitellään kyllä juhlapuheissa, mutta henkilöstön palkka-asiassa ala ei saa näkyvyyttä. Harva tietää, että museotyöstä 75 prosenttia tehdään suljettujen ovien takana; siellä korkeakoulutetut erityisasiantuntijat pitävät huolta kulttuuriperinnöstämme, tutkivat ja tallentavat myös uusia yhteiskunnassa tapahtuvia ilmiöitä ja muutoksia.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tämän lisäksi on yleisölle näkyvämpi työ, jota tehdään asiakkaiden kanssa – niin päiväkotien, koulujen kuin erilaisten ryhmien kuten maahanmuuttajien tai seniorikansalaisten kanssa. Saavutettavasti ja kaikille kansalaisille.

Nämä korkeakoulutetut asiantuntijat tekevät työtään tunnollisesti, arvostaen kulttuuriperintöämme ja vaalien aarteitamme. Tämä ei kuitenkaan näy palkkapussissa.

Kunta-alan kokonaisansio on 3 372 e/kk. Miten on kuntatyönantajalle mahdollista, että ylempää korkeakoulututkintoa edellyttävässä tehtävässä esimerkiksi museoamanuenssin kokonaisansio on vain 2 832 e/kk? Tai oman erikoisalansa korkeimmin koulutetulla asiantuntijalla konservaattorilla (AMK 240 op) kokonaisansio vain 2 503 e/kk?

Museo- ja kulttuuriperintötyötä määrää myös lainsäädäntö ja ohjaa Museopoliittinen ohjelma. Jotta alalla on, pysyy ja tulee uusia asiantuntijoita, on palkkauksen muututtava oikeudenmukaisempaan suuntaan! Emmehän halua, että kansallisaarteittemme ylläpito ja se valtava sivistystyö, jota museoissa tehdään, olisi tulevaisuudessa uhattuna tai sitä tehtäisiin ilman päteviä, koulutettuja asiantuntijoita?

Katariina Mäkelä

toiminnanjohtaja

Museoalan ammattiliitto MAL ry

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.