Lukijoilta

Oodi kulttuuripääkaupunki Savonlinnalle

Ts/Riitta Salmi
500 kilometrin ajo Suomen suvessa Turusta Savonlinnaan on näyttänyt kirjoittajalle oopperajuhlien kasvun ja laajalle ulottuvat vaikutukset.
500 kilometrin ajo Suomen suvessa Turusta Savonlinnaan on näyttänyt kirjoittajalle oopperajuhlien kasvun ja laajalle ulottuvat vaikutukset.

Suomen kulttuurin maskeja myöten mustaan suruasuun sonnustautuneet vaikuttajat osoittivat eduskunnalle oikeutetun huolensa pandemian runtelemien kulttuuritapahtumien tilasta 2021. Mielenosoituksen airueeksi voi nimittää päätöstä valita Oulu maamme Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuonna 2026.

Sinänsä hyvä päätös Oulun valinnasta olisi pitänyt kompensoida oodilla Savonlinnan vuosisataiselle kulttuuriperinteelle, josta saamme kiittää megatähtemme Aino Acktén aloitetta oopperajuhlista 1913. Savonlinnan oopperajuhlat ovat pitäneet yllä kulttuurin soihtua meillä ja maailmalla.

Puoli vuosisataa myöhemmin renessanssinsa Martti Talvelan harteilla kokeneet oopperajuhlat ovat kantaneet ja kasvattaneet maamme kulttuurin tunnettavuutta maailmalla.

Savonlinnasta on muodostunut kesäkulttuurin sydän, jonka pumppaama voimavirta on kasvattanut paikallista ja alueellista monialaista kulttuurin harrastusta.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

500 kilometrin ajo Suomen suvessa Turusta Olavinlinnan hartaaseen musiikin pyhäkköön on vuosittain näyttänyt juhlien kasvun ja laajalle ulottuvat vaikutukset, kuten Mikkelin musiikkijuhlat, Salmelan taidekeskuksen kukoistuksen, Juvan musiikkijuhlat, Timo Mustakallion kansainväliset laulukilpailut, Punkaharjun ainutlaatuisen Retretin luolastoineen ja monipuolisine näyttelyineen sekä monien muiden kesänäyttelyiden ja -teatterien syntymisen tien varrelle ja kauemmaksikin.

Kansallisoopperammekin on saanut nauttia Olavinlinnan luomasta harrastuksesta oopperaan ja balettiin. Noin kahdesta kolmeen miljoonaa Savonlinnan juhlijaa osoittavat juhlien kuuluvan kansalle. Kuulemani letkautus ”pitäähän siellä näkyä” on absurdi väite väärän asenteen takia.

Havainnot puhuvat toista. Ehkä ensi-iltoja lukuun ottamatta oopperaväki on otos koko kansasta, ainoana toiveena kokea ainutlaatuinen musiikkielämys.

Helmenä muistojen ketjussa loistaa esitys, jota edeltävän illan Boris Godunov -esitys oli peruutettu Talvelan diabeettisen jalkaterän tulehduksen vuoksi. Paikalle kuulemaan oli tullut jumbo jet mukanaan 300 fania New Yorkista, he palasivat ilman Martti Talvelan Borista.

Onneksemme Martti tuli seuraavana iltana lavalle, tuskan hiki otsalla. Esitys onnistui, mutta Martin taival lavalla oli via dolorosa, joka välittyi musiikkiin. Viimeisten sävelten vaiettua tummuvaan iltaan, vain lokkien kirkuna taustalla, istui yli parin tuhannen katsojan joukko aivan ääneti useita minuutteja ennen raivoisia suosionosoituksia.

Esitys onnistui, mutta Martin taival lavalla oli via dolorosa, joka välittyi musiikkiin.

Vaikka Olavinlinnan esitysten innoittamina olemme kolunneet La Scalat, Metropolitanit ja Covent Gardenin oopperatalot, emme ole koskaan kokeneet vastaavaa. Muistojen ketju on rikas, täynnä iloja ja suruja.

Oopperajuhlat eivät ole vain musiikkiesityksiä, vaan kokonaisvaltaista elämän kokemista musiikissa ja tapahtuma, joka herättää pikkukaupungin yhdellä iskulla eloon ja säteilee laajalle ympäristöön.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Miksi tämä oodi tällä hetkellä?

Koko kulttuurin shokkitila pandemian kourissa tuntuu ja näkyy. Epidemian loppu häämöttää epävarmassa tulevaisuudessa, vuonna 2026 voimme jo vapautua sen kahleista. Pahin kriisi on vielä edessä.

Erityisesti ahdinko koettelee Savonlinnaa, jonka tuotantoja joudutaan valmistelemaan jo vuosia etukäteen.

Peruutukset ovat aina kalliita kuten produktiotkin. Ulkomaalaisilla vierailla on suhteellisen suuri osuus, jota on vuosia kasvatettu aktiivisella kansainvälisellä yhteistyöllä. Matkailun rajoitukset ja rajanylitysten byrokratisoituminen vaikuttavat nyt ja pitkälle tulevaisuuteen, varsinkin Savonlinnan juhliin.

Valinta Euroopan kulttuuripääkaupungiksi olisi ollut hyvin merkittävä piriste ankeassa ajassa ja antanut selkeän päämäärän toiminnan kehittämiselle. Vanha sanonta ”päätös on tehty, pulinat pois” pitää paikkansa, eikä tämä oodi polemisoi Oulun valintaa. Sillä vain halutaan painottaa tilanteen vakavuutta.

Meillä on siis oma kulttuurin kesäinen pääkaupunki, joka tarvitsee meiltä kaiken tuen, tulipa tuki yksityiseltä tai julkiselta rahoittajalta. Tämä oodi on voimakas ja tunteellinen, kuten oopperaan kuuluukin, vetoomus suomalaiseen talkoohenkeen ja rahoituksesta päättävien tahojen kulttuuritahtoon antaa tukea tosi paikassa.

Savonlinna on osoittanut, että pienikin kaupunki voi olla kulttuurin pääkaupunki ei vain vuoden vaan vuosikymmeniä.

Carpe diem, tartu hetkeen!

Savonlinnan oopperajuhlien kannatusyhdistyksen jäsen

Antti Jääskeläinen

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.