Lukijoilta

Ei ydinvoimaa, kiitos!

Pitkäaikainen työtoverini Esko Valtaoja kehuu kolumnissaan (TS 26.10.) ydinvoiman turvallisuutta ja ympäristöystävällisyyttä. Muistan lukeneeni hänen kolumniaan samasta aiheesta maaliskuussa 2011, kun radiossa kerrottiin ydinvoimalan räjähtäneen Fukushimassa. Pian räjähti kolme muutakin reaktoria, mutta Valtaojan usko ei ole horjunut.

Ydinvoimaloita on ollut käytössä noin kuusikymmentä vuotta, mutta turhan usein on jo tapahtunut sellaista, minkä ei pitänyt olla mahdollista. Ydinvoimalan jäähdytyspumppujen pysähtyminen on tuhoisaa. Sen voi aiheuttaa voimalan henkilökunnan virhe, sähköverkot tuhoava luonnonmullistus tai sota.

Sähköverkot voi tuhota myös massiivinen Auringon roihupurkaus. Tällainen ns. Carringtonin myrsky tapahtui 1859. Sähköverkkoja ei vielä ollut, mutta lennätinyhteydet kärähtivät.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vuonna 2012 havaittu Auringon koronan voimakas massapurkaus olisi Maahan osuessaan voinut tuhota globaalisti koko sähköverkon, mutta se meni ohi.

Jääkairanäytteistä on päätelty vuonna 775 Maahan osuneen roihupurkauksen olleen satakertainen Carringtonin myrskyyn verrattuna. Sellainen tuhoaa ydinvoimalat, eikä sitä voi ennustaa.

Ydinvoimalan suunnittelu ja rakentaminen vie 20 vuotta, toiminta-aika on 60 vuotta ja polttoainetta on jäähdytettävä vielä 40 vuotta. Siitä ei ole poliitikkojen suosittelemaksi ylimenokauden energialähteeksi.

Lopuksi jätteiden jäähdyttämisen, kätkemisen ja voimalan purkamisen saavat huolekseen seuraavat sukupolvet. Se on inhottava perintö, josta he eivät meitä kiitä.

Suomessa on tarkoitus kätkeä ydinjäte syvälle kallioperään, missä sen uskotaan olevan turvallisesti satoja tuhansia vuosia. Ehkä on, mutta se ei läheskään riitä. Jätteen pitäisi olla varmasti pois elämän piiristä maailman tappiin asti, ainakin 1–2 miljardia vuotta, kunnes Aurinko laajetessaan käristää elämän Maassa.

Jäteluolan alueella voi käynnistyä vuoriston muodostuminen, jolloin eroosion ja jäävirtojen jauhamat tuhansien tonnien uraani- ja plutoniumjätteet myrkyttävät laajat alueet. Meillä ei ole moraalista oikeutta aiheuttaa tuhoa Maan elämälle silloinkaan, kun ainoa säilynyt jälki lajista "homo avarus" (ahne ihminen) on ydinjäte. Elämäähän ei ole havaittu maailmankaikkeudessa missään muualla.

Valtaojan mukaan ydinenergiaa tarvitaan, koska tuuli- ja aurinkoenergiaa ei riitä. Tähtitieteilijänä hänen pitää tietää, että Auringon Maahan säteilemä energia ylittää ihmiskunnan tarpeen 6000-kertaisesti. Se tulee aurinkopaneeleilla hyödynnettävässä muodossa, josta osa muuttuu tuuli-, vesi-, bio- ym. energiaksi. Ydinsähkö on korvattavissa halvemmalla aurinkosähköllä, jota tavalliset ihmiset voivat tuottaa taloissaan.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Asensin talooni 6 vuotta sitten aurinkovoimalan, jonka energian vuosituotanto 16 MWh ylittää kulutukseni. Jos Suomen 1,5 miljoonaan asuin- ja liikerakennukseen asennetaan keskimäärin saman tehoinen pienehkö voimala, niiden yhteistuotanto 24 TWh on enemmän kuin ydinvoimaloiden.

