Lukijoilta

Oikeus elämään on perustavin ihmisoikeus

Luin elämän loppuvaiheen hoito -asiantuntijatyöryhmän loppuraportin lähes kokonaan Kari Viholaisen TS:n mielipidekirjoituksen (3.9.) jälkeen. Asiantuntijatyöryhmän ja säädösryhmän työn painopiste oli palliatiivista hoitoa ja saattohoitoa koskevissa kysymyksissä.

Viholainen arvosteli kovin sanoin Suomen ihmis- ja itsemääräämisoikeuksien tasa-arvoista toteutumista.

Oikeus elämään on perustavin ihmisoikeus. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on myös vahvistanut oikeuden elämään olevan luovuttamaton oikeus ja tärkein ihmisoikeus, joka antaa merkityksen kaikille muille ihmisoikeuksille.

Jos oikeutta elämään ei voida suojata, muut ihmisoikeudet ovat merkityksettömiä.

Eutanasiaa ja lääkäriavusteista itsemurhaa perustellaan yksilön itsemääräämisoikeudella. Samalla jätetään huomiotta, että eutanasia ja lääkäriavusteinen itsemurha eivät ole yksilön autonomisia tekoja. Niistä syntyy toisille velvoitteita ja ne edellyttävät toisten toimia. Lisäksi eutanasia ja lääkäriavusteinen itsemurha perustuvat epäsuorasti ajatukselle, että ensisijainen perusoikeus on itsemääräämisoikeus.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Eutanasian laillistaminen loisi terveydenhuollon organisaatioille velvoitteen toteuttaa sitä. Euroopan neuvoston parlamentaarinen yleiskokous on todennut, että lääkäreillä tulee olla omantunnonvapaus eutanasian suhteen ja myös organisaatioilla tulee olla oikeus kieltäytyä sen toteuttamisesta. Toteutuuko omantunnonvapaus, jos lääkäri velvoitetaan siirtämään potilas toiselle lääkärille?

Eutanasian hyväksyminen laajentaisi sallitun rajoja ja oikeudellisesti mahdollinen nähtäisiin myös moraalisesti sallituksi.

Eutanasiassa ja lääkäriavusteisessa itsemurhassa on myös kysymys yleisestä luottamuksesta terveydenhuollon toimintaan. Luottamus on yleensä romahtanut eutanasian laillistaneissa maissa. Lääkäriavusteinen itsemurha ja eutanasia eivät ole hoitotoimenpiteitä.

Eutanasian tarve heijastaa saattohoidon puutteita. Palliatiivisen hoidon sekä saattohoidon kuntoon saattaminen on toteutettava sote-uudistuksen yhteydessä.

Eutanasian korkea kannatus kansalaisten keskuudessa voi johtua osittain virheellisestä käsityksestä, että sen ajatellaan olevan ratkaisu myös vuodeosastoilla makaaviin vanhuksiin.

Historia on osoittanut, että ei ole takeita yhteiskunnan säilymisestä eettisesti vahvana ja vakaana. Eutanasian hyväksyminen laajentaisi sallitun rajoja ja oikeudellisesti mahdollinen nähtäisiin myös moraalisesti sallituksi. Kaltevan pinnan ilmiö olisi todellisuutta.

Kärsimystä on monenlaista. Kukaan tuskin haluaa elämäänsä kärsimystä. Se on kuitenkin aina ollut osa elämää ja tulee olemaan.

Marko Heimonen

Kaarina

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (43)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Sivustaseuraaja
Oikeus elämään on perustavin ihmisoikeus.
Miten se toteutuu jos ihmisen annetaan kuolla nälkään tai kipuun (riittämätön kivunlievitys)?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mikkemakke
Vast: Oikeus elämään on perustavin ihmisoikeus.
Miksi sitten ihmisille tehdään leikkauksia nukutuksessa, jos ei tiedetä että tunteeko ihminen kipuja silloin?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Oikeus elämään on perustavin ihmisoikeus.
Leikkaus nukutuksessa on ihmisen oma valinta. Kuten eutanasiakin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kommentattori
Vast: Oikeus elämään on perustavin ihmisoikeus.
Eivät nämä ole yksinkertaisia asioita. Kirjoittaja tekee oikein kun tuo myös sinänsä hyvän asian varjopuolia esille.

