Lukijoilta

Monopoli tai ei – lähijunaliikenne käyntiin

Keskustelu lähijunaliikenteestä ja VR:n monopolin purkamisesta tulee aika-ajoin pintaan. Lähes kaikissa puolueissa on laajaa kannatusta niin Turun seudun, Varsinais-Suomen kuin muun Suomen lähijunaliikenteelle.

Lähijunaliikennettä perustellaan ilmasto- ja ympäristöystävällisenä joukkoliikennemuotona. Se myös nopeuttaa ja laajentaa esimerkiksi työmatkaliikennettä.

Tästä huolimatta tuntuu, että asiat eivät etene. Suurin este lienee se, että vasemmisto ja Sdp haluavat pitää VR:n monopolin, mutta keskusta ja oikeisto eivät.

Tärkeintä olisi tavalla tai toisella mahdollistaa lähijunaliikenne jo lähitulevaisuudessa. Politiikan tulee palvella ihmisiä, eikä päinvastoin. Kilpailu laskee hintoja, mutta voi tuoda täsmällisyys- ja muita ongelmia, jos valvonta ei toimi.

Kaksoisraide Turun ja Salon välille ilman oikaisuja mahdollistaa kustannustehokkaimmin tunnin junan, vaikka maksiminopeutta ei voida koko matkalla hyödyntää.

Turun Sanomat on uutisoinut myös rantaradan jatkuvasta kunnostustarpeesta ja siitä johtuvista nopeusrajoituksista. Tunnin juna –hankkeessa voisi kuitenkin muistaa kohtuullisuuden ja rakentaa Espoon ja Salon välille suurnopeusradan (300 km/h) sijasta nopean radan, jossa ajetaan 200 kilometriä tunnissa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tällainen nopea rata riittää hyvin Turun ja Helsingin väliseen junaliikenteeseen ja säästää paljon rahaa ja myös ympäristöä. Suurnopeusrata säästää matka-ajassa vain 3–5 minuuttia.

Kaksoisraide Turun ja Salon välille ilman oikaisuja mahdollistaa kustannustehokkaimmin tunnin junan, vaikka maksiminopeutta ei voida koko matkalla hyödyntää. Samalla kaksoisraide palvelee myös lähijunaliikennettä.

Marko Heimonen (kesk)

Kaarina

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.