Lukijoilta

Lähijunaliikenne myös Turkuun

Ennen eduskuntavaaleja lounaisessa Suomessakin oli hieman kannanottoja lähijunaliikenteen puolesta. Tämä ajatus on erittäin tervetullut, koska lähijunaliikenteellä hoidetaan maakunnan työmatkaliikenne nopeasti ja ympäristöystävällisesti.

Lähijunaliikenne hoituisi Turusta kolmeen suuntaan, eli Saloon, Loimaalle ja Uuteenkaupunkiin. Ratojen varteen riittäisi sopiviin kohtiin katokselliset seisakit, joista olisi kätevä nousta junan kyytiin. Lähijunaliikenteelle sopivia lähijunia on tarjolla maailmalla. Niissä pitää olla hyvät ilmastointi- ja lämmitysjärjestelmät, nämä ovatkin vakiojärjestelmiä nykyajan lähijunissa (mitkä puuttuivat VR:n romuttamista vanhoista junanvaunuista). Samalla yhteiskunta pystyy kilpailuttamaan lähijunaliikenteen, aivan kuten bussiliikennelinjatkin.

Turusta Uuteenkaupunkiin menevää ratayhteyttä pitää jatkaa Raumalle, mistä on yhteydet ympäri Suomen. Tämä auttaisi myös Satakunnan yritysten raaka-aineiden saantia ympäristöystävällisesti ja myös toisin päin, eli Satakunnan kautta olisi yhteys Varsinais-Suomeen.

Tämä olisi osa sitä EU:n hyväksymää vihreää siirtymää, johon EU:n elpymisväline on tarkoitettu.

Pertti Leppänen

Lieto

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (3)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Simpson
Haaveet vaihtuu
Kannatettavia ajatuksia. Tulipa mieleen kun on tämä tunnin juna hanke. Tuolla saavutetaan muutaman minuutin nopeutus Helsinkiin matkaaville. Kannattaisiko tähän hankkeiden suunnitellut varat sijoittaa kin ennemmin kirjoittajan kuvaamiin hankkeisiin.
Länsirannikon rataverkko perustuu sisämaasta tuleviin pistoraiteisiin. Voisin kuvitella että esimerkiksi matkailun kannalta olisi eduksi pitkän rannikkoa kulkeva rata.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Samppa
Pääkirjoituksen teema
Tämä kirjoitus pitäisi olla luettavana lehden pääkirjoituksena. Asia on tärkeä ja vihreääkin vihreämpi.
Sen varran olisi vielä lisättävää, että lähiliikenteen lisäksi samaan raiteistoon olisi liitettävissä paikallisliikennettäkin.. Sataman ja Pansion nykyiset raiteet olisivat päärataverkoston lisäksi käytettävissä lähiliikenteeseen. Lähiliikenntettä varten olisi halpaa ja helppoa lisätä pistoraiteita muuallekin kaupungissa siellä missä tilaa ja tarvetta löytyy.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
KooVee
Rauman yhteydet
Ei aivan auennut mitä kirjoittaja tarkoitti sillä että junarataa pitäisi jatkaa Ukista Raumalle mistä hyvät yhteydet ympäri Suomen. Varmasti Turusta on huomattavasti paremmat yhteydet ympäri Suomen ja maailmalle kuin Raumalta. Raumalla ei ole edes lentokenttää. Ennemmin jatkaisin kiskot Poriin asti missä lentokenttä lähes radan varressa sekä Mäntyluodossa satama. Sota-aikana Porin lentokenttä oli tärkeä huoltovarmuuden ylläpitämiseksi ja tulee sitä olemaan myös tulevaisuudessa mahdollisissa kriisitilanteissa.