Yhteiskunnan loputtomaan vakauteen ei voi luottaa, enkä historiaa seuranneena näe mahdottomana skenaariona, että valtapuolueen poliittiset vastustajat olisivat sattumalta halunneet eutanasian itselleen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pyöräilijä
Vast: Oikeus elämään on perustavin ihmisoikeus.
"enkä historiaa seuranneena näe mahdottomana skenaariona, että valtapuolueen poliittiset vastustajat olisivat sattumalta halunneet eutanasian itselleen."

Ja tuon kirjoittaja valittaa kuinka häntä demonisoidaan :D
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Oikeus elämään on perustavin ihmisoikeus.
Jos yhteiskunnassa tapahtuu jokin mullistus ja valtaapitäviksi tulee vain moraalittomia oman edun tavoittelijoita, niin he saavat kyllä eutanasian lakiin halutessaan. Jopa kansan tahdon vastaisesti, kun taas nyt eutanasialla on ilmeisesti kansan enemmistön tuki.

Sinänsä on järkevää varautua monenlaisiin muutoksiin, mutta itse olisin enemmän huolissani esim. jatkuvasti laajenevasta ja tihentyvästä kansalaisten tarkkailusta lukuisin eri tavoin tai kaiken digitaalistumisesta kuin eutanasiasta. Vakoilu-, anteeksi, tarkkailukoneistoa voidaan käyttää väärin, mutta sellaisen luominen lyhyessä ajassa valtaa pitävien tai tavoittelevien taholta olisi vaikeaa. Lakimuutos, kuten eutanasiassa, on pikku asia häikäilemättömille siihen verrattuna.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Angus
Kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat...?
"Eutanasian laillistaminen loisi terveydenhuollon organisaatioille velvoitteen toteuttaa sitä." Ei välttämättä, sehän on lainsäädännöllinen asia.

"Lääkäreillä tulee olla omantunnonvapaus eutanasian suhteen" - kannatan. "Toteutuuko omantunnonvapaus, jos lääkäri velvoitetaan siirtämään potilas toiselle lääkärille?" Onko lääkärin sitten siirrettävä potlias toiselle lääkärille? Eikö hän voi omalta osaltaan kertoa, ettei tee eutanasiaa, ja potilaan asiaksi jää hakea apua muualta.

"Luottamus on yleensä romahtanut eutanasian laillistaneissa maissa." En ole kuullut tästä aiemmin, joten olisi ollut mukava tietää lähde tai edes, missä maissa näin on todistettavasti käynyt.

"Eutanasian korkea kannatus kansalaisten keskuudessa voi johtua osittain virheellisestä käsityksestä, että sen ajatellaan olevan ratkaisu myös vuodeosastoilla makaaviin vanhuksiin." Tämä on mielestäni suorastaan ilkeämielistä panettelua. Tunnen paljon ihmisiä, jotka kannattavat eutanasiaa, mutta tietääkseni yksikään heistä ei ajattele sen ratkaisevan vanhustenhuollon vaikeita ongelmia.

Lopun ylevä kaneetti kärsimyksen väistämättömyydestä ei ehkä tulisi edes kirjoittajalle mieleen, jos hän kärsisi suunnattomista tuskista. Huomautus lähes pilkkaa suuresti kärsiviä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mikkemakke
Vast: Kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat...?
Angus ei ole lukenut raporttia, kun tällaisia kirjoittelee. Eutanasialaki/säädösehdotuksessa nimenomaan lukee, että lääkärin tulee siirtää potilas toiselle lääkärille. Näin ei saa olla. Itse olen kuullut muutaman tutun sanoneen, että "en halua maata vihanneksena", vaan haluan piikin siinä kohtaa. Kyllä oikeasti moni luulee, että eutanasian saisi myös näin. Tai tulee vaatimaan sitä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat...?
Niin, en ole lukenut koko raporttia. Jos siellä sellainen kohta on, että lääkärin on siirrettävä potilas toiselle lääkärille, ja kohta aiheuttaa ongelmia lääkärikunnassa, niin eiköhän sen voi muuttaa.

