Lukijoilta

Ajokaistalla istuskelu ei ole ilmastoteko vaan huomionkipeyttä

Viime viikon torstaina alkanut Elokapina-mielenosoitus oli suoraan sanottuna aikamoinen farssi. Mielenosoittaminen on toki kansalaisoikeus, mutta lain rikkominen ei ole.

Keskellä ajoväylää istuskelu on yksiselitteisesti lainvastaista toimintaa, joka olisi pitänyt lopettaa heti alkuunsa. Elokapina-mielenosoitus ei ole muuta kuin huomionkipeyden nimissä toteutettua yhteiskunnan resurssien vastuutonta tuhlaamista.

Elokapina-aktivistien rivistössä näkyi olevan kovin paljon ihmisiä, jotka olivat värjänneet hiuksensa ja meikanneet. Tuli vain mieleen, mahtavatko he olla selvillä siitä, kuinka suuri vaikutus kosmetiikkateollisuudesta syntyvillä päästöillä ja jätteillä on ilmastonmuutokseen? Puhumattakaan nyt vaikka kemikaaleista, joita syntyy heidän vaatteidensa ja telttojensa valmistuksen yhteydessä, kun kangasta värjätään tai painetaan?

Kuten paikan päällä kuvaamassa ollut kansanedustaja Sebastian Tynkkynen (ps) huomautti videollaan, maailman toiselta puolelta Suomeen kuljetettu banaanikin vaikutti aktivisteille maistuvan. Tämä vähän karsii uskottavuutta Elokapina-aktivistien ilmastohätätilalta.

Ajoväylällä istuskelu antaa aktivisteista ainoastaan huomionhakuisen, laiskan ja asioihin perehtymättömän kuvan.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ajoväylällä istuskelu antaa aktivisteista ainoastaan huomionhakuisen, laiskan ja asioihin perehtymättömän kuvan. Vaikuttavampaa olisi ollut, jos mielenosoittajat olisivat esimerkiksi koordinoineet vapaaehtoisten roskien keräystalkoot vaikka kaupungin puistoalueilta tai rannoilta eli tehneet jotakin konkreettista ilmaston ja luonnon hyväksi osoittaakseen, että he todella ovat huolissaan.

Sellainen toiminta ei olisi rikkonut lakia, häirinnyt muita liikenteen käyttäjiä tai kuormittanut muutenkin tiukilla olevia poliisin resursseja.

Se olisi myös herättänyt positiivisella tavalla huomiota, ollut esimerkillistä toimintaa ja saanut päättäjätkin mahdollisesti uskomaan, että aktivistit ovat tosissaan ilmastohätätilan suhteen.

Istuminen keskellä ajokaistaa ei ilmastoa pelasta eikä edistä myöskään ajettavaa asiaa.

Alice Girs

Turun Perussuomalaiset ry, hallituksen jäsen

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (14)

Vanhimmat ensin
Vastaa
S.F.
Ääriajattelu ei kiehdo suomalaisia
Vihervasemmistolla keinovalikoimaan on aina kuulunut lakkoilu, kansalaistottelemattomuus ja jopa anarkismi. Nuo eivät kuitenkaan vetoa nykysuomalaisiin, vaan aiheuttavat pikemminkin ärtymystä ja vastustusta. Ilmastohysterian lietsonta ei ole ilmastoteko ja sen ovat ymmärtäneet myös äänestäjät. Kuntavaaleissa vihreät menettivätkin kannatustaan koko maassa ja erityisen paljon suurimmissa kaupungeissa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Alf
Ilmastohätätilasta puheenollen...
Mistähän se muuten johtuu...että turvealan toimijoiden moottorimarssia, rekkamielenosoitusta, Eduskuntatalon edessä Mannerheimintiellä Helsingissä vappuaaton aamuna 30. huhtikuuta 2021, ei tuomittu läheskään samalla, kiihkeällä innolla kuin tätä Elokapinaa? Miettikääpä sitä edes hetki.

Kyselikö siellä kukaan, perussuomalaisia tai jotain muuta puoluetta edustava, näiltä rekkamielenosoittajilta, että paljonko muuten meni löpöä ajaessa Lapista Helsinkiin tukkimaan liikennettä ja raikastamaan kaupunki-ilmaa? Mikä onkaan turvetuotannon ilmastojalanjälki kokonaisuudessaan? Onko kuskilla matkaeväänä kenties ilmastouhkaa nimeltä "banaani"...vai löytyykö eväsrepusta ihan kotimaista luomuomenaa?

No joo...tietenkin minä ymmärrän. Enhän minäkään harrasta tyhmien kysymysten esittämistä raavaille ja valmiiksi kiukkuisille henkilöille. Jonkinlainen itsesuojeluvaisto se on minullakin.

