Lukijan kolumni
Pekka Pihlanto:

Koronatilanteesta on annettava todenmukaista tietoa

LUKIJAN KOLUMNI

Hallitus ja ministeriö ovat jakaneet kansalaisille melko optimistista tietoa koronaepidemiasta ja sen käsittelyyn liittyvistä toimenpiteistä, joita monet asiantuntijat ovat kritisoineet huonosti harkituiksi. Pääministeri ilmoitti, että hallitus tutkii keinoja yhteiskunnan avaamiseksi, ja sosiaali- ja terveysministeriö selvittää turvavälisuositusten poistamisen edellytyksiä, vaikka epidemia riehuu edelleen.

Oma lukunsa ovat rokotuskriittisten rokotusten vaikutuksista jakamat väitteet, jotka asiantuntijat ovat varsin yksimielisesti todenneet virheellisiksi. Tässä on jo kysymys selvästä tarkoituksellisesta kansalaisten harhauttamisesta, eikä liioittelusta.

Viranomaiset ja media pyrkinevät rauhoittamaan kansaa. Tarkoitus on siis periaatteessa hyvä – toisin kuin rokotuskriittisillä, jotka tavoittelevat epävarmuutta ja hajaannusta yhteiskuntaan.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kuitenkin myös ihmisten tuudittaminen perusteettomaan levollisuuteen koronan suhteen on haitallista. Se saa monet arvioimaan, että pandemia alkaa jo olla ohi, ja he käyttäytyvät sen mukaisesti.

Epidemia onkin voimistunut paljolti juuri kansalaisten huolettoman käyttäytymisen johdosta. Myös viranomaiset ovat toimineet kuin pandemiaa ei enää olisikaan. Esimerkkinä Pietarin kisoista palaavien katsojien päästäminen rajan yli ilman testiä – ja yleinen rajojen vuotaminen.

Kansalaisille on tarjottava realismia niin puheissa kuin teoissakin. Esimerkiksi kelpaa Englannin pääministeri Winston Churchillin kuuluisa puhe, jonka hän piti vuonna 1940 kannustaakseen kansalaisia kamppailussa kansallissosialistisen Saksan uhkaa vastaan. Siinä hän lausui lentäväksi lauseeksi muodostuneet sanat, jotka on yleensä käännetty seuraavasti: "Minulla ei ole muuta tarjottavaa kuin verta, hikeä ja kyyneleitä". Siinä ei peitelty mitään, vaan karu lähitulevaisuus tarjottiin sellaisenaan kansalaisille.

Hallituksen ei pidä vaalitaktisista tai mistään muistakaan syistä peitellä todellista asiantilaa, vaan esitettävä, mitä "tarjottavaa" valtiovallalla kansalaisille oikeasti on.

On kuitenkin syytä pitää mielessä, että jos kansalle maalaillaan toivekuvia, ongelma vain pahenee. Ja ennen pitkää todellisuus kuitenkin paljastuu, ja korjaavat toimenpiteet ovat myöhässä. Lisäksi niitä on toteutettava laajemmin ja rankempina kuin olisi tarvittu, jos todellinen tilanne olisi valjennut kaikille aikaisemmin. Parasta on siis ottaa vanhan Winstonin esimerkki todesta.

Kirjoittaja on turkulainen professori emeritus.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.