Lukijoilta

Käsittämättömiä unohduksia Helsingin junaliikenteen katkaisussa Kupittaan asemalle

Turun kaupunki unohti kokonaan päätöstä tehdessään laivayhtiöt, jotka liikennöivät Turun satamaan (TS 14.9.). Niin Tallink Silja kuin Viking Line olivat täysin tietämättömiä suunnitelmista katkaista laivayhtiöille tärkeä matkustajaliikenne Kupittaalle, samoin unohdettiin kertoa asiasta myös Turun satamalle.

Turun Sanoman kertoman mukaan näytti siltä, ettei myöskään VR ollut tietoinen asiasta. Tämä toki kuulostaa aivan uskomattomalta, sillä VR on ainoa henkilöliikenneoperaattori Suomessa ja on vaikea uskoa, että Väylävirasto ei olisi ottanut VR:ää mukaan näin merkittävään suunnitteluun.

Oleellinen kysymys tulevaisuuden kannalta on se, myykö VR junalippuja katkon aikana Helsingin kautta, Karjaalta tai Salosta Turun satamaan tai myykö VR Salosta junalippuja esimerkiksi Turun päärautatieaseman kautta Rovaniemen makuujunaan hiihtolomasesongilla.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mikä vastaus on kyllä, VR myös vastaa linja-autokuljetuksista satamaan ja päärautatieasemalle niin, että matkustajat kerkeävät laivoihin ja jatkoyhteyksiin päärautatieasemalta. Tämä olisi paras ja ehdottomasti toimivin ratkaisu.

Jos VR ei myy katkon aikana junalippuja kuin Kupittaalle, kertoo se aika paljon kyseisen yhtiön asenteesta Turkua ja Turun satamaa kohtaan.

Jos VR ei myy katkon aikana junalippuja kuin Kupittaalle, kertoo se aika paljon kyseisen yhtiön asenteesta Turkua ja Turun satamaa kohtaan.

Mikäli kuitenkin kävisi niin, että matkustajat jätettäisiin Kupittaalle, vaihtoehdoksi tulisi sopimuksen toinen osapuoli eli Turku ja Föli.

Isona haasteena oli kuitenkin se, miten selvitetään, paljonko matkustajia satamaan ja päärautatieasemalle kussakin junassa kulloinkin on eli montako linja-autoa tarvitaan. Varmistettava on myöskin se, että kaikki Kupittaalta jatkavat kerkeävät laivoille ja jatkoyhteyksiin päärautatieasemalta.

Turun satama on merkittävä asema myös VR:n kannalta. Junalla matkusti satamaan ja satamasta vuonna 2019 kuukausittain 7804–14957 matkustajaa eli huippukuukausina keskimäärin noin 500 matkustajaa päivässä. Parhaina kuukausina, esimerkiksi pikkujoulujen aikaan perjantaina satamaan saapuvissa iltajunissa on helposti tuo 500 matkustajaa.

On myös huomioitava, että kaikki toimenpiteet, joilla Turku heikentää tätä tärkeää junayhteyttä Turun satamaan, vaikuttavat suoraan laivojen matkustajamääriin ja näin heikentävät laivayhtiöiden toimintaedellytyksiä.

Hyvin tärkeää on myös käsittää se, että jokainen matkustaja, joka Turun satamaan matkaavista junista on poissa, on myös poissa Tampereen, Helsingin välisestä liikenteestä.

Jukka Parviainen

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
K.K.
Aika hiljanen liikenneosuus
Kirjoittaja kertoi, että: "Junalla matkusti satamaan ja satamasta vuonna 2019 kuukausittain 7804–14957 matkustajaa eli huippukuukausina keskimäärin noin 500 matkustajaa päivässä". Keskinmäärin siis matkustajia on 380 päivää kohti, kaksi edestakaista vuoroa päivää kohti. Näin ollen matkustajia olisi alle sata per vuoro ja sen voisi hyvin hoitaa busseilla tulevasta matkakeskuksesta.

Turun sataman matkustaja määrät vuodessa asettuvat n. 3 miljoonaan matkustajaan. Junalla tulevien määrä on siis 0,5% kaikista matkustajista. Mielestäni määrä ei ole merkittävä verrattauna siihen, miten suuren ongelman kyseinen rataosuus Linnanniemen alueelle muodostaa. Nyt pitäisi olla suhteellisuuden tajua ja kyseinen rataosuus tulisikin kustannus-hyöty perustein ehdottomasti poistaa.

Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mikkemakke
Vast: Aika hiljanen liikenneosuus
Jos tarkoitus on siirtyä käyttämään enemmän joukkoliikennettä, niin kyllä silloin täytyy kehittää myös junaliikennettä esim. satamaan. Suorat yhteydet ovat aina parempi ja houkuttelevampi vaihtoehto matkustajalle. Nyt pitää katsoa pidemmälle tulevaisuuteen eikä tehdä taas typeriä ratkaisuja ja poistaa raide kokonaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.