Pormestarisopimus piilottaisi rakennuttamisen yhtiöön
Turussa on pian kaupunginvaltuuston käsiteltävänä tulevan valtuustokauden kestävä pormestarisopimus.
Ohjelman mukaan Turussa siirrytään malliin, jossa rakennuttaminen ja uusien kaupungin tilojen omistaminen siirretään perustettavaan tai olemassa olevaan yhtiöön. Yhtiö ottaisi vastuulleen myös kiinteistöjen ylläpidon.
Siirto yhtiöön on ongelmallinen monelta kannalta. Kilpailu- ja kuluttajavirasto on raportissaan Harmaa talous ja hankinnat (2019) listannut kuntayhtiöiden ongelmia: virkavastuu ja julkisten hankintojen läpinäkyvyys heikkenevät, julkisuuslain ja hankintalain avoimuusvaatimukset eivät täyty ja korruptiota tai eturistiriitatilanteita on vaikeaa ehkäistä.
Suomen julkissektorin yhtiömuotoisen toiminnan ongelmat ovat nousseet esille jopa EU:n korruption torjuntaraportissa.
Julkisuuslain uudistaminen on työryhmän työstettävänä, mutta työn lopputulos on vielä pitkään avoinna.
Pormestariohjelman mukainen muutos tulisi heikentämään rakentamisen ja kiinteistöjen hallinnoinnin läpinäkyvyyttä, valvontaa ja kuntademokratiaa. Rakennuttaminen on riskitoimintaa, ja tilojen omistamisen kautta yhtiöllä voisi olla huomattava taloudellinen asema.
Suomen julkissektorin yhtiömuotoisen toiminnan ongelmat ovat nousseet esille jopa EU:n korruption torjuntaraportissa.
Turussa hankkeiden budjetit eivät ole pitäneet, ja ”Turun tauti” tuskin on täysin poistunut, joten muutosta on hyvin vaikea perustella kunnan asukkaille.
Rakennuttamista, tilojen omistamista tai näiden ylläpitoa ei tule siirtää yhtiön suojiin, eikä pormestarisopimusta tule tässä muodossa hyväksyä kaupunginvaltuustossa.
Elisa Weckman
lakimies
Turku