Lukijoilta

Kela osaa asiansa

Kelasta puhutaan ja kirjoitetaan usein kasvottomana organisaationa, jonka kieli on koukeroista ja asenne huono. Minulla on tuore kokemus, joka on aivan päinvastainen. Jopa siinä määrin, etten muista vastaavaa kohdalleni ennen sattuneen minkään muun organisaation kanssa.

Menin polvileikkaukseen toisen sairaanhoitopiirin alueelle, ystäväni kyyditsemänä, lähtö- ja paluupaikkana muu kuin kotikaupunkini. Kirjoitin asiointipalvelu OmaKelan viestipalstalle kainon kysymyksen, että täyttyykö mikään korvattavuuden kriteeri tällaisessa tapauksessa, jossa kaikki on mennyt vastoin sääntöjä.

Sain heti kännykkääni kuittauksen viestin saapumisesta, mutta parempaa oli tulossa. Seuraavana aamuna minulle soitti selkeästi puhuva käsittelijä sanoen, että edestakaisin kulkevan kirjoittelun sijasta monimutkainen asiani hoituu parhaiten puhumalla. Sain ohjeen kirjoittaa kaiken tekemiseni uudeksi viestiksi. Tämän jälkeen Kela tekisi hakemuksen puolestani.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tein työtä käskettyä, mutta ei tässä vielä kaikki. Vielä samana päivänä kännykkä ilmoitti uudesta viestistä. Oliko minulla lähete matkoihin? Kirjoitin takaisin, etten ole sellaista nähnyt.

Tämän jälkeen hiljeni ja ajattelin yritykseni ajaneen kivelle hyvän alun jälkeen. Niin ei kuitenkaan ollut käynyt, sillä pari päivää sitten huomasin tililleni tulleen matkakorvauksen, jonka loppusumman pystyin itse tarkistamaan verkossa olevien korvattavuussääntöjen avulla.

En heti keksi, kuinka asiakaspalvelu voisi tästä enää paremmaksi tulla.

Pekka Niemi

Rauma

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (3)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Viimeisiä_viestejä
On toiminut
Toimisipa te-palvelutkin joskus asiakkaan hyväksi.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
vexi
Tähän on tultu
Kansalainen menee yhteiskunnan kustantamaan polvileikkaukseen , jonka hinta laskettaneen tuhansissa Euroissa, ja koettaa, vosiko saada systeemiltä vielä muutaman kympin rahaa matkakustannuksiinsa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Tähän on tultu
Se, että polvileikkaus maksaa (yhteiskunnalle) tuhansia euroja, ei poista asiakkaan mahdollista hyvinkin tiukkaa taloudellista ahdinkoa. Leikkauksesta tulee kuluja myös hänelle. Asiakasmaksut ovat pikkurahoja oikeiden kustannusten rinnalla, mutta voivat silti olla kova pala kädestä suuhun elävälle. Lisäksi tulee yleensä lääkekuluja. Siinä tilanteessa esim. takuueläkkeellä elävälle matkakustannuksetkin ovat merkittävä asia.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.