Työnantajajärjestöt pelaavat pitkää strategiaa
Seuraavassa tekstissä vedän yhteen muiden työntekijöiden kanssa omalla työpaikallani käymiäni keskusteluja. Mukana on ajatuksia myös Teollisuusliiton edustajilta ja omilta luottamusmieskollegoilta. Keskustelua on käyty vuoden alusta asti, kun Teknologiateollisuus ry. yksipuolisesti irtisanoutui valtakunnallisista työehtosopimusneuvotteluista.
Teksti lienee sopivaa luettavaa kaikille teknologiateollisuuden sopimusaloilla työskenteleville työntekijöille, mutta aivan erityisesti tämä viesti on tarkoitettu Yleisen työttömyyskassan eli Loimaan kassan jäsenille.
Tulen erittelemään kolme pointtia, joita itse kunkin on hyvä miettiä ja harkita niiden merkitystä omalle tulevaisuudelle, sekä erityisesti mahdollisten lastensa tulevaisuudelle.
Jos tes:in yleissitovuus lakkaa, joudutaan menetetyistä ansioista sopimaan kompensaatio nykyisin työelämässä mukana oleville. Samalla tullaan määrittelemään lakiin minimipalkka.
Tässä kohtaa on äärimmäisen tärkeää painaa itselle kirkkaana mieleen se fakta, että lakiin kirjattu minimipalkka on myös maksimipalkka. Hamaan maailman tappiin asti. Se voidaan sitoa johonkin kulutusindeksiin tai mikä sille sopivaksi indeksiksi sitten katsotaankin. Se ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että palkkakehitys pysähtyy.
Teknologian tes määrittää tällä hetkellä minimipalkan, joka on noin 10 euroa/tunti. Minulla ei ole mitään harhaluuloja siitä, etteikö lakiin kirjattava minimipalkka tulisi olemaan saman euromäärän tienoilla.
Me, jotka olemme tällä hetkellä työelämässä mukana, tulemme saamaan tes:in kaatumisen yhteydessä kompensaation lisääntyvästä työajasta ja menetetyistä ansioista, jolloin tuntipalkka asettuu johonkin 20:n ja 25 euron välille. Kuulostaa mehukkaalta, maistuis varmaan mullekin.
Nyt on kuitenkin syytä teroittaa toinen asia kirkkaana itselle; meitä seuraavat sukupolvet, jotka työelämään astuvat, eivät tule koskaan pääsemään näihin lukuihin. Minimipalkka on laissa, miksi yksikään työnantaja maksaisi kenellekään yhtään sen enempää?
Nyt seuraa se kolmas asia, joka on syytä kirkastaa omiin ajatuksiin. Ammattitaidon arvoa on tähän keskusteluun turha vetää. Suorittavan työn arvostus on laskenut vuosi vuodelta ja tulee jatkamaan samaa rataa. Työn laadulla ei ole tuon taivaallista merkitystä, jos työvoiman vain saa halvalla.
Ja kun laatu menettää merkityksensä, samalla menetetään myös työn arvostus. Työntekijöistä tulee vain numeroita kuormakäyrissä ja yhden numeronhan voi korvata toisella. Numerot ovat saman arvoisia keskenään, vailla ammattitaidon tai työmotivaation kaltaisia häiritseviä inhimillisiä tekijöitä. Euroalueen köyhimmistä maista saa työvoimaa murto-osalla niistä kustannuksista, mitä kotimaisesta tekijästä koituu.
Haluan tehdä myös selväksi, että tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole väheksyä tai panetella ulkomaisia työntekijöitä, he hakevat sitä samaa, mitä mekin; parempaa elämää itselleen, läheisilleen ja jälkeläisilleen.
Alihankintaketjut suurilla kotimaisilla työnantajilla ovat niin pitkiä, ettei niiden valvonta ole mahdollista. Alihankkijafirmat ovat työpaikoilla hakemassa ainoastaan mahdollisimman suuria tuloja mahdollisimman vähällä vaivalla ja kustannuksilla. Siinä ei paljon laatuvaatimukset ja -sertifikaatit paina, kun aletaan urakoimaan.
Kaikesta edellä mainitusta on syytä tehdä se johtopäätös, että työnantajajärjestöt pelaavat pitkää strategiaa. Työntekijöiden vastuksena ei siis ole yksikään yksittäinen työpaikka tai työnantaja, vaan näiden liitot. Työnantajaliitoille on yhdentekevää, jos tässä prosessissa muutama firma kaatuu ja työpaikkoja menetetään. Tarkoitus on syöttää pitkä kiekko muutaman vuosikymmenen päähän, missä työntekijäjärjestöt on lyöty alas ja palkat kirjattu lakiin.
Sen prosessin rattaissa ei muutama yrittäjä ja firma paina mitään, sillä missään vaiheessa ei ole ollut tarkoituskaan huolehtia nykyisten jäsenyritysten eduista, vaan varmistaa myös kotimaisen orjatyövoiman saatavuus tulevaisuudessa.
Martti Ervasti
1. varapääluottamusmies, Meyer Turku
