Lukijoilta

Miksi Turku rakentaa torsoja?

Käsillä on ollut kaksi ”huikeaa mahdollisuutta”, lainatakseni tunnettua ja arvostettua arkkitehtiä. Käyntini Kakolan alueella selvitti, mikä oli se ensimmäinen, joka menetettiin. Paikka on hienosti toteutettu, mutta koko ajan oli mielessä, että tämä on torso, jotain puuttuu. Siis piste iin päältä. Sehän oli se Purjeeksi nimetty hieno arkkitehtoninen luomus, jonka rakentamisen kaupunki eväsi. Miksi?

Kakola Yhtiöiden hallituksen puheenjohtaja Olli Ojala sanoi aikanaan Turkulaisen lehtihaastattelussa: ”Purje olisi ainutlaatuinen turistinähtävyys. Tornin rakentaminen on Kakolan alueen muiden palvelujen kehittymisen kannalta ensiarvoisen tärkeää. Kakolan palvelut rakentuvat pala palalta, mutta torni on ykkösasia.” Ikävä kyllä hän joutui myöhemmin toteamaan, että ”Turku menetti ilmaisen nähtävyyden turisteille ja kaupunkilaisille. Me olisimme rakentaneet ja maksaneet sen”.

Näkötorni olisi mahtavalla paikalla ollut investointina tulonlähde koko alueelle. Miksi se ei kelvannut kaupungille ja vain kuluja aiheuttavat kelpaavat?

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Toinen huikea mahdollisuus on nyt käsillä. Kyse on konserttitalosta. Pitääkö sekin mahdollisuus heittää romukoppaan ja tehdä jokimaisemastakin torso?

On ymmärrettävää, että muusikot haluavat itselleen mahdollisimman pikaisesti kelvollisen työympäristön. Täytyy muistaa, että konserttitaloa ei rakenneta pelkästään soittajille, vaan ensisijaisesti maksavalle yleisölle, jolle voidaan tarjota kokonaisvaltainen elämys.

Kokonaiskustannuksia arvioitaessa pitäisi aina ottaa huomioon myös investoinnin tulopuoli ja myöhemmät käyttökustannukset, eikä vain sitä, mitä pelkkä rakennus maksaa. Todennäköisesti se, että on tarjolla hieno kokonaiselämys ympäristöineen myös tuottaa enemmän runsaamman kävijämäärän myötä. Tällaisia laskelmia ei ole näkynyt missään.

Esimerkkinä Hämähäkkitontin toimivuudesta on muun muassa palkitun arkkitehti Pekka Helinin suunnitelma, jonka hänen toimistonsa on luvannut päivittää tarvittaessa omaan piikkiinsä. Helinin mukaan Turun hanke nousisi Suomessa ”kirkkaasti kärkeen”.

Painavat sanat. Maksajien eli veronmaksajien olisi hyvä tietää suunnitelmasta enemmän. Perustelut suunnitelmassa konserttisalin sijoittamiseksi kallion sisään ovat hyviä, joista mainittakoon muun muassa arkkitehtoninen elämys, akustiikka, stabiili ilmasto ja energian säästö. Mikä on arkkitehdille mahdollisuus, niin se on virkamiehelle uhka.

Myös nuori arkkitehti Reetta Kalli on päätynyt Hämähäkkitonttiin. Se oli hänen diplomityönsä ja on julkaistu Turun Sanomissa 17.12.2020. Tässä lainaus TS:n kirjoituksesta: ”Työssään hän tutki myös muita tonttivaihtoehtoja, mutta päätyi lopulta Hämähäkki-tonttiin. – Vaikka tiesin jo työni puolivälissä, että Turku oli valinnut konserttitalon paikaksi Itsenäisyydenaukion. Kalli uskoo silti Hämähäkkitontin mahdollisuuksiin.”

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Miksi tätä valmista suunnitelmaa ei ole otettu yhdeksi vaihtoehdoksi?

Kiitokset myös Jarmo Virmavirralle hyvästä kirjoituksesta (TS 24.9.2021), jossa muistutetaan Kansallisen kaupunkipuiston olemassaolosta. Maisemallinen kokonaisuus on tärkeää. Jossain vaiheessa Hämähäkkitontille täytyy joka tapauksessa tehdä jotain maiseman siistimiseksi. Miksi sitä ei tehdä nyt ja hyödynnetä huikeaa mahdollisuutta ja anneta ennakkoluulottoman arkkitehtonisen luovuuden kukkia?

Matti Haanperä

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (3)

Vanhimmat ensin
Vastaa
VanhaLauri
Ongelmat rakeaa, jos
Ruissalon puolinen syväväylä ja laituri valmiina, meriraitsikat voisi laittaa sinne. Aurajoen suistoalue on matalaa ja ruopattavaa. Nykyiselle paikalle museo, konserttisali ja kaikkia muitakin vähemmän tarpeellisia. Vastaranta pilattiin ökyrakentamisella, matalia torppia. Menetettiin merellinen konserttiympäristö.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Samppa
Neitsytpolun ilmainen tontti
Tämä Hämähäkkitotin Anus Aboa pitää peittää jollakin rakennuksella jo häveliäisyys syistä. Ehdotan siihen rakennettavaksi parkkitaloa.
Varsinaista konserttitaloa varten on olemassa ilmainen tontti Neitsytpolun päällä. Polku voisi jäädä paikoilleen, mutta sen päälle mahtuu mainiosti edustava konserttitalo, joka samalla yhdistäisi Urheilupuiston ja Samppalinnanpuistot toisiinsa.
Rakennetaanhan Turussa junanratojen ja ratapihojenkin päälle niin miksi ei sitten kallioperustalle mitättömien kadunpätkienkin yläpuolelle?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Hima-Hönö
Kysymys
"Kokonaiskustannuksia arvioitaessa pitäisi aina ottaa huomioon myös investoinnin tulopuoli ja myöhemmät käyttökustannukset, eikä vain sitä, mitä pelkkä rakennus maksaa. Todennäköisesti se, että on tarjolla hieno kokonaiselämys ympäristöineen myös tuottaa enemmän runsaamman kävijämäärän myötä. Tällaisia laskelmia ei ole näkynyt missään."

Tulouttaako sinfoniaorkesterin ylläpito rahaa kaupungin kassaan vai maksaako ylläpito enemmän?
En siis tarkoita uuden konserttitalon asiaa vaan perusteluja tuohon mielipiteeseen.
Kas kun laskelmia kaivattiin niin numerot kertovat enemmän kuin mielikuvamaalailut.