Lukijoilta

Moottoriliikenne turmelemassa Aurajoen kävelyreitin

Tervatorin vanhalta laiturilta Tuomaansillalle ulottuva puinen jalkakäytävä rakennettiin vuonna 2009 EU-rahoituksella ehostamaan vuoden 2011 kulttuuripääkaupunkia.

Rakennelma on jykevästi paalutettu ja katettu. Polku on liikennemerkeillä osoitettu jalankulkijoille.

Monet vuodet puukäytävä olikin kävelijöiden ahkerassa käytössä. Yksittäiset polkupyöräilijät tosin uhmasivat liikennemerkkiä, jonka noudattamista ei ole valvottu.

Vähitellen pyöräilijät kuitenkin valtasivat väylän ja ovat karkottaneet kuntoilijoita lukuun ottamatta muut kulkijat – vanhukset, pienten lasten kanssa liikkuvat, vammaiset ja rauhalliset käyskentelijät.

Polkupyöräliikenne on vuosien varrella heikentänyt puukannen naulausta.

Varsinainen tyrmäys alkuperäiselle kävelyreitti-idealle on tullut viimeisen vuoden aikana sähköpotkulautojen muodossa, jotka ilta- ja yöaikaan valtaavat väylän itselleen. Kun runsaan kymmenen kilon painoisen laitteen päällä on tavallisesti kaksi henkilöä ja yhdistelmä etenee yli 20 kilometriä tunnissa poikittaislaudoituksella, muodostuva meteli paisuu lähestyvän hävittäjäkoneen veroiseksi.

Varsinainen tyrmäys alkuperäiselle kävelyreitti-idealle on tullut sähköpotkulautojen muodossa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Puolittain irronneet laudat kolisevat taakan alla jättimäisen ksylofonin lailla. Vuokrayhtiöt ovat havainneet sähkölautojensa suosion, minkä osoittaa se, että laitteita on pysäköity kumpaankin päähän helposti käyttöön otettavaksi.

Korvia särkevä melu etenkin öiseen aikaan rikkoo rannan asukkaiden kotirauhan, joka tunnetusti kiinnostaa kaupungin viranomaisia viimeisenä. Kyseessä ovat kuitenkin tärkeämmät arvot: kulttuuripääkaupungille EU:n varoilla rakennettu kävelyreitti on saatettava alkuperäiseen tarkoitukseensa.

Kansilaudat ovat kauttaaltaan niin heikosti kiinni, että väylä on hengenvaarallinen myös hurjastelijoille. Viranomaisten tulisi kiireellisesti opastustauluin sekä tarpeellisin estein kieltää sähköpotkulautojen ja mopojen kuljettaminen Aurajoen rannan puukäytävällä.

Timo Mäki

Aurajoen ranta-asukas Tervatorilta

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (12)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Jannis_H
Tämä tulee vielä pahenemaan.
Polkupyöräilijät lienevät kaiken arvostelun ulottumattomissa.
Pyöräilyä on tarkoitus vielä lisätä osana "kestävää" kehitystä.
Vahinko vain, että itse pyöräilijät edustavat hyvin vahvasti minulla on oikeus -ajattelua eikä pyöräliitto sitä mitenkään hillitse, päinvastoin.
Kaupunki muuttuu ikäväksi paikaksi näiden jalustalle nostettujen ansiosta.
Sähköpotkulautaväki ja mopoilijat ovat samalla matalalla tasolla.

Maalla on p a l j o n mukavampaa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
KooVee
Vast: Tämä tulee vielä pahenemaan.
Suurin syy konflikteihin eri liikenneryhmien välillä on tieverkon puutteellisuus palvella eri liikennemuotoja. Asuin pari vuotta Kööpenhaminassa. Siellä oli pyöräilijöille ja kävelijöille omt väylät ja kumpikin taho tiesi että toisten väylille ei mennä. Turussa sen sijaan kevyenliikenteenväylillä ajetaan kaikki sikin sokin, ei ihme että vaaratilanteita syntyy. Ja syylliset löytyvät niin hlankulkijoist kuin pyöräilijöistä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kommentattori
Vast: Tämä tulee vielä pahenemaan.
Tanskassa on kieltämättä hienot erilliset pyöräkaistat keskustoissa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
EpäHumanisti
Vast: Tämä tulee vielä pahenemaan.
"Polkupyöräilijät lienevät kaiken arvostelun ulottumattomissa."