Aurinkopaneelit ovat nyt 30 prosenttia tehokkaampia ja hinta puolittunut. Kesällä työpaikalleni asennetun voimalan kustannusten ja 30 vuoden tuotannon mukaan arvioitu energian kustannus on kolmasosa pörssisähkön päiväajan keskihinnasta, eikä siihen lisätä Carunan siirtomaksua ja veroja.

Tapio Korhonen

avaruusoptiikkaan erikoistuneen yrityksen johtaja

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (6)

Vanhimmat ensin
Vastaa
CaCola
Siis Haloo! Päivitä ydinreaktoritietosi!
Alkuperäinen ydinvoima perustui Litium- Thorium suolanesteeseen. Se ei vaadi jäähdytystä vedellä. Fukusiman kaltaiset katastrofit eivät ole mahdollisia. 50-luvulla siirryttiin Thoriumista Uraaniin, koska haluttiin nimenomaan ydinpommeja. Litium-Thorium suolaneste ei sovellu pommien tekemiseen. Thoriumia on saatavilla paljon enemmän kuin Uraania myös Suomesta päälaen alueelta.. Intiassa alkuperäinen Thorium reaktori on otettu käyttöön viime vuosina.
Uraaniin pohjautuvat reaktorit tulevat väistymään Thorium reaktorien tieltä Intian esimerkkiä seuraten.. Kansainvälistä valvontaa ei tulevaisuudessa tarvita koska ydinpommit ovat mahdottomia ja vesijäähdytystä ei tarvita.
Litium-Thorium suolanestereaktorista löytyy tietoa Youtobesta "Esim. Litiumj Thorium reaktori in 5 minutes " jne..
Kirjoittaja Tapio Hurme, Fysikaalisen kemian tohtori ÅA:sta. Tämä fakta ei ole mitään avaruustähtitiedettä!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Angus
Kiitos
Kiitos Tapio Korhoselle. Mukavaa, että joku muukin asiantuntija kuin Valtaoja pääsee ääneen ja esittää faktoja, jotka Valtaoja sivuuttaa.

ANTTI VUORIMÄKI
Korhonen on epätarkka
Fukushiman voimalan reaktorit eivät "räjähtäneet", vaan reaktorien sydämet sulivat jäähdyttämisen puutteeseen. Sähköllä toimivat jäähdytysjärjestelmät pettivät, koska niille varavoimaa syöttäneitä dieselgeneraattoreita ei oltu sijoitettu riittävän korkealle, tsunamien ulottumattomiin. Osin kömmähdysten vuoksi myös sähköä tarvitsemattomat, passiiviset jäähdytysjärjestelmät menivät toimimattomiksi. Radioaktiivisia aineita pääsi ympäristöön, kun joko kehittynyttä höyryä päästettiin paineen alentamiseksi ulos suojarakennuksesta tai höyryn aiheuttama paine rikkoi suojarakennuksen. Kukaan ihminen ei kuollut säteilyyn, mutta enimmillään 163000 ihmistä joutui evakkoon. Suurin osa heistä on voinut jo palata, mutta alueen puhdistaminen jatkuu edelleen.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
NemuriNeko
Reaktorit sijaitsevat rannikoilla
Iso osa maailman ydinreaktoreista sijaitsee rannikoilla, veden äärellä, monet alikehittyneissä maissa. Ilmastonmuutos saattaa nostaa vedenpinnan tasoa jopa pari metriä, eli suurin osa reaktoreista joudutaan sulkemaan. Maahan haudatut radioaktiiviset jätteet saattavat näissä maissa siirtyä veteen. Yleinen luottamus ydinenergiaan toimii kehittyneissä maissa, mutta miten on kun siihen siirtyvät kehitysmaat ja diktatuurit, joissa päämääränä on tehdä johtajille rahaa pikaisesti, ympäristöstä välittämättä? Japani on korkean teknologian maa. Eihän tsunami ja Fukushima olisi siellä pitänyt olla edes mahdollista - vai kuinka?

Lisää