Lukijoilta

Parkinkentän kaava ei ole kestävää kaupunkisuunnittelua

Turun kaupunki ja Kansallis-yhtiöt tekivät vuonna 2018 kumppanuussopimuksen Parkinkentän alueen kehittämisestä. Käytännössä sopimuksella kaupunki sitoutui valmistelemaan yksityisen toimijan kanssa yhteistyössä Kansallis-yhtiöiden intressien mukaisen asemakaavaehdotuksen, jossa kaava-alueelle osoitetaan huomattava määrä uudisrakentamista.

Vasemmistoliitto vastusti kumppanuussopimusta, koska jo viitesuunnitelmien mukainen visio oli alusta lähtien julkisen edun vastainen. Valmistunut kaavaehdotus jatkaa samaa linjaa.

Nykyään Parkinkenttää reunustaa arvokkaat lehmusrivistöt ja kaupunkikuvallisesti ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaita rakennuksia ja miljöitä: Verkatehdas, Ukkokoti, Turun ammatti-instituutin rakennukset, konserttitalo, maakunta-arkisto ja Tuureporinkadun harjakattoisten pienkerrostalojen kokonaisuus. Kentän reunustan täyttäminen korkealla kerrostalomuurilla ei tue alueen kehittämistä keskustan yhtenä merkittävimpänä lasten, nuorten ja muidenkin kuntalaisten liikuntapaikkana.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kaavaprosessin aikana kriittisiä huomioita suunnitelmista ovat esittäneet muun muassa kasvatus- ja opetuslautakunta, nuorisovaltuusto, Parkinkentän Ystävät ry sekä useat kuntalaiset. Kaavaehdotuksessa uudisrakentamisen alta lähtevät vanha Pyrkivän Urheilutalo sekä huomattava osa kenttää reunustavista lehmuksista, joita sekä museokeskus että Ely-keskus on lausunnoissaan esittänyt säästettäväksi. Kaavaan kuuluva laajamittainen maanalainen rakentaminen on ristiriidassa alueelle vehreyttä ja puistomaisuutta luovien puurivien suojelun kanssa.

Kasvatus- ja opetuslautakunta on tuonut esille kaavamuutoksen ristiriidat alueen oppilaitosten ja päiväkotien toimintamahdollisuuksien kanssa, lasten ja nuorten hyvinvoinnin, lähipalvelulupausten sekä kaupungin strategisten linjausten kanssa.

Kaavaehdotus heikentää liikunnan olosuhteita. Vaikka alueen keskellä olisi jatkossakin iso kenttä, kentän reunaan osoitetulla asuinrakentamisella olisi merkittäviä vaikutuksia kentän toimintaan. Rakennusajan korvaavaksi tekojääkentäksi suunniteltu uusi kenttä sijoittuisi Kupittaalle, kaupunkikeskustan itäpuolelle, jota erityisesti länsipuolella olevien koulujen pienten koululaisten olisi arjessa vaikea hyödyntää.

Kumppanuussopimuksen mukaan asemakaavaehdotuksen hyväksymisen jälkeen kaupungin ja Kansallis-yhtiöiden välillä laaditaan maankäyttösopimus, jossa kaupunki antaa Kansallis-yhtiöille kolmen vuoden mittaisen osto-option asemakaavaehdotuksessa Tuureporinkadun varrelle osoitettaviin asuin-, liike- ja toimistorakennusoikeuksiin ja kyseisiin kiinteistöihin.

Kaavoituksen ja kaupunkirakentamisen tulisi palvella kuntalaisia, ei rakennusliikkeitä.

Elina Sandelin

kaupunginvaltuutettu (vas), Turku

Riikka Oksanen

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

varavaltuutettu (vas), Turku

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
credo
Pelisäännöt voimassa
Sanavapauden nimissä tämä kirjoitus on ymmärrettävissä. Ja varmaan prosessin aikana eri vaiheissa näitä mielipiteitä on esitetty, jos ei muitten taholta, niin ainakin kirjoittajien, ja heidän aikaisemmissa päättäjäasemissaan. Mutta pelisääntöjen mukaan, päätöksiä tehdään enemmistöllä, kuten tässäkin tapauksessa. Ja luulisi ettei enemmistö tee sellaisia päätöksiä, jotka olisivat julkisen edun vastaisia. Mikä väite tässä tapauksessa jää kirjoittajien arvioksi ja mielipiteeksi.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Pyöräilijä
Epäpätevyys
Valitettavasti Turun kaavoituksessa ja kaupunkisuunnittelussa ei ole pätevyyttä kokonaisuuksien hallintaan. Pyöräilyn osalta tehdään selvitystä selvityksen perään ja ongelmakohdat jätetään sitten kuintekin korjaamatta, kuten Hämeenakatu ja Kiinamyllynkatu sekä Lemminkäisenkatu. Siellä missä jotain tehdään, rakennetaan jalkakäytävälle kaksisuuntainen pyörätie 'lapsien koulumatkaa varten' ja sille sitten kuitenkin pakotetaan myös aikuiset.

Rakennuksia pykätään vieri viereen ja sitten päädytään sulkemaan katuja koska 'oho, tuossahan vieressä kulkee sataman raskas liikene'. Rakennuksia on kaavoitettu esim. Uudenmaankadulla siten, että roska-auto pysäköidään tukkimaan koko pyörätie ja jalkakäytävä koska eihän sitä asukkaiden vaivaksi voi laittaa pihalla tapahtuvaksi.

Nyt kaavoitetaan Itäharjulle keskusta ilman että alueella on muuten mitään yleissuunnitelmaa kaavalle. Oikeasti pitäisi ottaa kaavoitukseen koko tuo teollisuusalue aina Helsingin valtatieltä Kalevantielle ja Kalevanrampilta aina Mikkolanmäelle asti ja kaavoittaa tämä alue kerralla toimivaksi. Mutta ei, yksi rakennus sinne ja toinen tänne ja sitten ihmetellään että miksi alue ei houkuttele ketään.