Lukijoilta

Kuvaileva slogan kantaa pidemmälle

Kunnan slogan on parhaimmillaan erottuva ja omaperäinen ja sillä on kytkös kunnan strategiaan. Tämän toi esiin Kuntaliiton Jari Seppälä (TS 6.7.). Olemme samaa mieltä.

Tutkimme kuntien sloganeita hankkeessamme ”Terävä kiteytys vai tylsä jonninjoutavuus? – Kuntien sloganit kielitieteen ja markkinoinnin näkökulmasta”. Hanke on Turun ja Helsingin yliopistojen yhteinen, ja se käynnistyi vajaa vuosi sitten.

Tieteidenvälinen tutkimuksemme valaisee kuntasloganien kielellisiä valintoja ja pohtii niiden tehoa kunnan tunnettuuden ja vetovoiman edistämisessä. Tutkimuksella on myös soveltava tavoite: antaa kunnille työkaluja muodostaa toimiva ja aikaa kestävä slogan.

Tähän mennessä olemme selvittäneet muun muassa sitä, kuinka hyvin suomalaiset tunnistavat kuntien sloganeita.

Tutkimuksella on myös soveltava tavoite: antaa kunnille työkaluja muodostaa toimiva ja aikaa kestävä slogan.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kyselytutkimuksemme tulokset osoittavat selvästi, että kuntaa kuvailevat sloganit, esimerkiksi Rauman ”Ol niingon gotonas”, tunnistetaan erittäin hyvin. Sen sijaan yleisluonteiset sloganit, kuten Kaarinan ”Paras paikka elää”, tunnistetaan heikommin.

Sloganiin kannattaa siis panostaa. Toimiva slogan kantaa myös pidemmälle, sillä kuvailevat sloganit tunnistettiin parhaiten vastaajan asuinpaikasta riippumatta.

Lisää kuntasloganeista voi lukea hankkeemme blogista osoitteesta https://sites.utu.fi/kuntasloganit/fi/blogi/.

Terhi Ainiala

Helsinki

Ulla Hakala

Turku

Paula Sjöblom

Turku

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.