Lukijoilta

Voimme auttaa Venäjän energia-alaa uudistumaan

Stalinin Paasikivelle lausuma viisaus ”Maantieteelle me emme voi mitään, ettekä te voi sille mitään” on ollut reaalipolitiikan tärkeänä perustana Suomessa. Maantiede on myös myötävaikuttanut siihen, millaiset taloussuhteet meillä on Venäjään. Energia-ala on tästä hyvä esimerkki.

Erityinen piirre näissä suhteissa on tietenkin se, että ne koetaan voimakkaasti valtiojohtajien välisinä suhteina. Vaikka EU:n mukaantulo on hämärtänyt tätä piirrettä, ovat johtajien väliset suhteet edelleen vaikuttamassa myös talouden alalla.

Kuitenkaan Venäjä ei ole yksin nyt valtaa pitävä johtaja ja ryhmä vaan suuri joukko ihmisiä, aatteita, korkeatasoista tiede- ja kulttuurielämää, yrittäjyyttä, valtavia luonnonresursseja ja mahdollisuuksia. Siksi keskinäisen kommunikoinnin on oltava laajaa ja avointa, konkreettisesti yhteistyöhakuista, myös riskejä ottavaa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Turvallisuusratkaisut ja liittosuhteet pidämme tietysti omissa käsissämme.

Alan merkitys globaalisti on valtava ja muutokset tuotantotavoissa ja jakelussa tulevat välttämättömiksi myös Venäjällä.

Uudenlaista avoimuutta voisi harjoittaa juuri energia-alalla. Tuon alan merkitys globaalisti on valtava ja muutokset tuotantotavoissa ja jakelussa tulevat välttämättömiksi myös Venäjällä.

Nykyinen kiinteä suhteemme Venäjään tällä alalla mahdollistaisi uudenlaisen toimintamallin, joka johtaisi Venäjän tielle, joka on välttämätön ja jolla esimerkiksi suuret öljyntuottajat saudit jo ovat.

Fortum, ollessaan jo sisällä Venäjällä, voisi kansallisine ja kansainvälisine kumppaneineen ottaa rohkean aloitteellisen roolin Venäjän energia-alan uudistamisessa. Tietenkin se vaatisi Suomen, Saksan ja EU-tason aloitteellisuutta, sitoutumista ja kiinteätä mukanaoloa.

Tämän rohkean mallin uskoisi vaikuttavan vähitellen myös asenteisiin ja markkinaehtoisuuden etenemiseen Venäjällä. Siirtyisimme vaiheeseen, jossa myös investointien suoja paranisi koetun yhteisen hyödyn tuloksena.

Osmo Nieminen

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (5)

Vanhimmat ensin
Vastaa
AKurkinen
ei luottoa 👎🏻
Kun joku ensin opettaa venäläisille päättäjille hiukan salonki sääntöjä ! Ei voi olla kuin norsu posliinikaupassa! Myöskään toisinajattelijoiden ja poliittisten vastustajien ”käsittely” ei ole nykypäivää jos haluaa tehdä kansainvälistä bisnestä !
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ari Hyvönen
Vast: ei luottoa 👎🏻
Suurvalta voi tehdä mitä haluaa, se myös tekee säännöt itse.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
CaCola
Älä osta Venäjältä
Kokemus on osoittanut, että Venäjän saamat tulot vientikaupasta kanavoituvat hyökkäysaseisiin. Ostamalla Venäjältä lyöt naulan omaan arkkuusi.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
1350
Vast: Älä osta Venäjältä
CaCola; Fobiat ne kullakin. Mihinhän "kokemukseen" mahdat viitatata?

Eikö yhtään myös sitten huolestuta The Military Balance, SIPRI Yearbookissa esitetty tieto, että Yhdysvaltojen puolustusmenot nousivat vuonna 2019 5,3 prosenttia peräti 732 miljardiin dollariin. Toisena oleva Kiina käyttää puolustukseensa 261,2 miljardia ja Intian puolustusbudjetti on noin 71,1 miljardia dollaria.
Ja lopuksi vertailuksi Venäjän 65,1 miljardia.

Hienostihan muuten Yhdysvalloilta sujui tuo 20 vuotta kestänyt "Afganistanin sota". Mahtavia ja pysyviä tuloksia saavutettiin. Onneksemme Trump laittoi aikoinaan vireille ko. pöljyyden lopettamisen. Sitäkin Trumpin päätöstä sotaa ihannoivat kritisoivat.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Jannis_H
Kasakka vie kaiken
Vain kaheli sijoittaa Venäjälle, jos ei kuulu Putinin lähipiiriin.