Lukijoilta

Itsekkyys on voimavara

Muiden auttaminen ja autetuksi tuleminen voimaannuttaa ja muistuttaa meitä ihmisten hyvyydestä. Toisen auttaminen saa meidät tuntemaan itsemme jollain tapaa tärkeiksi.

Auttamisen ei kuitenkaan tulisi sulkea pois tervettä itsekkyyttä. Emme voi auttaa, jollemme auta itseämme. Ei vain ensin, vaan aina. Meidän tulee ensin asettaa ja sen jälkeen myös pitää itsemme ykkössijalla. Läpi elämän.

On täysin hyväksyttävää ja suotavaakin omata itsekkäitä piirteitä. Oman itsekkyyden hyväksyminen voi olla suorastaan vapauttavaa. Sen avulla opimme tärkeitä taitoja, kuten itsemyötätuntoa ja terveiden rajojen asettamista. Itsemyötätunto auttaa meitä hyväksymään itsemme sellaisina, kuin olemme.

Itsekkyyden avulla voimme myös auttaa muita ihmisiä ja tehdä hyvää yhteisöjemme hyväksi. Sen sijaan itsensä ja itsekkyyden hukkaamalla mahdollisuudet siihen ovat huomattavasti rajallisempia.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Voimavaramme hupenevat ja uuvumme ennen kuin huomaammekaan, jos unohdamme pitää itsestämme huolta. Tämän jälkeen elämä jatkuu luultavasti samalla kaavalla toistaen ja jälleen olemme uupuneita, kaikkemme antaneita – jos emme salli itsellemme itsekkyyttä ja sen tuomia voimavaroja. Omien rajojen muistaminen on edellytys hyvinvoivalle itselle sekä hyvän tekemisen jatkuvuudelle.

Minussa, sinussa ja meissä kaikissa on monenlaisia piirteitä. Myös itsekkyyttä. Oman itsekkyyden hyväksyminen auttaa luomaan terveitä rajoja ihmissuhteisiimme. Meidän ei tulisi antaa itsestämme kaikkea toiselle ihmiselle.

Kuten suomalainen kirjailija Jukka Koskelainen kirjassaan Mahtava minä – Itsekkyyden voima ja vastavoimat toteaa, voisi itsekkyyden vastavoimaksi ajatella jopa itsettömyyden, tilan, jolloin ihminen on ulkoisten voimien armoilla ja johdatettavissa. Itsettömyys kuulostaa aika lohduttomalta tilalta.

Ollaan mielummin rohkeasti itsekkäitä kuin itsettömiä. Itsemme sekä muiden vuoksi.

Olga ’Dzii’ Laaksonen

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Angus
Muista piittaamattomuus on voimavara...?
Onko itsemyötätunto ja terveiden rajojen asettaminen sitten itsekkyyttä?

Eri ihmiset käsittävät eri sanat hieman eri tavoin, mutta itselleni itsekkyys merkitsee nimenomaan negatiivista ominaisuutta; "mulle heti kaikki tänne nyt" -mentaliteettia, oman edun korostamista muista välittämättä, jopa muiden syrjimistä, tönimistä, etuilua ja kahmimista. Kielitoimiston sanakirja lienee samoilla linjoilla kanssani, kun se määrittää sanan itsekäs "omaa etua ajava tai ajatteleva, muista piittaamaton, egoistinen".

Terve itsetunto ei mielestäni ole sama asia, vaan nimenomaan tervettä, positiivista "itsekkyyttä", joka ei tarkoita muista piittaamattomuutta tai esim. ahneutta.

Kannattaa miettiä, mitä asiaa haluaa mainostaa ja edistää, ja mitä sanaa asiasta käyttää. Itsekkyyden ihanuuden julistajia kyllä riittää, varsinkin niitä, jotka toteuttavat sitä omassa elämässään. Jos haluaa edistää tervettä itsetuntoa ja terveiden rajojen asettamista, minusta kannattaa puhua niistä eikä itsekkyydestä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Esko
Juuri näin
On pidettävä huoli siitä, että kykenee auttamaan toisia. Lentokoneen ohjeetkin neuvovat panemaan happinaamarin ensin itselleen ja vasta sitten lapselle. Terveestä itsekkyydestä pitää ymmärtää siihen liittyvä positiivinen ulottuvuus, eikä sekoittaa sitä röyhkeyteen.