Lukijoilta

Poliisin toimintaedellytykset on turvattava kaikilla sektoreilla

Jane Iltanen
Turvallinen yhteiskunta ja toimiva lainvalvontaorganisaatio eivät selkeästi ole istuvan hallituksen prioriteeteissa kovin korkealla, suomii kirjoittaja.

Poliisin rahoitusvaje on vanha uutinen. Se on virttynyt värssy, tuttuudessaan Suvivirteen verrattava. Ilmiön toistuvuus on sitä luokkaa, että sen voisi laittaa vuosikalenteriin muiden tapahtumien seuraksi, jonnekin juhannuksen ja joulun välimaastoon.

Näihin päiviin asti poliisiorganisaatiossa työskentelevät henkilöt ovat pelänneet tulevia säästöjä, jotka uhkaavat poliisiorganisaatiota joka vuosi. Julkisuudessa asiaa ovat pitäneet esillä pääsääntöisesti poliisien ammattijärjestön edustajat.

Nyt edessä oleva tilanne tuo mieleen tarinan pojasta, joka huusi sutta. Tarinan mukaan poika huusi kiusallaan sutta niin monta kertaa, että kun susi oikeasti tuli, kukaan ei enää uskonut, ja poika joutui suden syömäksi. Kuten tarinan poika, niin myös poliisi on huutanut apua hätäänsä monen vuoden ajan. Ehkä olisimme olleet hiljaa, jos olisimme tienneet, kuinka heikoksi tilanne oikeasti menee.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen esiintyi mediassa monta kertaa ennen syksyn budjettineuvottelua. Hän kertoi koruttomasti ja kaunistelematta siitä, mitä tapahtuu, jos poliisi ei saa pyytämäänsä 40 miljoonaa euroa lisää.

Tilannetta voi verrata siihen, että Jacques Cousteau olisi opettajana vapaasukelluskurssilla ja kertoisi oppilaille, että suu kannattaa pitää kiinni sukellettaessa.

Poliisin toiminnan turvaaminen on koko Suomen etu ja edellytys muun yhteiskunnan toimivuudelle.

Huolimatta asiantuntemuksen laadusta ja määrästä kaikki eivät silti kuuntele tai usko. Näin kävi myös poliisin budjettirahojen kohdalla. Poliisille annettiin 10 miljoonaa euroa pyydetyn 40 miljoonan sijaan.

Turvallinen yhteiskunta ja toimiva lainvalvontaorganisaatio eivät selkeästi ole istuvan hallituksen prioriteeteissa kovin korkealla. Toivottavasti halua vastuunkantoon löytyy sitten, kun tavoite Suomesta Euroopan turvallisimpana maana kuulostaa yhtä naurettavalta kuin tavoite alkoholittomasta oluesta ravintolaterassien suosituimpana juomana.

Jos hallitus ei usko tai kuuntele poliisiylijohtajaa, niin ketä se sitten kuuntelisi? Tie alkaa olla loppuun käyty.

Hallintovaliokunnan on luvattu käyvän poliisin rahoituksen läpi. Miksi sellainen asia täytyy käydä läpi, joka jo tiedetään ja tunnetaan?

Parahin hallitus, lopettakaa asian vatkaaminen ja tehkää se, mikä on järkevää ja oikein: turvatkaa poliisin toimintaedellytykset kaikilla sektoreilla, ei pelkästään niillä, jotka ovat juuri nyt trendikkäitä! Poliisin toiminnan turvaaminen on koko Suomen etu ja edellytys muun yhteiskunnan toimivuudelle.

Janne Niiniharju

pääluottamusmies

Länsi-Uudenmaan poliisilaitos

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (7)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Ajattelija
Mitä tekee sisäasianministeri?
Ei ainoatakaan kertaa ole muistanut puolustaa poliisia taikka kommentoida sote uudistusta jossa pelastuslaitoskin on mukana. Kaikkeen muuhun kyllä ehtii puuttumaan mutta ei oman hallinnon alan tehtäviin...
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
credo
Tekoja ei ouheita
Asiallinen kirjoitus ja kannanotto. Tilannetta kuvaa hyvin tänään aamulla MTV Uutisaamussa asiasta käyry keskustelu.Hallituksen edustaja maalasi laveasti, mm. ratkaisuna organisaation tarkastaminen,kiinteistöistä puhumalla , edellisen hallituksen rahoitustasosta muistuttamalla, omia tekoja kehumalla. Opposition edustaja muistuttaa, että nyt pitää löytää rahoitus akuuttiin tarpeeseen, vertaus aikaisempiin määrärahoihin ontuvaa koska poliisin tehtävät lisääntyneet selvästi kuten lisääntyvä rahoitustarve. Elikä käsite vatkaaminen kuvaa hyvin hallituksen tapaa lähestyä asiaa, joka on pöydällä ratkaisua varten, ei selvitysten tekemistä varten.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
DALIT
Turvallisuus !!!
Kannattaa huomata että kansalaisten turvallisuutta hoidetaan hävittäjillä ei poliiseilla, rahat on loppu mutta kyllä rahaa on yllinkyllin.

Ari Hyvönen
Vast: Turvallisuus !!!
Armeija on kansakunnan lopullinen turva mutta poliisi tarvitaan maan sisällä turvaamaan yksittäisten kansalaisten turvallisuus. Nyt vain kun poliisi puuttui elokapinan häiriköinti on niin se ei ministeriä miellytä lainkaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
AKurkinen
👎🏻
Huonoa on niin kauan kuin vihervasemmisto on hallituksessa !

Lisää