Lukijoilta

Emme pärjää ilman sosiaali- ja terveydenhuollon tai varhaiskasvatuksen henkilöstöä – työvoimapulan vakavuuteen herättävä

Lapseni päiväkotiryhmästä uupuvat molemmat vakinaiset varhaiskasvatusopettajat – rekry on auki, mutta tulijoita ei ole.

Entiset kollegat lastensuojelusta tai ikäihmisten palveluista kertovat hälyttävää viestiä, miten jaksamisen äärirajoilla mennään – kun käsipareja uupuu, kasvaa työtaakka kohtuuttomaksi.

Synnytyssaleista puuttuu kätilöitä ja Suomessa on jouduttu sulkemaan jo toimintoja, kuten Pohjois-Karjalassa tilanne kärjistyessä niin, että peräti kuusi terveysasemaa oli kesän ajan suljettuna.

Sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmämme rakentuu ammattilaisten varaan. Jos ei ole tekijöitä, ei ole myöskään palvelua.

Hoitajapula on merkittävä riski koko terveydenhuoltojärjestelmällemme. Kyse on hyvinvoinnista, terveydestä ja ihmishengistä. Siitä, että tässä maassa saa ajoissa apua ja että hoito on laadukasta.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Eikä työvoimapula kosketa vain terveydenhuoltoa. Tiedämme, miten vaikeaa on saada toimijoita sosiaalihuollon puolelle töihin. Tiedämme, miten vammaispalveluista uupuu tekijöitä ja ymmärrämme, ettei yhteiskuntamme rattaat pyöri ilman varhaiskasvatushenkilöstöä.

Ottaen huomioon tulevat eläköitymisaallot, ei meillä ole varaa menettää näiltä aloilta yhtään työikäistä tekijää. Tarvitsemme heistä jokaista. Sen vuoksi emme voi vain keskittyä löytämään keinoja saada alalle uusia ammattilaisia vaan meidän on aidosti pysähdyttävä miettimään, miksi henkilöstö uupuu tai vaihtaa alaa.

Tarvitsemme nopeasti konkreettisia toimia, jotta turvaamme korvaamatonta työtä tekevien sote- ja varhaiskasvatuskentän ammattilaisten riittävyyden. Tilanne on vakava eikä alaa kannatella enää pelkillä tsemppipuheilla tai kiitoskorteilla. Kyseisillä aloilla on tehty tähänkin saakka työtä niukoin resurssein eikä varaa alimiehitykselle todella ole.

Lisäksi alojen palkkaus on asia, jota ei voida toistuvasti ohittaa – työstä tulee saada sen vastuullisuutta ja kuormittavuutta vastaavaa palkkaa.

Suomi tarvitsee asiantuntijoiden arviointiin perustuvan toimenpideohjelman sosiaali- ja terveydenhuoltoalan sekä varhaiskasvatuksen ammattilaisten työvoimapulan ratkaisemiseksi ja hyvinvointipalvelujen turvaamiseksi. Eikä mikään auta vain paperilla, vaan toimet tulee viedä ripeästi käytäntöön.

Tähän kaikkeen kun olisi pitänyt vaikuttaa jo niin paljon aiemmin – nyt meillä on käsillämme tikittävä aikapommi, joka huutaa ratkaisuja. Toivon todella, että asian vakavuuteen vihdoin havahdutaan kaikilla päätöksenteon ja johtamisen tasoilla.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Sofia Virta

kansanedustaja (vihr)

entinen sote- ja kasvatusalan työntekijä

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
DoUtDes
Peiliin katsomisen paikka
Kirjoituksen sanoma kiteytyy hyvin tähän:"emme voi vain keskittyä löytämään keinoja saada alalle uusia ammattilaisia vaan meidän on aidosti pysähdyttävä miettimään, miksi henkilöstö uupuu tai vaihtaa alaa"

.Mikäli tuota ei käsitä ei ongelmat ratkea
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.