Lukijoilta

Sarja Turun kaupungin hullutukset sai jatkoa

Sydäntä särkevää on lukea uuden musiikkitalon paikasta, kumpikaan esitetyistä ei olisi ollut hyvä. Miten päättäjät kehtaavat jättää omaan arvioimattomaan arvoonsa konserttitalomme, joka on lahjaksi saatu ja varmuudella siihen olisi saatu hyvä ratkaisu. Olisi voinut kerrankin olla ylpeä turkulaisuudesta, mutta nyt on edelleen parasta katsella varpaitaan ja olla kuin ei olisikaan.

Turhuuksia on jo tarpeeksi, Logomon silta, joka jäi ilman parkkitaloa Ratapihankadulla, funikulaari, joka joskus liikkuu ja kun liikkuu niin pyörät kuluvat, toriparkki pilasi täydellisesti vanhan keskustan ja torikaupan. Se ei palaa, mikäli myyjien kylmä-/säilytysautoa ei saada myyntipaikan välittömään läheisyyteen.

Nyt ollaan pilaamassa kauppahalli, kun parkkipaikkaa ei kohta enää ole. Aivan liian pitkä ja vaikea on kulku jostain toriparkista, jota ei edes haluta käyttää ja miltä kulmalta sieltä sitten paikan kulloinkin saisi.

Kaupungintalon puistikkoa jo ollaan rakentamassa, piloilla siis sekin. Jne jne.

Haluan uudet kunnallisvaalit heti, nykyisten päättäjien kanssa menee rahat ja pilataan vanha arvokas Turku, jota sydämestäni rakastan.

Miksi ihmeessä asioita ei voida puntaroida tarpeeksi kauan, siis oikein kauan ja ihan vaikka kysyä maksajilta suuntaa antavaa mielipidettä.

Pitää samalla muistaa, että vanhempi väestö ei seikkaile netissä eikä näin ollen saa mielipiteitään julki, mutta maksajiksi veroillaan kelpaavat kyllä.

Marja Laakso

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (21)

Vanhimmat ensin
Vastaa
S.F.
Hankala kysymys
"Haluan uudet kunnallisvaalit heti, nykyisten päättäjien kanssa menee rahat ja pilataan vanha arvokas Turku"
- annatko sitten myös vinkin, ketä pitäisi äänestää? Jokainen valtuustoryhmä lienee puoltanut jotain noista mainituista hankkeista.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Hankala kysymys
Ja sitä paitsi vaalit olivat vastikään, ihmiset äänestivät pitkälti samoin kuin ennen, valtuuttivat jatkamaan, ja niinpä sitten sama meno jatkuukin. Tai itse asiassa näkyy pahenevan, pormesterimallin myötä. Uudet vaalit tuskin mitään muuttaisivat.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Petri
Onpa ankeaa
Kyllä Kirjoittajan on syytä hakea varpaisiin katsomisen syytä muualta kuin kaupungin kehittymisestä. Minua häiritsee turkulaisuudessa eniten ainainen narina ja valitusvirret. Etenkin iäkkäämmän ikäluokan tehtävä tuntuu olevan jarruttaa kaikkea uutta ja kritisoida ihan joka asiaa. Varmaa on että väki vähenee kaupungista, kun jatkuvaa jarruttamista ja nurinaa ei jaksa kukaan seurata. Sitten verot nousee takuu varmasti, kun maksajat vähenee. Jos kaipaa vanhaa Turkua, niin Luostarinmäen käsityöläismuseo on siihen hyvä paikka.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Akka65
Vast: Onpa ankeaa
Samaa mieltä asiasta, ainainen valitusrumba ja ininä on kaupungin kehittymisen esteenä. Kaupunki tarvitsee nuoria veronmaksajia pysyäkseen elossa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sivustaseuraaja
Vast: Onpa ankeaa
Akka65: Toisin sanoen nuoria, jotka eivät tunne Turun kaupungin päätöstenteon kupruhistoriaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Asko Ojala
Vast: Onpa ankeaa
Suuret ikäluokat ovat tunnetusti ja ihan tutkimustenkin mukaan kaikista itsekkäintä porukkaa!

Itsekin tosin kuulun tähän ikäluokkaan…
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
S.F.
Vaikutuskanavia on
"vanhempi väestö ei seikkaile netissä eikä näin ollen saa mielipiteitään julki"
- Turun Sanomat ottaa vastaan lukijoiden mielipiteitä myös tekstiviestitse ja tavallisena postina. Ohjeet löytyvät painetusta lehdestä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Vaikutuskanavia on
Entä palaute kaupungille? Kaupungin nettisivuilta löytyy kyllä väylät antaa palautetta sähköisesti, mutta entäs muut väylät...? Ehkä sieltä oikein hakemalla löytyy jokin postiosoite, ja vaihteeseen kai voi soittaa, jos haluaa ja pystyy puhelimitse asiaansa selittämään. Sitä en tiedä, että jos ei lainkaan käytä nettiä, niin mistä yhteystiedot sitten löytyvät, tai löytyvätkö. Sähköinen palaute on kuitenkin aivan ensisijainen, näköjään.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sivustaseuraaja
Vast: Vaikutuskanavia on
Olen soittanut kerran, vuosikausia sitten Turun kaupungin puhelimeen. En enää edes muista mikä oli asiani, mutta se on jäänyt mieleeni, että puheluani kierrätettiin yhdeltä ”en tiedä, mutta yhdistän…” toiselle niin kauan että puhelu katkesi.
Toinen yritys tuotti aivan saman tuloksen. Taisin esittää asiani yhteensä ainakin tusinalle ”en tiedä” työntekijälle.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Asko Ojala
Vast: Vaikutuskanavia on
Vanhemmallakin väestöllä on kohta ollut 30 vuotta aikaa tutustua internetin syövereihin!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Angus
On jo pilattu
Minusta kauppahallia on jo pilattu viime ison remontin yhteydessä. Varsinkin toisen pään "ravintolamaailma" on hälisevä, ahdas ja tylsä. En todellakaan haluaisi syödä siellä yhtään mitään.

Lisää