Lukijoilta

Voisiko kuusen vihdoin istuttaa Tuomiokirkon eteen?

Turkulainen edesmennyt runoilija Jarkko Laine kirjoitti runossaan Puiden kaatoa, kuinka naapuri keväisen lepopäivän ratoksi kaataa pihalta koivut. Apulainen pitelee nailonnarua kuin hirttoköyttä. ”Pian makaavat maassa, ovat jo unta, säänsyömien sähkötolppien sukua, eivät koskaan enää ääni, joka täyttää illan, valon sisilisko ruohikolla”.

Tämä runo tulee mieleen joka vuosi, kun Turun tuomikirkon pihalle, koristeeksi, kaadetaan Suomen upeinta kuusipuuta. Tänä vuonna tuo ihana puu tulee Säkylästä. Ruumis raahataan pääkallonpaikalle erikoiskuljetuksella.

Tuo kuusenlahtausperinne masentaa minut aina syvästi. Voiko mikään olla niin kaunista, kuin kuusen tumma vihreys! Sen lohdullinen tuuhea turkki, oravien ja lintujen koto!

Opetamme lapsiamme, että kukka on kauneimmillaan siellä, missä se kasvaa. Mutta millä raivolla me aikuiset käymmekään luontoa vastaan, sitä kaataaksemme milloin milläkin verukkeella, hampaisiin asti aseistettuina, milloin hirvikiväärein, milloin moottorisahoin.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Näinä aikoina, kun luonto, sen säilyminen tuleville polville, ei ole enää itsestäänselvyys, on kysyttävä, mikä on Turun kuusenkaatotradition symboliarvo, mitä se meille viestii, miten sen nykyihminen tulkitsee.

Se symboloisi uutta aikakautta ja uutta ajattelua, jossa luontoa aidosti rakastetaan.

Martti Lutherin väitetään sanoneen: ”Jos saisin tietää, että huomenna tulisi maailmanloppu, istuttaisin tänään omenapuun”. Kolmas kulttuuripersoona, Juice Leskinen, otti siitä kopin: ”Kuule, istuta vielä se omenapuu, vaikka tuli jo tukkaasi nuolee, vaikka huomenna saaste jo laskeutuu, vaikka huomenna aurinko kuolee”.

Voisiko Turun kirkko- ja kulttuuriväki tehdä kuusentappo-traditiosta vihdoinkin lopun ja istuttaa tuolle symboliarvoltaan painavalle paikalle, Turun tuomiokirkon pihalle, hennon kuusentaimen, Turun pyhäksi kuusipuuksi, pyhäksi hiilinieluksi. Sen symboloisi uutta aikakautta ja uutta ajattelua, jossa luontoa aidosti rakastetaan ja kunnioitetaan ja luontokatoa torjutaan.

Turkua ja luontoa aina rakastaen,

Jaana Koukkari

asianajaja, Helsinki

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (10)

Vanhimmat ensin
Vastaa
CaCola
Jokainen voi istuttaa...
.. .sen omenapuun tai kuusipuun omalle tontilleen. Vaikutus on satojatuhansia kertoja suurempi kuin yhden kuusen istuttaminen tuomiokirkon eteen. Mikä estää olla oma-aloitteinen?
Yksi tuomiokirkon puistoon istutettu kuusipuu ei vielä hiilinielua paljonkaan tee. Miljoonat istutukset omalle tontille on aivan kertakuokkia suurempi asia.
Jokainen kaadettu tuomiokirkon eteen tuotu vanha kuusipuu antaa kasvutilaa ja valoa uudelle kasvulle siellä missä on tilaa enemmän kuin tuomiokirkon edustalla.
Suhteellisuuden tajua kiitos!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ilkka Salo
Koirien tonttukuoro olisi tästä iloinen
Kuorossa ne vinkuisivat pienestä kivasta kuusenkäkkyrästä, että "oi kusipuu, oi kusipuu..." Vakavammin: nuo isot kuuset ovat kasvunsa jo kasvaneet ja usein jonkun pihapiirissä liian suuriksi tulleet, että ne jouduttaisiin kaatamaan ihan turvallisuussyistä joka tapauksessa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Jurmalainen
Kiitos vinkistä, mutta...
...silti tätä on todella vaikea ymmärtää. Onko arvoisa Lajitoveri ollenkaan selvillä siitä, miksi puu kaadettiin. Se kasvoi liian lähellä taloa., Oli kai nuoruudessaan ollut hyvinkin koristeeksi sopiva, mutta Kasvettuaan näihin mittoihin, ei välttämättä ole ihan turvallinen myrskyjen ja muiden uhkien takia. Tässä yhteydessä on kai syytä mainita, etten minäkään iloitse puiden kaadoista pihapiirissä, mutta on ymmärrettävä, ettei aina ole muuta mahdollisuutta. Puuta ei kaadettu turhaan, sillä siitä on nytkin iloa tuhansille ihmisille. Olin itsekin seuraamassa tilasuutta, jossa joulun valot syttyivät, enkä ollut läheskään ainoa. Perinteiseen tapaan Tuomiokirkon edessä oleva aukio oli lähes tupaten täynnä ihmisiä, melkein kuin -Senaatintorin mellakkakokouksissa. Apropoo, siitä tulikin mieleeni, että olin näkevinäni jossain kuvan Senaatintorille pystyttävästä kuusesta. Eikä julkinen joulukuusi mitenkään turkulainen juttu muutenkaan sen kummemmin ole.. Taajaman kuusi on yleinen tapa, mutta miksi Turun kuusi joutuu helsinkiläisen hampaisiin, on minusta kumma juttu. Harmittaako se, että Turun kuusta kutsutaan valtakunnan ykköskuuseksi? Ei pitäisi, sillä maailmaa on todellakin kehäkolmosen tälläkin puolella. Upea se kuusi minustakin on ja niiden lintujen ja oravien puolesta olen minäkin pahoillani, mutta... se kaato tuli jo tuolla aiemmin perustelluksi. Hyvää Joulua vaan sinne Helsinkiin.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
TeePi
Vitsi vai virsi?
Jaanan kirjoitusta lukiessa en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Kirjoittaako Jaana tosissaan vai vitsinä? Onko Jaana koskaan poistunut betonilähiöstä luontoon? Kuusentappotraditio? Tietääkö Jaana kuinka paljon metsää kaadetaan vuodessa Suomessa? Syyllistynkö itsekin tappoon kun kaadan mökillä puun polttopuiksi saunaan?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Esko
Vast: Vitsi vai virsi?
Ihminen, joka ei ole koskaan vaeltanut metsässä, ei ehkä ymmärrä miten valtavasti puita Suomen metsissä on. Isotkaan hakkuualueet eivät tuota kuin pienen haavan tähän kokonaisuuteen. Suosittelen suunnistusharrastusta kaikille metsiin tykästyneille.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pasi Lehmuspelto
Vast: Vitsi vai virsi?
Tuomiokirkon kuusi on mahdollisimman heikoin perustein valittu motkotuksen aihe, poikkeuksetta kuuseksi valikoituu hyvin kasvanut ja kaunis lajinsa edustaja, joka on kasvupaikallaan saavuttanut kehitysvaiheen, jossa talteen ottaminen ja juhlakoristeena käyttäminen on ehdottomasti paras jatkovaihtoehto, kaadettava olisi kohta kumminkin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lisää