Lukijoilta

Oliko DI-koulutus Turkuun väärää politiikkaa?

Lennart Holmberg
Kirjoittajan mielestä yliopistojen tulisi viestiä yhteneväisesti ja selkeästi siitä, halutaanko koulutusvastuita laajentaa nykyisestä vai ei.

Keskustalaisen korkeakoulupolitiikan linja on vahvistaa koulutusmahdollisuuksia koko Suomessa. Pidämme yhteiskuntamme kulmakivenä sivistyksen yhdenvertaista oikeutta ja koulutuksen tasa-arvoa.

Korkeakoulutuksella, tutkimuksella ja tieteellä on valtava elinvoimamerkitys koko Suomelle ja sen kaikille maakunnille.

Politiikassa ei pidä peitellä tai pelätä puolueiden välisiä eroja. Korkeakoulupolitiikan muuttunut suunta on tästä hyvä esimerkki.

Ajattelumme ytimessä on suhtautua avoimesti, mutta vastuullisesti korkeakoulujen pyyntöihin uusista koulutusvastuista ja tutkinnoista. Näihin on kohdistunut paljon odotuksia eri puolelta Suomea – sekä korkeakouluilta että työnantajilta. Osaajapula on todellinen.

Samoin olemme vahvistaneet yliopistokeskusten rahoitusta. Niissä tehdään paljon laadukasta tutkimusta useamman yliopiston yhteistyönä. Porin yliopistokeskus on hyvä esimerkki tästä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Niin ikään pidämme oikeana suuntauksena lisätä korkeakoulutuksen aloituspaikkoja koko maassa – tavoitteleehan hallitusohjelmakin korkeakoulutuksen tutkintoja puolelle ikäluokasta tulevaisuudessa. 10 000 paikkaa on jo päätetty lisätä. Nuorten oikeus jatko-opintoihin pitää turvata koko maassa.

Turun yliopiston koulutusvastuita laajennettiin kesällä 2019. Allekirjoittamallani ministeriön asetuksella yliopiston koulutusvastuisiin lisättiin kone- ja materiaalitekniikan DI-koulutus.

Turussa oli pitkään toivottu mahdollisuutta saada järjestää omaa diplomi-insinöörikoulutusta. Yliopiston ja alueen vaikuttajien edunvalvonta oli ollut vahvaa. Uudelle koulutusvastuulle oli erittäin hyvät perusteet ja elinkeinoelämä kohdisti siihen myös suuria odotuksia.

Olen ollut iloinen ja vaikuttunut siitä, miten upeasti yliopisto ja koko maakuntamme on ottanut tämän uuden vastuutehtävän haltuun. Lahjoitusprofessoreita on saatu toistakymmentä ja koulutus sekä tutkimus aiheen äärellä Turussa kiinnostaa. Uskon, että tuo osaaminen tulee tuottamaan Varsinais-Suomelle hyvää myös tulevaisuudessa.

Sekava viesti heikentää maakunnallista edunvalvontaa ja sitä kautta maakunnan nuorten ja elinkeinoelämän mahdollisuuksia.

Åbo Akademi puolestaan on saanut tällä vaalikaudella uuden proviisori-koulutuksen farmasian alalla. Turussa on siis oltu vahvasti saamapuolella viimeaikaisessa korkeakoulupolitiikassa.

Yliopistoilta olisi syytä odottaa johdonmukaisuutta suhtautumisessa uusiin koulutusvastuisiin, koskevat ne sitten omia tai muiden uusia mahdollisuuksia. Näin ei nyt valitettavasti ole.

Viime viikolla julkistettiin Elinkeinoelämän keskusliiton, Akavan ja muutamien yliopistojen hallitusten puheenjohtajien kriittinen kannanotto hajautetumpaa korkeakoulupolitiikkaa kohtaan. Hämmästyksekseni mukana olivat sekä Turun yliopiston että Åbo Akademin hallituksen puheenjohtajat.