Liikennettä ei siis saa tukkia istumalla...paitsi jos istuu autossa. Silloin se on sallittua.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Justus
Vast: Ilmastohätätilasta puheenollen...
Mitä höpiset,sehän kesti vain aamupäivän ja kyseessä olivat ihmiset joilla oli aito huoli,mistä saavat elantonsa jatkossa?
-Sen sijaan näillä makoilijoilla ei taida tällaisia huolia olla ,vaan pääasia taisi olla yleinen kiusanteko.
Pääosa ihmisistä tämän tajusi oli sitten kyse raavas mies tai hento nainen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Koba
Vast: Ilmastohätätilasta puheenollen...
Veikkaanpa että olisi tuomittu jos olisivat kolmata vuorokautta tukkineet Mannerheimintien.Ja löpöt taisivat maksaa mielenosoittajat itse josta kertyi iso osa verotuloja valtion kassaan,
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Alf
Vast: Ilmastohätätilasta puheenollen...
Sinäkin, "Justus", tulet ehkä jonakin päivänä ymmärtämään, miten naurettavan helppoa median on erilaisilla uutisoinnin painotuksilla muokata kansalaisten mielipiteitä haluttuun suuntaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Justus
Vast: Ilmastohätätilasta puheenollen...
-Sitähän media juuri on tehnyt ja nimenomaan niin että tällainen elokapinaporukka esitetään positiivisessa valossa.
- Ihmisillä on ihan tarpeeksi huolia ja murheita omassa elämässä ja pärjäämisessä.Maassa on satojatuhansia ihmisiä jotka joutuvat päivittäin miettiä miten rahat riittävät elämiseen.He eivät jaksa innostua epärealistista hihhulointia keskellä pääkaupunkia.
Mitä enemmän täältä on teollisuus ja pääoma kadonnut maastamme niin täysin epäloogisesti kaikenmaailman vaatimukset vain kasvavat .
Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on hieno systeemi mutta siinä on ongelmana että se on valtavan kallis.Tämä taas tarkoitaa että talouskasvun on oltava jatkuvaa ja on täten ristiriidassa ympäristöongelmien kanssa.Muistutan myös että maassamme on satojatuhansia työikäisiä ihmisiä,jotka ovat täysin riippuvaisia verovaroin maksetuista tuista .
-
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Ilmastohätätilasta puheenollen...
"Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on hieno systeemi mutta siinä on ongelmana että se on valtavan kallis. ...talouskasvun on oltava jatkuvaa ja on täten ristiriidassa ympäristöongelmien kanssa... ...maassamme on satojatuhansia työikäisiä ihmisiä,jotka ovat täysin riippuvaisia verovaroin maksetuista tuista."

Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta oli kerran olemassa ja hieno systeemi. Silloin se oli käsittääkseni suhteessakin vähemmän kallis kuin tänä päivänä, kun hyvinvointi on lähinnä muisto vain osalle kansalaisista. Kalleus on suhteellista. On mietittävä myös, mitä hyvinvoinnilla saadaan. Ja mikä on hyvinvointiyhteiskunnan vastakohta tai kilpailija - onko se sitten edullinen ja halpa?

Talouskasvun ei tarvitse olla jatkuvaa hyvinvointiyhteiskunnan vuoksi. Jopa päinvastoin, suurempaa hyvinvointia saataisiin aikaiseksi jakamalla nykyistä hyvää tasaisemmin kuin loputtomiin kasvattamalla taloutta. Toisaalta talouden kasvu ilman tasaisempaa jakoa ei juuri köyhiä auta vaan jo ennestään rikkaita, kuten on nähty.

Tasaisempi jako vähentäisi myös niiden satojentuhansien määrää, jotka elävät täysin yhteiskunnan tuella. Myös esim. pienyrittäjyyttä helpottamalla voisi luultavasti saada jotain aikaan, tai (palkallisilla!) työttömyystöillä. Nämä ovat poliittisia päätöksiä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Alf
Vast: Ilmastohätätilasta puheenollen...
Niin, "Justus"...olet kyllä osittain oikeassa. Ehkä näitä Elokapinallisia on todellakin näytetty, siis tällä kerralla, hieman positiivisemmassa valossa kuin viime vuoden syksyllä. On ollut ehkä vähän pakkokin, koska silloin viime syksynä rauhalliset mielenosoittajat saivat poliiseilta kyynelkaasua lähietäisyydeltä päin naamaa.

Jokaisella on tietenkin oma, henkilökohtainen määritelmänsä sille, mitä tarkoittaa "positiivinen valo".
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Angus
Ne nuoret...
Mielenosoitukset sinänsä ovat hyväksyttävä ja laillinen ilmiö, ja aihehan tässä on tärkeä ja vakava. Olen silti samaa mieltä siitä, että leiriytyminen ajotielle ei ole hyväksyttävissä.

Kullakin sukupolvella on omat nuoruuden kuohuntansa, mitä milloinkin. Omasta mielestään "rohkeat ja edistykselliset" nuoret keksivät jos jonkinlaista liikehdintää, josta osa on ihan vakavastikin otettavaa, mutta joihin usein liittyy niitä, joille pääasia on vähän rettelöidä. Jännää. Samalla tavalla, kuin jokainen sukupolvi uskoo keksineensä seksin (lainaus joltakulta, jonka nimeä en muista), jokainen sukupolvi uskoo, että juuri heidän tempauksensa on jotain ihan uutta ja ihmeellistä...
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
DALIT
Mitä seuraavaksi ???
Huomionkipeys tuli täytettyä ja tuli myöskin minitereitäkin paikalle kuulemaan mitä sanottavaa oli. Halla-ahokin piipahti paikalle, liekkö populismia mutta kuitenkin. Tiettävästi Elokapinaporukka ei ollut mitenkään tyytyväinen saamiinsa selittelyihin päättäjien täydelliseen saamattomuuteen joten......

Lisää