Lukijoilta

Kauppiaat voisivat kapinoida terveellisen lähiruoan puolesta!

Käydessäni ruokaostoksilla ihmettelen. Kesällä saa hyviä kotimaisia vihanneksia, juureksia ja marjoja. Miksi kaupoissa myydään silloin vastaavia ulkomaisia tuotteita?

Olen nähnyt kaupassa hollantilaisia paprikoita, vaikka myynnissä on myös suomalaisia. Jos oikeasti haluamme pysäyttää ilmastonmuutoksen, niin tällainen tarpeeton maasta toiseen kuljettaminen täytyy saada loppumaan tai ainakin vähenemään.

Muutenkin maamme omavaraisuutta kannattaa lisätä. Se on varautumista mahdollisiin uusiin kriiseihin.

Siihen kuuluu myös se, että suomalaisten viljelijöiden täytyy saada työstään kunnollinen korvaus. Heitä ei saa enää halpuuttaa.

Ymmärrän sen, että meillä myydään sellaisia tuotteita, joiden raaka-aineet eivät kasva Suomessa. Tällaisia ovat esimerkiksi tee ja kahvi, mutta niissä voi suosia Reilun kaupan tuotteita. Kauppiaat voisivat ryhdistäytyä ja vähentää ulkomaisten tuotteiden myyntiä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Toinen asia, jota aina ihmettelen, on sokerin käyttö. Lihavuus ja kakkostyypin diabetes ovat Suomessa yleistyneet kovaa vauhtia.

Olen nähnyt kaupassa hollantilaisia paprikoita, vaikka myynnissä on myös suomalaisia.

Silti kaupoissa on valtavat määrät elintarvikkeita, joissa on lisättyä sokeria. Sitä on jopa joissakin näkkileivissä. Toisinaan sokeri korvataan jollakin keinotekoisella makeutusaineella, josta saa vain vatsan sekaisin tai näppylöitä suuhun.

Osa makeisista ja virvoitusjuomista on sellaisia, joissa on suurimmaksi osaksi sokeria, lisäaineita ja väriaineita. Miksi ihmisen pitäisi niitä syödä ja juoda?

Kauppiaat voisivat alkaa tietoisesti mainostaa luonnollisia tuotteita. Myöskään lähelle kassaa ei saisi panna esille makeisia.

Toivon, että kaupat vähentäisivät tuollaisten epäterveellisten tuotteiden myyntiä. On hyvin ristiriitaista, että toimitaan vastoin kaikkia terveyssuosituksia.

Päivittäistavarakaupat kuuluvat useimmiten johonkin suureen ketjuun. Nämä määrittelevät pitkälti paikallisissa liikkeissä myytävät tuotteet.

Kauppiaat voisivat kuitenkin kapinoida terveellisen lähiruoan puolesta!

Aila Tuula Isotalo

Säkylä

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.