Lukijan kolumni
Eevi Raunio:

Yhteiskunta on monella tavalla haavoittuva

Helsingissä asuva sisareni lähetti tekstarin, että hänen rapussaan on hissi rikki. Siitä oli hajonnut joku komponentti eikä pystytty ilmoittamaan, milloin varaosa saadaan.

Raput kolmanteen kerrokseen on hankala kulkea vanhan koiran kanssa, joka ei osaa kulkea rappuja. Ison 20 kg painavan samojedin kantaminen on hankalaa. Niinpä sisareni läksi Lahteen vanhimman siskomme luo, yksi vuorokausi kotona ja taas viikoksi Lahteen. Runsaan kahden viikon kuluttua hissi tuli kuntoon.

Mietin, kuinka haavoittuva on yhteiskunta, kuinka paljon joudutaan käyttämään korvaavaa kulkuneuvoa, kun koneiden ja laitteiden varaosat puuttuvat.

1960-luvulla öljy oli halpaa ja silloin hävitettiin kaikki mahdolliset tulisijat. Tultiin 1970-luvulle, tuli energiakriisi ja öljyn hinta nousi. Olisi tarvittu niitä tulisijoja.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Nyt vannotaan sähköautojen, -bussien, -pyörien, -junien ym. sähköisten kulkuneuvojen puolesta. Mitä sitten, kun joku osa ketjusta hajoaa luonnonvoimien, terroristien tms. takia? Varaosat lepäävät myrskyn seurauksena kontissa meren pohjassa, tai niin kuin kesällä nähtiin, joku valtavan suuri konttialus oli jumissa poikittain Suezin kanavassa ja sen takana odotti suuri joukko aluksia viikkokaupalla. Ilmasto muuttuu ja myrskyt kovenevat. Tai sähkölaitos voi joutua terroristihyökkäyksen kohteeksi.

Esimakua yhteiskunnan haavoittuvuudesta on saatu koronan myötä. Koronapandemian vaikutusten pitkät jäljet ulottuvat vielä monen sukupolven päähän.

Ihmisten yksinäisyys on lisääntynyt yhteisöllisyyden kadottua. Ei uskalleta tai kyetä enää menemään harrastuksiin, missä ennen koronaa on käyty. Lapset ja lapsiperheet sekä ikäihmiset ovat kaikkein haavoittuvimmassa asemassa. Samoin nuoriso, joka ajelehtii missä milloinkin, kaikki on ollut niin näköalatonta.

On hyvä, että meillä seurakunnissa ja kaupungissa on etsivää nuorisotyötä. On tärkeää, että löytyy edes yksi turvallinen aikuinen tai edes yksi ihminen, joka on tukena ikäihmiselle. On ihmisiä, joilla ei ole lapsia tai jotka eivät ole lastensa kanssa tekemisissä. Sekin jo helpottaa, kun sanoo päivää ja hetken juttelee.

Onko meillä varavoiman lähdettä, jos sähköt katkeavat ja akut ovat tyhjät? Vanha hyvä sanonta opastaa, ettei kannata laittaa kaikkia munia samaan koriin. Rakennuksissa on tärkeää, että perustukset ovat kunnossa ja katto pitää. Sama se on ihmisillä, että on tolpillaan ja tolkuissaan.

Kirjoittaja on turkulainen maalarimestari.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
credo
Miten on ?
Kirjoituksessa mainitaan etsivä nuorisotyö.Seuraavassa lauseessa , että. on tärkeää löytää aikuinen, joka on tukena ikäihmisille. Nyt sopii kysyä: tästäkö etsivässä nuorisotyössä on kyse ? Eivätkö tavoitetut nuoret olekaan keskiössä ? Myötäelämisenä : ohjata ja neuvoa näitä nuoria.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.