Aluevaalit

Mitä uusi koronavuosi 2022 tuo tullessaan?

Riitta Salmi
Kirjoittajan mielestä koronasairaaloiden perustamista tulisi harkita vakavasti.
Kirjoittajan mielestä koronasairaaloiden perustamista tulisi harkita vakavasti.

HUS:in valmiusyksikön ylilääkäri, lääkintäpäällikkö Eero Hirvensalo on esittänyt koronasairaaloiden perustamista. Tilanne koronasairauksien kanssa tulee jatkumaan vuosia. Monien sairauksien hoito on jo nyt vaarantunut koronapotilaiden vaatiman tehohoidon ja erikoissairaanhoidon vaatimien henkilökuntaresurssien vuoksi. Hirvensalon esitys tulee ottaa vakavaan harkintaan.

Tuberkuloosi oli ennen sotavuosia pelätty kulkutauti. Siihen kuoli 1930-luvulla liki 10 000 joka vuosi. Maahamme rakennettiin keuhkotautiparantolat. Niiden avulla saatiin järjestettyä keuhkosairaiden välttämätön hoito ja saatiin myös pelastettua takaisin elämään tuhansia ihmisiä. Tuberkuloosi ei kysynyt ihmisen ikää – siihen sairastui ja kuoli niin nuoria kuin vanhuksia.

Röntgenin, rokotusten ja antibioottien avulla tuberkuloosi on Suomessa saatu liki hävitettyä. Maailmalla se on kehitysmaissa edelleen vakava ja kuolemia aiheuttava sairaus. Uutena uhkana on myös variantti, johon tavalliset antibiootit eivät enää tehoa. Tämäkin tuntuu tutulta koronaviruksen delta- ja omikron-muunnosten jälkeen.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Covid-viruksen uusin omikron-variantti aiheuttaa suurta huolta. Se on herkästi tarttuva ja nopeasti leviävä. Virustaudit ovat ennalta arvaamattomia. Nyt tarvitaan Suomessakin kolmatta rokotusta väestölle. Israelissa on alkanut jo neljäs rokotuskierros.

Samaan aikaan suuri osa maailman väestöstä ei ole saanut vielä ensimmäistäkään rokotusta. Viruksella on hyvät mahdollisuudet muuntautua ja iskeä uudella variantilla vielä rokottamattomaan väestöön. Tämä virustauti on jäämässä pysyväksi riesaksi.

Olemme oppineet paljon siitä, miten jäljittää, testata ja hoitaa koronaan sairastuneita. Perusasiat ovat moneen kertaan tulleet todetuiksi ja niitä on maassamme myös hyvin noudatettu. Suomi on maailman kärkimaita koronasairauksien ehkäisyssä ja hoitamisessa.

Siitä huolimatta virussairaus on monta kertaa päässyt yllättämään ja tehdyt rajoitustoimet eivät ole onnistuneet tai niitä ei ole tehty oikea-aikaisesti. On rajoitettu tarpeettomasti erilaisia tilaisuuksia ja samaan aikaan jätetty pahoja aukkoja rajavalvontaan ja maahantuloon muun muassa suurille telakoille ja rakennustyömaille. On päässyt syntymään isoja tartuntaryppäitä erilaisissa tilaisuuksissa, joissa ei ole kannettu vastuuta tartuntojen ehkäisemisestä.

Rokotusten nopea läpivienti ja rokottamattomien määrän vähentäminen on ykkösasia. Vakavasti sairastuvien ja teho-osastolle joutuvien potilaiden määrä on saatava pidettyä kurissa. On jo käynyt selväksi, että sairaanhoidon ja teho-osastopaikkojen tarve tulee jatkumaan. Se vaatii toimenpiteitä, joilla turvataan erikoissairaanhoidon normaali työkyky kaikilla alueilla.

Pitkään ei voi enää jatkua nykyinen tilanne, joka kuormittaa kohtuuttomasti sosiaali- ja terveydenhuollon henkilökuntaa ja vaarantaa monien sairauksien, muun muassa syöpä- ja verisuonisairauksien toteamista ja hoitoa sekä välttämättömien leikkausten tekemistä ajallaan. On varauduttava ajoissa myös pahimman varalle.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Suomi ikääntyy nopeasti. Eläkkeellä olevien määrä kasvaa ja huoltosuhteemme heikentyy. Jo 2030-luvulla väestömme määrä kääntyy laskuun. Tarvitsemme nykyistä enemmän uutta yhteisöllisyyttä ja lähimmäisvastuuta.

Vanhusten asuminen, perusturva, kotihoito ja tehostettu palveluasuminen sekä hoivakodit tulevat vaatimaan paljon henkilökuntaa ja voimavaroja. Sote-henkilökunnan riittävä saatavuus on kiinni koulutuksesta, arvostuksesta ja palkkauksesta.

Ensimmäisissä aluevaaleissa valitaan päättäjät meille kaikille tärkeisiin asioihin. Myös koronasairauksien ehkäisy ja hoitaminen tulee olemaan uusien sote-alueiden keskeisiä tehtäviä. HUS-alueella ongelmat ja haasteet ovat kaikkein suurimmat.

Sote-uudistuksen valmistelutyö on vielä pahasti kesken useimmilla alueilla. Avainasia on aina riittävä ja ammattitaitoinen henkilökunta. Henkilökuntavajaus on uhkaava ongelma. Pako terveyskeskusten, vanhustenhoidon, kotihoidon ja psykiatrisen terveydenhuollon raskaiksi koetuista tehtävistä vaatii pikaisia toimia. Lasten ja nuorten normaalin elämän, koulunkäynnin ja harrastusten turvaaminen on ensiarvoisen tärkeää.

On myös tunnustettava se tosiasia, että koronasairauksien hoito vaatii pysyviä ratkaisuja ja oman henkilökuntansa.

Lähimmäisistä välittäminen ja yhteisvastuu ovat olleet suomalaisten vahvuuksia kriisiaikoina. Yhteistyötä ja vastuunkantoa tarvitaan yli puoluerajojen. Rokotuksilla, yhteisvastuulla ja meidän kaikkien arjen toimilla tästäkin vitsauksesta selvitään.

Risto Kapari

sosiaalineuvos (eläkkeellä)

Turku

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Juha
Harrastajat
Tänä vuonna porukka jakaantuu koronaharrastajiin ja niihin, jotka eivät enää ole siitä kiinnostuneita. Tai ehkä se on jo tapahtunut.

Sitten toinen asia on se, että nyt kun moni tämän sairastaa ja yllätys yllätys jääkin henkiin, huomataan, että olipahan turhaa hötkyilyä ja pelottelua kaksi vuotta.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.

Lue myös nämä yhteistyö­kumppanimme artikkelit