Juurihan itsekkin valitit pyöräilijöistä, niinkuin moni muukin. Eikä siitä hirveän kauan ole kun poliisi piti teemaviikon millä oli tarkoitus suojata pyöräilijöitä ja kävelijöitä autoilta, mikä käytännössä kuitenkin käytettiin ns. kevyenliikenteen valvontaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Jurmalainen
Mutta kun se on ympäristöystävällistä
Pyöräily on vähän samanlainen asia kuin tupakin polttaminen. Jos siitä joku kärsii, muuttakoon maalle niin kauas, ettei siellä pyöriä ole. Savusta kärsivillehän kärkkäästi neuvotaan uuden osoitteen etsimistä jostain muualta. Pyöräilijät rinnastavat itsensä jalankulkijoihin jopa niin tehokkaasti, ettei niille perinteisille jalkakäytävän kulkijoille aina oikein tilaa riitä. Alun perin oikeus tuohon sallittiin lapsille, mutta siitä tuli saman tien yleinen oikeus, loukkaamaton sellainen. Virkavallan puuttumisesta alkaa valitus siitä, että näin ympäristöystävällistä liikkumistapaa häiritään pikkuseikoilla. Olen tuota samaa reittiä joskus kulkenut jalan ja muutama ahdas kohtaaminen pyöräilijän kansassa on ollut. Silloin ennen, kun oli pakkasia talvella, sopi mennä jäälle kävelemään ja ei tullut häirinneeksi puupolun muita käyttäjiä. Nyt on viisainta mennä jostain muualta, ettei häiritse ketään. kävellessään typerästi keskellä polkua. Oikopolkujen, kuten tämän puupolun käyttö on tehokkuuden lisäämistä ja se pitää hyväksyä kanssaihmisten mukavuuden lisänä. Meistä jokaisenhan tulisi siirtyä pyöräilijäksi taio ainakin matkustaa vain sähköllä käyvässä ajoneuvossa. Ja voihan ne ikkunat sulkea, jos se mitätön metelin tapainen niin häiritsee. Samalla pysyy naapurin tupakinsavukin ulkona.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Mutta kun se on ympäristöystävällistä
Hyvänen aika. En itsekään pidä pyöräilijöitä jumalasta seuraavana, mutta mitä Jurmalaiselle on mahtanut sattua, kun on noin kamalan katkera pyöräilijöille?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
S.F.
Merkittävä vaara ja haittatekijä
Yksityisautoilua halutaan rajoittaa keskustassa, mutta paljon suurempi haitta ja vaara ovat nämä jalkakäytävillä täysillä kiitävät vuokrattavat sähköpotkulaudat. Parasta olisi, että ne kiellettäisiin kokonaan. Niiden käyttö on täysin vastuutonta ja niitä jätetään hujan hajan minne sattuu.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
EpäHumanisti
Vast: Merkittävä vaara ja haittatekijä
Olisikohan tästä jotain tilastoa? Esim. moniko syytön on kuollut/vammautunut kun autolla on ajettu päälle, ja moniko on kuollut/vammautunut kun skuutilla on ajettu päälle?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Kommentattori
Valvonta ja säännöt
Hyvin suuresti kismittää se, että liikenteen valvonta on keskittynyt lähes 100-prosenttisesti autojen nopeuksien vahtimiseen, vaikka pienet ylinopeudet eivät vaikuta käytännössä mihinkään.

Toisaalta esimerkiksi ajokieltomerkkien noudattamista ei valvota lainkaan. Siksi ihmiset voivat ajella sähköpotkulaudalla, mopolla ja mönkijällä lähes missä tahansa, jäämättä kiinni.

Säännöt pitäisi olla selkeitä ja niitä tulisi valvoa tasapuolisesti. Esimerkiksi mopoilla ajamista siellä missä se ei ole sallittua, ei valvota lainkaan. Siitähän nuoret oppivat, että sääntöjen rikkomisesta ei jää kiinni, kunhan ei vaan aja ylinopeutta.

Lisää