Vihannes ei tietenkään paljonkaan enää välitä, kuoleeko hieman aiemmin vai myöhemmin. Eikä pysty vaatimaan eutanasiaa. Joten kumma, jos joku arvelee voivansa pyytää piikkiä vihanneksena maatessaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kommentattori
Vast: Kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat...?
Tällaiset lakimuutokset tulee joka tapauksessa pohtia sekä tutkia joka kantilta, eikä päättää maallikoiden huutoäänestyksellä tai mutu-ajatuksella. Ilmeinen väärinkäytöksen riski on olemassa. Omaisille voi jäädä myös epäilyksen siemen järjestelmää kohtaan, jos terveeltä vaikuttanut isoisä on yhtäkkiä pyytänyt saada eutanasian kipuihinsa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
S.F.
Eri mieltä
"Oikeus elämään on perustavin ihmisoikeus"
- tässä yhteydessä tuo toteamus kuulostaa lähinnä irvokkaalta. Kenellä riittäisi kantti katsoa kuolemaa toivovaa parantumattomasti sairasta ja sietämättömissä tuskissa olevaa ihmistä silmiin ja kertoa hänelle tästä hänen perustavaa laatua olevasta ihmisoikeudestaan?

Myös väite, että eutanasian kannattajat kuvittelisivat sen olevan ratkaisu vuodeosastoilla makaaviin vanhuksiin, on suoraan sanoen loukkaava ja kansalaisia aliarvioiva. Lisäksi toivoisin lähteen väitteelle, että eutanasian sallivissa maissa luottamus terveydenhoitoon olisi romahtanut.

Kirjoittaja mainitsee vielä, että kärsimys on aina osa elämää. Näin on, mutta tässä puhutaan nyt aivan erilaisesta kärsimyksestä: parantumattomasti sairaan fyysisestä kärsimyksestä, joka ei lopu, joka on sietämätöntä ja jota ei voida edes lievittää. Lääkärin tehtäviin kuuluu sairaan kärsimysten lievittäminen. Miten se toteutetaan tällaisissa tapauksissa?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kommentattori
Vast: Eri mieltä
Se on selvää, että tuskallisten kipujen kanssa eläminen ei ole elämisen arvoista.

Toisaalta oikeusvaltiossa asioiden seurauksia täytyisi pohtia ja asioita kyseenalaistaa ennenkuin tällaisia asioita voidaan päättää.

Mielestäni tuskallisen kivun, oman tahdon tai kasvina makaamisen todistaminen täytyy olla 100% aukotonta, jotta päättäjät eivät esimerkiksi voi säästää terveydenhuollon kustannuksista toteamalla kaikkien vuodeosastolla makaavien kärsivän tuskallisista kivuista ja pyytäneen eutanasiaa.

Henkilökohtaisesti ehkä enemmän olen eutanasian kannattaja, mutta arvostan silti suunnattomasti myös näkemysteni kyseenalaistamista ja haastamista. En näitäkään kaikkia seikkoja ole tullut aiemmin ajatelleeksi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
AKurkinen
kannatan eutanasiaa
Kielteinen suhtautuminen eutanasiaan voi muuttuu monella, jos asia tulee ajankohtaiseksi lähipiirissä ! Pitkittynyt ja näissä tapauksissa toivoton ”hoito” on myös monin tavoin erittäin tuskallista !
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pyöräilijä
Vast: kannatan eutanasiaa
Suurin osa ihmisistä kannattaa eutanasiaa. Eutanasiaa vastustavat lähinnä empatiakyvyttömät uskovaiset jotka pitävät sitä itsemurhana ja siten syntinä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mikkemakke
Vast: kannatan eutanasiaa
Pyöräilijä: Jos et kykene tämän parempaan argumentointiin, niin kannattaa olla kirjoittamatta tänne.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kommentattori
Vast: kannatan eutanasiaa
Pyäräilijä: Vastakkaisen näkemyksen esittäjien demonisointi ja kategorisointi on ehkä suurinta empatiakyvyttömyyttä, mitä voin kuvitella.

Vaikka itse kannatan eutanasiaa, kykenen silti käsittelemään myös sitä vastustavat näkemykset sekä huomiomaan ne.

Totalitarismia ja sisällissotia ruokkiva ajattelutapa on sellainen, että kaikki eri mieltä olevat ovat demoneja, eikä heidän kanssaan tule keskustella.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pyöräilijä
Vast: kannatan eutanasiaa
"Vastakkaisen näkemyksen esittäjien demonisointi ja kategorisointi "

Sanoo henkilö joka itse vertaa eutanasiaa kannattavia diktaattoreihin ja psykopaatteihin jotka varmasti keksivät porsaanreikiä :D
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lisää