Lukijoilta

Uudet rajoitukset yrittäjille kohtuuttomia

Varsinais-Suomi siirtyy takaisin koronan kiihtymisvaiheeseen. Päätös tuo mukanaan kokoontumisrajoituksia yleisötilaisuuksiin.

Uudet rajoitukset ovat kohtuuttomia tapahtuma- ja ravintola-alalle. Yleisötilaisuudet rajoitetaan maksimissaan 10 henkilöön sisätiloissa ja ulkotiloissa 50 henkilöön Turussa, Salossa, Raisiossa, Kaarinassa ja Paraisilla ajalla 9.7.-8.8.

Odotettavissa on myös rajoituksia ravintoloiden aukioloihin ja asiakasmääriin.

Rajoitukset ovat tapahtuma- ja ravintola-alalle valtava takaisku ja tulevat käytännössä tarkoittamaan useiden kesätapahtumien peruuntumisia ja samalla suurta lovea monen yrittäjän kukkarolle. Ravintoloiden asiakasmääriin kohdistuvista rajoituksista päätöksen tekee valtioneuvosto.

On perusteltua kysyä, kuinka kauan tiukat rajoitustoimet ovat kansalaisten oikeustajun kannalta hyväksyttäviä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmän mukaan on odotettavissa, että uusia rajoituksia tullaan myös määräämään sisätiloissa tapahtuvalle ravintolatoiminnalle, joka on juuri toipumassa pahimmasta kuopasta.

Katsomme, että koronatilanteen huonontumisen sijaiskärsijöiksi joutuvat jälleen ravintola- ja tapahtuma-alan yrittäjät.

On perusteltua kysyä, kuinka kauan tiukat rajoitustoimet ovat kansalaisten oikeustajun kannalta hyväksyttäviä, kun sairaanhoitopiirissä on kirjoittamishetkellä, perjantaina, viisi koronapotilasta sairaalahoidossa.

Hanna Munter

Toimitusjohtaja , Varsinais-Suomen Yrittäjät

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (3)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Kommentattori
Eikö rokotukset tehoa?
Luulisi, että kun suuri osa kansasta alkaa olla jo rokotettu, ei nuo tartunnat ole enää riski juuri kenenkään hengelle.

Tiukkojen rajoitusten perusta alunperin oli se, että vanhuksia ja riskiryhmiin kuuluvia kuolee massoittain. Lisäksi toisena oli tehohoidon ylikuormittuminen. Jos tartunnan saaneista kuolee tai joutuu tehohoitoon enää hyvin harvat, on mielestäni perusteet vanhan kaltaisiin (ennen rokotuksia suunniteltuihin) rajoituksiin huterat.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Malvik
Ymmärrettävä huoli, mutta jotain jäi edellisen vuoden lupauksista täyttämättä
Kyllä yrittäjien tuskan ymmärtää, mutta viime viikolla uutisoitiin tartunnoita ison osn tulleen ravintola illan istujaisista. Viimevuoden kevät kesällä Maran johtaja kehui ravintola alan otttavan ja kantavan vastuun jotta tartunnat ei ravintola illoista lisäänny: epä onnistuitte selvästi.Minusta tämä yrittäjä tahon marmatus on mennyt pelkäksi politisoinniksi. Muutkin tahot kärsii pandemiasta kautta euroopan.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Alf
Jossain on sentään onnistuttukin...
"Suomi on selvinnyt parhaiten koronavirus­pandemiasta, kertoo saksalaisen Der Spiegel -lehden tekemä laaja vertailu.

Vertailussa käytettiin 154 maan tietoja.

Maat pisteytettiin neljän kohdan perusteella: ylikuolleisuus, rajoitukset ihmisten elämään ja vapauteen, toteutuneen ja ennustetun brutto­kansan­tuotteen erotus sekä vähintään yhden rokoteannoksen saaneiden osuus."
(Lähde: HS 09.07.2021)