Sekä Turun yliopisto että Åbo Akademi ovat jälleen hakeneet uusia koulutusvastuita itselleen, muun muassa oikeutta oikeustieteen maisterin tutkintoon Åbo Akademiin. Olisi kohtuullista, että yliopistojen viesti olisi mahdollisimman yhteneväinen ja selkeä siitä, halutaanko koulutusvastuita laajentaa nykyisestään vai ei. Nyt viesti jopa yksittäisten yliopistojen sisältä on valitettavan sekava, jopa ristiriitainen.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Sekava viesti heikentää maakunnallista edunvalvontaa ja sitä kautta maakunnan nuorten ja elinkeinoelämän mahdollisuuksia. Päättäjät tällainen sekava viestintä jättää hämilleen.

Mikä on Turun yliopiston linja? Mikä on Åbo Akademin linja?

Annika Saarikko

valtiovarainministeri

keskustan puheenjohtaja

varsinaissuomalainen kansanedustaja

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (12)

Vanhimmat ensin
Vastaa
S.F.
Trendi on kääntynyt
"Mikä on Turun yliopiston linja? Mikä on Åbo Akademin linja?"
- Enpä tuota viimeaikaista korkeakoulupoliittista keskustelua olekaan seurannut. Mutta voisiko kyse olla siitä, että Turkuun hajauttaminen on TY:n ja ÅA:n hallitusten mielestä kyllä ok, mutta Turkua pienempiin yksiköihin ei? Vai onko rehtoreilla ja dekaaneilla tosiaan eri näkemys kuin hallituksilla?

Itse kannatan hajauttamista. Varsinkin Helsinkiin on aivan turhaan keskittynyt liikaa yhteiskunnan ja liike-elämän keskeisiä toimintoja. Helsinki on menettämässä vetovoimaansa ja pääkaupunkiseudun koko asukasrakenne on muuttumassa. Muuttotrendi on kääntynyt kohti maakuntia ja pienempiä kaupunkeja. Eikä kyse ole pelkästään korona-ajan poikkeusilmiöstä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Trendi on kääntynyt
Veikkaan, että kyse on juuri siitä, että Turun yliopistojen "tärkeät", kovin turkukeskeiset pomot eivät näe, että sijoittaminen Turkuun olisi hajauttamista. Saarikko taas katsonee lähinnä pääkaupunkinäkökulmasta, jolloin Turkuun sijoittaminen tietenkin on hajauttamista. Ja hajauttamistahan se on, jos toimintaa järjestetään enemmän kuin yhdessä paikassa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mietiskelijä
Vast: Trendi on kääntynyt
Turun Yliopiston hallituksen puheenjohtaja on Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen. Onkohan kovin Turku-keskeinen?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Trendi on kääntynyt
Ritva Viljanen on mahdollisesti juuri sitä mieltä, että Turkuun sijoittaminen ei ole hajautusta, eli siinä mielessä Turku-keskeinen. Toisekseen ihmisillä on useita rooleja, ja Vantaan kaupungin johtaja voi olla hieman eri mieltä asioista kuin Turun yliopiston hallituksen puheenjohtaja.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
P.P.
Yliopisto joka niemeen...
Keskustan tavoite on yliopisto joka niemeen notkoon ja saarelmaan...
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
tjl57
Vast: Yliopisto joka niemeen...
Tai sitten ei kaikkea Helsinkiin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lepp1s
Vast: Yliopisto joka niemeen...
Jep ja Saarikon pitää jyväjemmareille esittää puolustavansa tätä.

Esittää nyt tyhmää tässä tekstissä
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Mietiskelijä
Näinpä
Kun katsoo keitä nämä allekirjoittaneet hallituksen jäsenet ovat, ja muistaa heidän taustansa, ei ihmettele yhtään heidän kannanottojaan.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Lepp1s
Tosi naiivia
Tässä ministeri nyt vatkaa ihan tarkoituksella puuroja ja vellejä sekaisin. Varsin hölmö teksti.

VarmaNiuho
Vast: Tosi naiivia
Ajattelin samaa. Juurihan ministeri Kurvinen toitotti, miten korkeakouluja hajasijoitetaan sinne sun tänne. Turku on Helsingistä katsoen varmaankin haja-asutusaluetta. Täällähän on jo vuosia kaivattu nyt käynnistettyjä opintoaloja teollisuuden ja liike-elämän tarpeisiin. Veronmaksaja kiittää.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lisää