Puoluevallasta kansalaisyhteiskuntaan?
Suomessa on varsinaisen demokratian sijaan puoluedemokratia, puolueiden harvainvalta. On lähes samantekevää, mitä puoluetta ”kannatat”, koska äänestämällä yhtä tuet myös kaikkia muita.
Länsi-Euroopan maissa toteutettiin viimeistään 1980-luvulla alueellinen itsehallinto. Tuolloin muun muassa Ranskan parisataa vuotta vanha, vallankumouksen aikainen, pakotettu hallintojako loppui käytännössä yhdessä yössä, kun vielä vanhemmat, luonnostaan muotoutuneet aluerajat voitiin taas ottaa käyttöön. Kansalaiset saivat taas hallinnoida alueita, eivätkä alueet kansalaisia.
Ainoana Länsi-Euroopan maana Suomi on jatkanut historian saatossa muotoutunutta keskushallintovaltaansa. Se on peruja Ruotsin ja Venäjän vallan ajalta, mutta myöskään itsenäistynyt Suomi ei ole koskaan kyennyt omaksumaan länsieurooppalaista alueellista itsehallintoa.
Poikkeuksen tässä tietysti tekee Ahvenanmaa, mutta sille on omat, historialliset syynsä. Silti Ahvenanmaata voidaan käyttää oivana esimerkkinä, kun puhutaan vaikkapa alueen väestömäärästä suhteessa alueen menestykseen.
Ei pidä luulla, että pian valittavilla aluevaltuustoilla ja niiden myötä aloittavilla hyvinvointialueilla olisi mitään tekemistä alueellisen itsehallinnon kanssa, päinvastoin. Ne jatkavat vuosisataista keskushallinnon otetta maastamme. Siinä otteessa on myös ns. kunnallinen itsehallinto, joka toteuttaa yli 700 lakisääteistä tehtävää.
Samanaikaisesti valta pyritään pitämään tiukasti puolueorganisaatioiden hallussa. Se onnistuu, koska meillä on puoluelaki, joka mahdollistaa vallan säilymisen eduskuntapuolueilla ja samalla estää tehokkaasti kansalaisyhteiskunnan toteutumisen ja vallan hajauttamisen, jotka kuuluvat eurooppalaisiin ihanteisiin.
Ainoa keino lisätä kansalaisten valtaa yhteiskunnassa on lopettaa Arkadianmäen puolueorganisaatioiden tukeminen ja äänestää eduskuntapuolueisiin sitoutumattomia ehdokkaita kaikissa vaaleissa.
Henri Aitakari
Laitila
