Lukijoilta

Turun kaupunki ei edistä visio 2029 -tavoitteitaan tuhoamalla Kupittaan siirtolapuutarhan

Kaupunkiympäristölautakunta käsittelee kokouksessaan tiistaina 7.12. muun muassa Yleiskaava 2029 -ehdotusta. Uusimmassa kaavaluonnoksessa on joitakin muutoksia aikaisempiin versioihin, joista nostamme huolestuneena esiin Kupittaan siirtolapuutarhan RP/C (ryhmäpuutahra/kaupunkitoimintojen alue) -merkinnän muuttamisen C-3-merkinnäksi (keskustatoimintojen alue). Tulkintamme mukaan tämä muutos tarkoittaa käytännössä Kupittaan siirtolapuutarhan loppua.

Kaupunkilaisina, äänestäjinä ja siirtolapuutarhureina haluamme tietää, miten tämä muutos palvelee etenemistä kohti Turun kaupungin visio 2029 -tavoitteita? Tavoitteissahan todetaan muun muassa: ”Toimimme kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti kaikessa toiminnassamme ja kannamme vastuumme viihtyisästä ja turvallisesta elinympäristöstä...” ja pyritään hiilineutraaliin kaupunkiin.

Miten vanhan, kasvustoltaan tutkitusti ainutlaatuisen ja rakkaudella hoidetun alueen tuhoaminen edistää mitään näistä päämääristä?

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

On lyhytnäköistä ja kaksinaamaista toimintaa julistaa vihreitä arvoja sekä kestävää kehitystä ja samalla vaarantaa ainutlaatuinen, historiallinen alue, joka luonteeltaan sopii täydellisesti osaksi Kupittaan puiston ja ruotsalaistaloalueen muodostamaa itäisen keskustan viherkaistaletta.

On lyhytnäköistä ja kaksinaamaista toimintaa julistaa vihreitä arvoja sekä kestävää kehitystä ja samalla vaarantaa ainutlaatuinen, historiallinen alue, joka luonteeltaan sopii täydellisesti osaksi itäisen keskustan viherkaistaletta.

Meneillään olevan pandemian aikana alue on toiminut myös ulkoilu- ja elämysalueena niin nuorille kuin vanhoille juuri sijaintinsa ja helpon saavutettavuutensa vuoksi.

Niin, Kupittaan siirtolapuutarha on jo nykyisellään osittain kaikille avoin virkistysalue, ei sitä sen takia tarvitse tuhota.

On myös itsepetosta kuvitella, että siirtolapuutarha voitaisiin ”siirtää Koroisiin”. Koroisten siirtolapuutarha (jos se joskus avataan) on vasta kymmenien vuosien päästä elävä ja viihtyisä ympäristö. Puiden ja pensaiden kasvu vie aikaa.

Kaupunki voisi hyvin helposti niin halutessaan säilyttää Kupittaan siirtolapuutarhan lähes satavuotiaan alueen siirtolapuutarhana ja samalla kohentaa alueen ilmettä ja yleistä houkuttavuutta antamalla alueelle tulevaisuuden ja samalla nykyisille siirtolapuutarhureille varmuuden, jo nyt aktiivinen yhteisö panostaisi entistä enemmän alueen ylläpitoon ja viihtyisyyden parantamiseen.

Haluatteko juuri te, arvoisa pormestaristo, hyvät kaupunkiympäristölautakunnan jäsenet ja varajäsenet, jäädä kaupunkilaisten mieleen henkilöinä, jotka tuhosivat Kupittaan siirtolapuutarhan?

Maria Valjakka

Jari Lehtonen

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (4)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Asko Ojala
Kompromissi
Kompromissina esitän, että vedetään kävely ja pyöräilyväylä Citymarkettiin puutarha-alueen läpi.

Avoimuus lisääntyy. Nythän tuo ”luontokeidas” on pienen piirin yksityisalue. Portit on kiinni.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Laina
Vast: Kompromissi
Höpö höpö, Cittari rakentakoon 4 kerrosta ylöspäin, kun tarvitsee tilaa ja viherkeidas katolle.

Kupittaan siirtolapuutarha on yhtä WAU kuin olisi uusi Konserttitalo Linnaniemessä.

Arven nostaneet grynderikaverit eivät vaan halua luopua lasikerrostalohaaveistaan, kun on jo luvattu.
Seuraavaksi kai Kupittaan pallokentät joutuvat arvettavaksi.

Ihmettelen vaan, mistä näihin kaikkiin suunnitteilla ja rakenteilla oleviin riittää ITSEMAKSAVIA asukkaita...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Asko Ojala
Vast: Kompromissi
Laina: peräänkuulutat ”itse maksavia asukkaita”

Onko siirtolapuutarhan puuhastelijoilla varaa maksaa tuosta tontista markkinavuokraa? Tuskin!!

Aina hiton kalliita kukkapenkkejä joita yhteiskunta tukee varmaan kymmenillä tonneilla per mökki per vuosi
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
TjR
Vast: Kompromissi
"Onko siirtolapuutarhan puuhastelijoilla varaa maksaa tuosta tontista markkinavuokraa?"
Ei varmastikaan ole, vaikka jotain kaupungille maksavatkin. Siiinä tien toisella puolella on muuten Kupittaan puisto, josta ei saada lainkaan vuokratuloja. Ja onhan meillä myös Urheilupuiston, Samppalinnan ja Vartiovuoren mäet. Ei pidä unohtaa myöskään Puolalanmäkeä eikä Linnanpuistoa. Ihan h*tin hienoja paikkoja, joita joudumme pitämään yllä verovaroin. vaikka niihin voisi rakentaa upeita arvoasuntoja.

Kärjistin 'hieman', mutta ei Turussa todellakaan ole niin kova puute rakennusmaasta, että tuo siirtolapuutarha pitäisi uhrata.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.

Lue myös nämä yhteistyö­kumppanimme artikkelit