Lukijoilta

Uusi aikakäsitys – kenen ehdoilla?

TS/Arttu Laitala
Kirjoittajan mukaan elämänrytmimme on myöhentynyt, mutta julkisten palveluiden parissa asiointi pysytellyt tiukasti päiväajassa. Arkistokuva.
Kirjoittajan mukaan elämänrytmimme on myöhentynyt, mutta julkisten palveluiden parissa asiointi pysytellyt tiukasti päiväajassa. Arkistokuva.

Aamuisin työpaikallani kello kahdeksalta on kovin hiljaista, mutta illalla kuudelta väkeä on edelleen täydessä työn touhussa. Kun katson sähköpostien lähetysaikoja, niin niiden perusteella työpanokset tuntuisivat painottuvan yhä enemmän iltaan kuin aamuun.

Myönnän, että tällainen empiirinen tarkastelu perinteisessä virastoympäristössä ei ole koko totuus, mutta minusta myös elämän syke on oikeasti myöhentynyt. Onko niin, että aikakäsityksemme työpäivästä ja palveluiden aukioloista on muuttunut ja kahdeksasta neljään onkin jo normina ainakin kymmenestä kuuteen?

Syyt ovat varmasti moninaiset elinympäristömme muutoksen myötä ja työelämän sekä työaikojen joustojen kehittyessä, mutta myös siksi, että paljon palveluita on saatavilla 24/7. Ne ovat luoneet uusia odotuksia, ja digitaalinen maailma on muuttanut ihmisten saavutettavuuden ajasta riippumattomaksi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Se, mikä toisille on työajan sirpaloitumista, voi toiselle olla uutta joustoa oman ja työelämän yhdistämiseen. Monesti suhtautumista ohjaavat omat subjektiiviset tarpeet.

Julkiset palvelut ovat osa yhteistä hyvää ja niidenkin tulee heijastaa elämän sykkeen muutosta. Töitä tehdään paljon jo 24/7, mutta silti monet palvelut ovat saatavilla vain arkipäivinä virastojen aukioloaikoina.

Se, mikä toisille on työajan sirpaloitumista, voi toiselle olla uutta joustoa oman ja työelämän yhdistämiseen.

Olisiko siis myös julkisissa palveluissa siirryttävä historiallisesta 8.00–16.15 -virastoajasta palvelutarjontaan, joka olisi ajallisesti laajemmin saatavilla ja myös pidemmälle kohti iltaa? 10–18 olisi jo hyvä alku.

Kyse ei ole vain siitä, milloin virastojen ovet ovat avoinna, vaan siitä, milloin voit ottaa keskusteluyhteyden asiantuntijoihin ja saada asiasi hoidettua. Ja tulisiko palveluiden siirtyä myös fyysisesti sinne, missä ihmiset muutenkin ovat?

Keskustelua on hyvä käydä asiakaspalveluhengessä avoimesti kaikkien eikä vain äänekkäimpien kanssa. Kokeilujen kautta löytyy varmasti paras kombinaatio palveluodotuksista ja mahdollisuuksista.

Kyse ei ole vain palveluiden saatavuudesta, vaan myös työajoista ja ehdoista unohtamatta myöskään julkisen sektorin työntekijöiden omia näkemyksiä ja tarpeita oman elämän ja työelämän yhteensovittamiselle.

Juha Sarkio

Osastopäällikkö, ylijohtaja

Valtiovarainministeriö, valtionhallinnon kehittämisosasto

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Kaurapuuro
Mitä palvelua VVM:stä
Eihän ministeröt anna mitään palvelua yksityishenkilöille. Olen kysynyt OKM:sta ja STM:stä, ei sieltä saa vastausta.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.