Lukijoilta

Järki käteen kun korjataan ja rakennetaan

Turun Sanomista saatiin 25.11. lukea paalutuksesta ja sen haitoista Eerikinkadulla. Kysynkin, miksi sitä nyt tehdään, kun uusi rakennus on jo valmis (Hamburger Börs), eikö sellaista työtä olisi voinut tehdä, kun taloa ei vielä ollut?

Nyt kun paalutus alkaa niin varmuudella tulee muutakin haittaa kuin meteli, savea on alla metrikaupalla.

Jälleen kaupunkilaiset saavat odottaa sujuvaa kulkemista torin laidalla. Niin uskomattomia hankkeita Turussa tehdään.

Vastikään on myös uutisoitu liikuntapaikkojen remonttien tai uusien tilojen tarpeellisuudesta. Miksi ihmeessä ei voida pitää koko ajan yllä seurantaa eri tilojen tilanteista, ettei kaikki aina tule samalla kertaa? Ennen oli talonmiehet, jotka hoitivat tällaiset tarkastelut ja hankkivat korjausta tarvittaessa.

Nyt jos koskaan "ratikkakoohotus" jäihin tai pellolle, musiikkitalo siihen mukaan ja liikuntapaikat välittömästi kuntoon niin nuorille kuin vanhoille.

Kunto rapistuu ja mieli mustenee, jos paikkoja suljetaan.

Marja Laakso

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.