Lukijoilta

Covid-19 voi opettaa Euroopalle, miten syöpä voitetaan

Mikael Rydenfelt
Koronaviruksen opetukset näyttävät, mitä ja miten Eurooppa voisi tehdä yhdessä syövän päihittämiseksi, sanovat kirjoittajat.
Koronaviruksen opetukset näyttävät, mitä ja miten Eurooppa voisi tehdä yhdessä syövän päihittämiseksi, sanovat kirjoittajat.

Tähän päivään mennessä Euroopassa on kuollut koronavirukseen noin 1,4 miljoonaa ihmistä sen jälkeen, kun Ranskassa kirjattiin ensimmäinen eurooppalainen kuolemantapaus 15. helmikuuta 2020.

Syöpä aiheuttaa Euroopassa vuosittain 1,3 miljoonaa kuolemaa. Näistä 6 000 on lapsia. Lisäksi 2,7 miljoonan ihmisen elämä muuttuu joka vuosi pelätyn syöpädiagnoosin vuoksi. Heistä 35 000 on lapsia ja nuoria.

Koronaviruksella ja syövällä on paljon yhteistä. Molemmat sairaudet voivat vaikuttaa keneen tahansa, riippumatta ihmisen sosiaalisesta asemasta tai asuinpaikasta. Koronavirus ja syöpä eivät ole ensimmäisen ja toisen luokan sairauksia Euroopassa. Ne kulkevat käsi kädessä.

Syyskuussa 2020 Euroopan parlamentti asetti erityisvaliokunnan BECA:n tutkimaan, mitä Eurooppa voisi tehdä syövän voittamiseksi. Viimeisten vajaan kahden vuoden aikana tehty työ on auttanut määrittämään, kuinka syöpä voitaisiin nujertaa yhdistämällä jäsenmaiden voimat EU-tasolla.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Me EU-lainsäätäjät olemme laatineet mietinnön siitä, miten EU:n pitäisi edetä syöväntorjunnassa tästä eteenpäin.

Koronaviruspandemia on jo osoittanut yhteistyön edut terveysasioissa. Se on myös tehnyt näkyväksi kohtaamamme vaikeudet, pullonkaulat ja esteet.

Taistelu koronavirusta vastaan meidän oli aloitettava tyhjästä. Syövän torjunnasta EU:n terveydenhuoltojärjestelmillä on kuitenkin jo paljon enemmän tietoa ja kokemusta. Mitä voisimmekaan tehdä, jos yhdistäisimme kaiken tämän tiedon ja asiantuntemuksen. Koronaviruksen opetukset näyttävät, mitä ja miten Eurooppa voisi tehdä yhdessä syövän päihittämiseksi.

Syöpähoidot ja -lääkkeet ovat erittäin kalliita, varsinkin erittäin harvinaisten syöpätyyppien hoitoon tarkoitetut. Euroopan komission tulisi edistää eurooppalaista yhteishankintajärjestelmää, joka tekisi hoidoista edullisempia sekä potilaille että terveydenhuoltojärjestelmillemme. Yhteishankintajärjestelmää käytettiin myös koronarokotteiden hankinnassa.

EU edistää tasavertaisempaa lääkkeiden saatavuutta, ja sen on rohkaistava läpimurtoinnovaatioihin – aivan kuten tehtiin koronarokotteiden kohdalla.

EU voi myös vaikuttaa syövän ennaltaehkäisyyn sekä varhaiseen diagnosointiin ja hoitoon tukemalla tutkimusta rakennerahoituksella, Horisontti Eurooppa -ohjelman 95,5 miljardilla eurolla. EU voi myös purkaa niitä tiedon- ja datankulun esteitä, jotka nyt hidastavat tutkimusta harvinaisten syöpien hoidosta.

Uuden eurooppalaisen terveysdata-avaruuden luominen voisi auttaa pelastamaan lasten henkiä kannustamalla tutkijoita ja lääkeyrityksiä investoimaan erityisesti lapsille tarkoitettuihin lääkkeisiin. Parhaan, kohdennetun hoidon saamiseksi jokaisessa jäsenmaassa tulee olla eurooppalainen osaamiskeskus syöpää sairastaville lapsille ja nuorille.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Koronaviruskokemus on lisäksi osoittanut, että maiden rajat ylittävä hoitoyhteistyö voi vaikuttaa ihmishenkien pelastamiseen. Syöpäpotilaiden hakeutumista hoitoon toisessa EU-maassa on helpotettava. Terveydenhuoltojärjestelmien on voitava siirtää potilaat sairaalaan, josta löytyy parhaat hoidot. EU:n jäsenvaltioissa on oltava samat lupa- ja korvaussäännöt.

Euroopan olisi myös tuettava palliatiivisen hoidon tutkimusta ja tarjottava foorumi, jolla voidaan vaihtaa parhaita käytäntöjä palliatiiviseen hoitoon. Syöpäpotilaiden elämänlaadun parantaminen ja heidän hoitajiensa tukeminen edellyttävät EU:lta yhteistä ponnistelua. EU:ssa ketään ei myöskään saa syrjiä pelkästään sillä perusteella, että henkilöllä on menneisyys syöpäpotilaana, esimerkiksi vakuutuksen saamisessa.

Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä asioista, joihin Eurooppa voi vaikuttaa.

Euroopan parlamentti on työstänyt tapoja syöpäpotilaiden auttamiseen riippumatta siitä, missä jäsenvaltiossa he asuvat. Tällä hetkellä Euroopassa on syövän hoidossa ensimmäisen ja toisen luokan kansalaisia: Itä-Euroopassa syöpäpotilailla on 30 prosenttia pienempi mahdollisuus selviytyä länsieurooppalaisiin potilaisiin verrattuna. EU-lainsäätäjinä haluamme varmistaa, ettei syövän torjunta ja hoito riipu sosiaalisesta asemasta tai maantieteestä.

Eurooppa voi yhdistää voimansa, tietämyksensä ja rahansa. Tämä edellyttää 27 jäsenvaltion poliittista tahtoa. Euroopan parlamentin tavoin Euroopan päämiesten on oltava yhtä mieltä siitä, että Eurooppa voi voittaa syövän yhdessä sen sijaan, että taistelisimme erillään.

Euroopan parlamentissa toivomme, että 27 terveysministeriä eivät pistä päätään pensaaseen, vaan ottavat tehtävän vastaan samalla poliittisella tahdonvoimalla kuin millä syöpäpotilaat taistelevat päivittäin elämästään kaikkialla Euroopassa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

europarlamentaarikot

Sirpa Pietikäinen

Cindy Franssen

Euroopan parlamentin EPP-ryhmästä

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Pasi Lehmuspelto
aika laajaa haaveilua
Syövät ja korona ovat kyllä käytännön torjunta- ja hoitotoimenpiteiden kannalta niin kaukana toisistaan, ettei parkkiintuneinkaan ammattipoliitikko pysty niillä samanaikaisesti ratsastamaan.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
VanhaLauri
Rahaa tutkimukseen
Määrätietoiselle tutkimustyölle annattava yhteiskunnalta riittävästi mahdollisuuksia. Poliitikot jakaa toisinaan rahaa aika mitättömiin tarkoituksiin.
Nuoren äkillinen syöpä ja kuolema koskettaa, elämä edessä ja elämä onkin jo takana.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.

Lue myös nämä yhteistyö­kumppanimme artikkelit